Puheenaiheet
Apu

Susanna Laine: Pelkäsin, että uupumus muuttuu masennukseksi

Susanna Laine: Pelkäsin, että uupumus muuttuu masennukseksi

Tänä kesänä juontaja Susanna Lainetta ei huvittanut edes lomailu. Vasta kun luovuus heräsi jälleen, työstressin aiheuttama väsymys alkoi taittua.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Pitkäaikainen unelma oli viime talvena täyttynyt. Susanna Laine, 36, oli valittu mukaan Uuteen Iloiseen Teatteriin, jonka Sata lasissa -revyytä esitettäisiin kesällä 2017 Linnanmäen Peacock-teatterissa. – Menin harjoituksiin aamuisin ennen töihin menoa ja sitten tein täyden päivän Ylellä suoran lähetyksen kera. Sitä kesti parisen kuukautta. Olin ollut edellisenkin kesän töissä Porin kesäteatterissa, ja tein Puoli seitsemän -ohjelman lisäksi juontokeikkoja. Jatkoin suoraan työstä toiseen, ja niinpä huomasin olevani sipissä, Susanna miettii. Koska rooli UIT:ssa oli unelmapesti, hän vain päätti painaa eteenpäin. – Tiesin, että keväästä tulee rankka, mutta halusin silti tehdä kaiken. Juontaja Susanna Laine huomasi olevansa väsynyt. Kun viimeiset esitykset olivat ohi ja loma vihdoin koitti, mikään ei huvittanut.  – Ei lomailu, eikä oikein mikään muukaan. Fiilis katosi vähän kaikesta, eikä mikään maistunut. Koska minulla ei ole perhettä, työ muodostuu aika tärkeäksi osaksi elämää. Olenkin ollut onnekas, koska rakkaista harrastuksista on kehittynyt ammatti.  – Olen mennyt kaikkeen mukaan: ”Näytteleminen on niin hienoa! Eihän kesäteatteri ole työtä”. Se alkoi nyt kostautua. En ollut ymmärtänyt pitää pitkää lomaa aikoihin.

Tänä kesänä Susannan oli pakko opetella vain olemaan. – Se olikin aika vaikeaa – jopa tylsää. Tiedän, että olen olemassa, vaikka en olekaan koko ajan esillä, mutta en ole ehkä keksinyt koskaan täydellistä vastapainoa työlleni. Tai en ole ajatellut, että siihen olisi tarvetta. Onneksi ymmärsin pitää pitkän kesäloman juhannuksesta syyskuun alkuun asti. Juontokeikkoja olen tehnyt, mutta mahdollisimman vähän. Häntä myös huolestutti ajatus siitä, että uupumus ei taittuisikaan. – Pelkäsin, että mitäs jos minua ei huvita enää koskaan mikään. Tai että tilanteeni kääntyy masennukseksi.  Masennuksesta Susannalla on omakohtaista kokemusta.  – Olen käynyt aikaisemmin terapiassa, joten osasin tutkia tuntemuksiani. Käännyn mielelläni ammattilaisen puoleen, jos koen tarvetta. Ja voihan siellä käydä, vaikka ei olisikaan akuuttia hätää. Kenellekään ei tee pahaa puida omaa tilannettaan. Kesän aikana Susanna huomasi toipuneensa. Luovuus heräsi tylsän kesän aikana jälleen henkiin. – Vuosiin minulla ei ole ollut aikaa haaveilulle. Mutta eiväthän uudet ideat synny ilman joutilaisuutta, jopa tylsistyneisyyttä. Nyt haluan takaisin töihin, ja tunnen olevani onneksi taas täynnä virtaa, uutta puhtia. Olen kiitollinen, että saan tehdä juuri tätä.  – Jos ensi kesänä löytyy joku kiva kesäteatteri tai muu produktio, aion ehdottomasti mennä. Tällä kertaa vain varmistan, et­ten joudu tekemään kahta työtä päällekkäin. Aion myös pitää lomaa. Sille on pakko raivata kalenterista tilaa, vaikka ei niin huvittaisikaan.

Kun Susanna alkoi juontaa Puoli Seitsemän -ohjelmaa, hän katsoi kaikki lähetykset jälkikäteen. – Nykyään katson jos jokin jää vaivaamaan tai on tuntunut todella hienolta. Monesti katsomiskokemus voi olla ihan erilainen kuin tunnelma studiossa.

