Apu

Suoperhoset kärsivät ojituksista



Suoperhoset kärsivät ojituksista

Suot ovat omaleimaisia ja karuja elinympäristöjä: päivällä kuumia, yöllä viileitä. Soilla kasvaa omat kasvilajinsa ja omat perhoslajinsa. Ojitukset ovat tuhonneet soita, ja suoperhosten lajien kirjo ja lukumäärät ovatkin taantuneet viime vuosikymmeninä.
Teksti Timo Nieminen
Kuvat Timo Nieminen

Suot ovat omaleimaisia elinympäristöjä, joilla elää oma eliömaailmansa. Niistä monet ovat vaikeuksissa: Etelä- ja Keski-Suomen soista on ojitettu jo yli 80 prosenttia ja monien suoeläinten ja -kasvien kannat ovat romahtaneet. Perhosten lisäksi myös suolinnut ovat vähentyneet.

Muutamat perhoset ovat erikoistuneet lentämään vain soilla. Meillä elää kahdeksan päiväperhoslajia, jotka elävät lähes yksinomaan soilla: suokirjosiipi, suohopeatäplä, rämehopeatäplä, muurainhopeatäplä, rahkahopeatäplä, suonokiperhonen, rämekylmänperhonen ja saraikkoniittyperhonen.

Monelle niistä suon kosteus, lämpötila ja auringonvalo ovat elintärkeitä vaatimuksia. Kahdenkymmenen viime vuoden aikana taantuneissa lajeissa on eniten soiden päiväperhosia.

Muutamat suolajit tulevat toimeen, vaikka suo ojitettaisiin. Suokeltaperhonen, juolukkasinisiipi, täpläsiilikäs ja karhusiilikäs lentävät myös soiden ulkopuolella ja ne löytävät uusia asuinpaikkoja. Sen sijaan monet muut lajit eivät selviydy missään muualla kuin soilla. Niille suon kuivatus on kuolin­isku, vaikka suokasveja siellä edelleen kasvaisikin.

Helle väreilee suolla. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja hohtavan valkokukkaiset muuraimet ja suopursut kukkivat. Suolampi päilyy peilityynenä ja sudenkorennot partioivat rantasaraikon yllä. Suokaasun lemu sekoittuu suopursun tuoksuun.

Rämemännyn rungolta sinkoutuu lentoon suuri, tummanruskea perhonen. Se lentää nopeasti puolelta toiselle heittelehtien ja laskeutuu kauempana männyn rungolle. Näen mihin se laskeutuu, mutta eipä perhosta löydykään. Epäilen sen jatkaneen matkaansa, mutta sitten hahmotan rungolta ruskeankirjavat siivet.

Siinä on rämekylmänperhonen, jolla on erinomainen suojaväri rosoisella kaarnalla. Laskeutuessaan se painaa siipensä vastakkain ruumiin yläpuolelle, jolloin paljastuvat harmaat, tummariipusteiset takasiivet. Se on kuin kappale kaarnaa.

Voimakkaista kirjauksistaan huolimatta suomittaria ei hevin erota männyn kyljeltä. Se on rämeiden ja niiden laiteiden perhonen, mutta saattaa lennellä kaukanakin soista.

Monelle lajille suon kuivatus on kuolinisku

Rämekylmänperhosia lentää rämeellä useita. Viime vuonna en nähnyt ainuttakaan, nyt niitä on ilahduttavan paljon. Muutamat istuvat suopursun kukalla mettä imemässä, toiset laskeutuvat lepäämään mäntyjen rungoille.

Soilla lentävällä rämekylmänperhosella on merkillinen elämänrytmi. Parittomina vuosina sitä on turha etsiä, mutta parillisina vuosina se lentää puustoisilla rämeillä. Perhosen toukan kehitys kestää kaksi vuotta, mistä juontuu aikuisten lentoaika vain joka toinen vuosi. Lounaisessa Lapissa rämekylmänperhonen lentää paikoin joka vuosi.

Panen merkille usean rämekylmänperhosen mielenkiintoisen käytöksen. Ne lentävät rämemännyn tai kelon tyvelle, nousevat rungon viertä muutaman sentin etäisyydellä ylös noin viiden metrin korkeuteen ja lennähtävät seuraavan puun tyvelle. Näen yhdellä kertaa useita näin toimivia perhosia.