Neljä vuotta Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa mukana ollutta Susannaa vaivasi ensimmäisenä vuonna mokaamisen pelko. Hän opetteli tunnollisesti paljon asioita ulkoa, kuten haastateltavan kirjoittamien kirjojen nimet tai muita yksityiskohtia. – Olin itselleni kauhean ankara, jos en osannut kaikkea. Pikkuhiljaa opettelin luopumaan valtavasta kontrollista. Jos en muista kaikkea, siinä ei käy kuinkaan. Totta kai työ pitää silti tehdä niin hyvin kuin näissä aikatauluissa on mahdollista.  – Välillä harmittaa, kun ei ehdi lukea vieraiden kirjoja tai katsoa heidän elokuviaan ja näytelmiään ennen lähetystä. Itsellekin on mieluisampaa, mitä enemmän haastateltavasta tietää. Pieniä muistikatkoja tulee usein, mutta vain pari kertaa Susannalla on pimentynyt täysin.  – Se on hirveä tunne. Joskus minulle on käynyt niin myös teatterin lavalla.  – Yhtäkkiä ei ole minkään valtakunnan aavistusta mistään. Kaikki sanat häviävät päästä. Tilanne kestää vain muutaman sekunnin, ja katsoja ei sitä välttämättä edes huomaa, koska silloin juontajapari jatkaa puhetta normaalisti. Itselle se on kammottava tunne ja kertoo yleensä siitä, että kovalevy on vähän liian täynnä ja yöunet ovat jääneet liian lyhyeksi. Vastaavissa tilanteissa auttaa vain kokemus. Näin Susanna on asian oppinut, kantapään kautta. – Kun on ollut usein lirissä, tietää, että mitään hätää ei ole. Aina niistä jotenkin matka jatkuu. Lohdutan usein itseäni, että tämä on kuitenkin vain tv-ohjelma. On vaativampia ja vastuullisempiakin ammatteja. Kenenkään henki ei ole täällä vaarassa.

Aikaisemmin Puoli Seitsemän -ohjelman lähetys Ylen telkkarissa esitettiin tiistaista perjantaihin, mutta tänä syksynä se alkaa näkyä myös maanantaisin. Suosittu keskusteluohjelma kerää keskimäärin joka kerta noin 500 000 katsojaa. – Viime talvena teimme tähänastisen ennätyksemme. Vieraana oli Hector ja ohjelmaa seurasi 612 000 katsojaa. Puoli seitsemän -ohjelman tekemistä Susanna kuvaa intensiiviseksi. – Vasta syksyllä selviää, sujuuko meiltä viisi lähetystä siinä missä neljä. Ohjelmassa vierailee sekä julkisuuden henkilöitä että eri alojen asiantuntijoita ja tutkijoita. – Se on se hienous, että pääsemme tutustumaan erilaisiin ilmiöihin, joita maastamme löytyy.  – Totta kai jotkut henkilöt vierailevat useasti, kuten kansansuosikit Katri Helena, Jari Sillanpää ja Michael Monroe. Ja toisaalta koko ajan hoksaamme ihmisiä, jotka eivät ole vierailleet kertaakaan. Puoli seitsemän on pyörinyt ruuduissa jo kahdeksan vuotta. Ohjelman tuhannes lähetys oli viime toukokuussa.  Susannan tyypillinen päivä alkaa puolenpäivän maissa, jolloin hän tapaa toimitussihteerin tai apulaisohjaajan, joka on koostanut lähetyksen. – Hän on buukannut vieraan ja suunnitellut rungon, jota alamme jatkojalostaa. Paikalla ovat myös ohjaaja ja juontajaparini Mikko Kekäläinen ja muuta tuotannon väkeä. Päivän aikana käsikirjoitukseen tulee usein lisäyksiä tai muutoksia. – Yritämme keksiä jotain hauskaa aktiviteettia vieraan kanssa tai ajankohtaista, päivään sopivaa piristystä. Välillä toinen lähtee vielä päivän aikana pienelle juttukeikallekin.

Kolmen neljän aikaan Susanna siirtyy maskiin ja käy valitsemassa lähetykseen vaatteet, jotka stylisti on hakenut häntä varten rekkiin. – Meikki vie tunnista puoleentoista, ja sen aikana luen käsikirjoitusta. Sellaiset päivät ovat tietysti hektisiä – kaikkea mahdollista alkulauluista yllätyksiin. Silloin lähetyksessä on miljoona liikkuvaa osaa, joita yritämme ehtiä testata ja harjoitella saman päivän aikana.  – Joskus kun alkutunnari lähtee soimaan, ei välttämättä muista ihan jokaista osasta, mutta aina ne jostain mieleen tupsahtelevat. Täytyy vain olla kaikki aistit hereillä. Lähetyksen jälkeen Susannalla on kaksi toimintamallia: täydellinen väsähdys tai suoran lähetyksen antama energiapiikki. – Joko ajan suoraan kotiin ja kaadun sohvalle – tai menen täydessä tällingissä salille vetämään treenit apinan raivolla. Pyrin nykyään pitämään entistä tarkemmin huolta siitä, että ehdin käydä lenkillä ja salilla. Urheilu irrottaa hienosti päivän pölyt päästä ja on hyvää vastapainoa työlle.