Lentävät perhoset ovat koiraita ja etsivät mäntyjen rungoilla huomaamattomina istuvia naaraita. Ne kiertelevät rungolta toiselle, sillä suurimmasta osasta runkoja naaraita ei löydy. Mutta koiraat etsivät sinnikkäästi ja joltakin rungolta naaras sitten löytyy.

Naaras lennähtää siivilleen koiraan lentäessä kosketusetäisyydelle ja perhoset lentävät peräkkäin lähellä suon pintaa. Ne laskeutuvat mättäälle jatkamaan sukua. Perhosilla on kiire, sillä niiden lentoaika on lyhyt ja sopivan aurinkoisia päiviä vähän.

Munista kuoriutuvat toukat syövät saroja ja suovilloja. Toukka talvehtii ensin pienenä, sitten täysikasvuisena, ja koteloituu toisen vuoden keväällä. Toukat ovat hyvin herkkiä kuivuudelle, ja soiden ojitus uhkaa rämekylmänperhosta. Se on harvinaistunut monin paikoin ympäri Suomen.

Soiden pieni saraikkoniittyperhonen lentää saraikkoisilla ja harvapuustoisilla nevoilla ja rämeillä.

Rahkahopeatäplä lentää vain soilla

Rämemäntyjen väleissä lentää rämekylmänperhosta pienempiä, oransseja perhosia. Rahkahopeatäplä lentää vain soilla, mäntyä kasvavilla rämeillä. Sen lyhyt lentoaika alkaa usein jo toukokuun puolella ja se lentää vilkkaimmin kesäkuussa.

Rahkahopeatäplä on melko harvinainen, ja ojitus on tuhonnut useita perhosen elinalueita. Runsaimmillaan se on Pohjois-Suomessa, Ahvenanmaalta se puuttuu kokonaan. Perhonen lentää rämeiden aukeilla kohdilla ja vierailee vilkkaasti suopursujen, suomuurainten ja suokukkien kukilla.

Jo toukokuun puolivälissä lentonsa aloittava muurainhopeatäplä on harvinaistunut Etelä-Suomessa ja on rahkahopeatäplän tavoin jokseenkin harvinainen. Pohjois-Suomessa perhonen on yleinen. Etelässä muurainhopeatäplä lentää vain rämeillä, mutta pohjoisessa se lentää myös koivuvyöhykkeessä kosteilla paikoilla.

Suohopeatäplä on päältä katsoen melko saman näköinen kuin rahkahopeatäplä, erottavat tuntomerkit löytyvät takasiipien alapuolelta, kuten yleensäkin hopeatäplien maailmassa. Sen siipiväli on kolme ja puoli senttiä. Suohopeatäplä on kotonaan runsasvarpuisilla rämeillä, mutta se viihtyy myös soistuvien lampien ja järvien rannoilla, varsinkin jos siellä kasvaa kurjenjalkaa.

Koko maassa lentävä rämehopeatäplä on yleinen, mutta paikoittainen perhonen. Se lentää rämeillä, suoniityillä ja jokivarsien ja lampien soistuvilla reunoilla. Se lentää kesäkuussa ja vierailee mielellään soiden kukilla. Toukka syö juolukkaa ja suokukkaa.

Suot ovat omaleimaisia elinympäristojä, joissa on paljon valoa ja kosteutta.

Pienikokoinen saraikkoniittyperhonen viihtyy saraikkoisilla rämeillä

Kauempaa lähestyy nopealiikkeinen, hopeatäpliä suurempi päiväperhonen, joka näkyy kauas keltaisen värinsä ansiosta. Suokeltaperhoskoiraan siivet ovat yläpuolelta kirkkaan keltaiset, naaraalla ne ovat valkoiset. Siipien ulkoreunoja kiertää leveä, tummanruskea vyö, uloimpana ruusunpunaisten ripsien kapea reunus.