Susanna Laine suuntaa suoran lähetyksen jälkeen joko kotiin lepäämään tai salille rehkimään.

Katsojamäärää Susanna ei ajattele lähetyksen aikana. Eikä ulkoisia asioita. – Tavallaan tv-työ tuo mukanaan ulkonäköpaineita, mutta olen tehnyt töitä ulkonäölläni nuoresta lähtien, joten olen tottunut siihen puheeseen.  – Mallintöihin nähden juontaminen on paljon armollisempaa. Mallin pitää olla koko ajan tietyssä koossa. Nyt kukaan ei tule esimerkiksi mittamaan ennen lähetystä, onko lantioon tullut lisäsenttejä. Nuorempana Susanna saattoi googlata, mitä hänestä kirjoitettiin netissä, mutta enää hän ei haaskaa siihen aikaansa. – Kirjoittelu on netissä varmasti raakaa, sillä ei kannata käydä pilaamassa fiilistä. Arkisin Susanna saa kulkea pääkaupunkiseudulla rauhassa. Joskus joku tulee pyytämään selfien, mikä on vain mukavaa. – Kesällä olin lenkillä lippis päässä ilman meikkiä, kun tuli Puoli seitsemän puheeksi erään vanhemman herrasmiehen kanssa puiston penkillä. Hän totesi, että siinä on niin kiva se uusi nuori likka, joka juontaa.  – Sanoin ilahtuneena, että se olen minä! Herra ei meinannut uskoa todeksi, kun yritin vakuutella. Telkkarissa ollaan monesti niin erinäköisenä ja laitettuna, että arkisin ei välttämättä edes tunnisteta.

Parhaita hetkiä työssä ovat ne, jolloin ympärillä olevat kamerat unohtuvat kokonaan. – On hieno fiilis, kun unohtaa olevansa suorassa lähetyksessä. Vieras tai aihe vie mukanaan niin totaalisesti, että työroolini katoaa ja käsikirjoitus unohtuu. Ihmisellähän on sisäänrakennettu mysteerin tarve  – ehkä siinä tapahtuu jotain samaa kuin teatterin lavalla: se, että ”tässä me nyt näyttelemme” loppuu. Se on ehdottomasti tämän jutun suola. Silloin saattaa käydä niin onnekkaasti, että vieraasta saa irti jotain muuta kuin ulkoa opetellut lauseet. – Ne ovat olleet mahtavia hetkiä. Yksittäisiä vieraita en halua nostaa esiin, koska kaikki ovat meille yhtä tärkeitä. Parasta palautetta on se, kun vieraat sanovat kokevansa olonsa tervetulleiksi ja heidän asioistaan ollaan aidosti kiinnostuneita eikä yritetä hakea skandaaliotsikoita. Satojen lähetysten joukkoon mahtuu myös sellaisia, jotka ovat saaneet Susannan liikuttumaan kyyneliin. – En tiedä miksi, mutta liikutun melkein joka kerta, kun muistellaan vaikka urheilijavieraan suoritusta maailmalla kisoissa. Monia muitakin herkkiä hetkiä on ollut.

On tietysti myös päiviä, jolloin sanat tuntuvan leijailevan muissa sfääreissä. – Aina ei kieli taivu, eikä vain ole niin hereillä kuin toisina päivinä. Vaikka omassa elämässä ei olisi käynnissä mitään ihmeellisempää, nopeus ja reaktiokyky vaihtelee päivittäin. Hitaina päivinään Susanna ei tietenkään haluaisi astua kameroiden eteen ollenkaan. – Mutta jokainen meistä on vain ihminen. Ja onneksi ohjelma tulee joka päivä. Jos joku kerta takkuaa, toinen on taas parempi. Se on ihanaa ja mahtavaa, mutta samalla myös aika armotonta.  – Toisaalta mikään muu ei koukuta samoin kuin suora lähetys tai liveyleisön edessä esiintyminen. Silloin on pakko olla todella läsnä. ●

Teksti Annika Vuorensola, kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 18.9.2017