Jokseenkin yleinen suokeltaperhonen on sydänkesän perhonen. Sen lentoaika alkaa juhannuksen tienoilla ja jatkuu heinäkuun lopulle. Perhonen lentää koko Suomessa Ahvenanmaalta aina Käsivarteen asti. Suokeltaperhonen ei ole pahasti kärsinyt soiden vähenemisestä. Toukka syö juolukkaa, joten ravintokasvia ainakin löytyy.

Räme muuttuu aavaksi nevaksi, jossa kasvaa runsaasti saraa. Pienikokoinen saraikkoniittyperhonen viihtyy saraikkoisilla rämeillä ja nevoilla ja se lentää myös kosteilla, heinikkoisilla rantaniityillä. Se on melko harvinainen suoperhonen, jota tavataan Keski-Lappiin asti.

Saraikkoniittyperhonen on vaatelias elinympäristönsä suhteen eikä sitä näe soiden ulkopuolella. Elinalueellaankin se viihtyy suppeilla alueilla. Saraikkoniittyperhonen lentää juhannukselta heinäkuun puoliväliin.

Kosteissa maastoissa, etenkin rämeillä viihtyvä mustaluhtayökkönen on yöperhonen, mutta lentää joskus päivälläkin.

Alkuilta suolla on vilkasta

Alkuillasta suolla on vielä monenlaista pörinää. Ennen auringonlaskua kimalaiset keräävät mettä kanervilta, kärpäset ja paarmat kieppuvat kulkijan pään ympärillä ja sudenkorennot rapistelevat suolammen saraikossa säikytellen pienempiä hyönteisiä lentoon.

Koisasiipi on vaatimaton, pieni perhonen, joka on kuitenkin hyvin yleinen perhonen Etelä- ja Keski-Suomessa.

Se lentää kesäkuun puolivälistä heinäkuun lopulle monenlaisilla aurinkoisilla paikoilla, mutta myös metsien reunamilla. Rämeet ovat sen mielialueita. Toukka syö muun muassa jäkäliä ja syysmaitiaisia.

Suomuuraimen lehdellä istuva täpläsiilikäs ei olemustaan peittele. Sen etusiivillä on kellanvalkoiset kirjailut mustalla pohjalla, etusiipien alle jäävät takasiivet ovat kirkkaan keltaiset.

Täpläsiilikästä ei voi sekoittaa muihin perhosiin.

Lähes koko Suomessa lentävä täpläsiilikäs elää soilla rämeiden reunamilla, metsäniityillä ja karjalaitumilla kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Se on jokseenkin yleinen mutta vähälukuinen. Aiemmin se oli yleisempi, mutta soiden ojitus ja kosteiden metsäniittyjen umpeenkasvu on vähentänyt sen elinympäristöjä.

Rämeillä ja niityillä lentävää täpläsiilikästä ei voi sekoittaa muihin perhosiin. Se oli aikaisemmin yleisempi, mutta ojitus ja metsäniittyjen umpeenkasvu on vähentänyt sen elinympäristöjä.

Ensimmäinen yöperhonen on lähtenyt lentoon jo ennen auringonlaskua. Pieni, mustankirjava mustaluhtayökkönen viilettää matalalla suon yllä ja laskeutuu kermillä kasvavan kanervan kukalle. Vilkas perhonen tuikkii siivet väristen kaikki pienet kukat imukärsällään mettä hamuten.

Mustaluhtayökkönen on kosteiden maastojen, varsinkin rämeiden, loppukesän perhonen. Se lentää lähes koko Suomessa Muonion korkeudelle asti elokuun alkupuolelta syyskuun loppupuolelle.

Mustaluhtayökkösen toukka elää tupasvillan ja vihvilän korsissa.

Päivä painuu mailleen. Auringon kehrä katoaa taivaanrannan taakse ja pyyhkii pilvien lakiosia. Suolta alkaa kohota hentoa sumua, jota hiljainen tuuli kuljettaa. Tuoksut voimistuvat kosteuden lisääntyessä.

Rämemännyn kyljellä päivän nukkunut suomittari lehahtaa lentoon. Mittariksi suurehkolla suomittarilla on täplikäs suojaväri, mikä saa sen lähes näkymättömäksi rosoisella kaarnalla. Sen takasiivet ovat mustatäpläiset ja kirkkaan keltaiset, mutta ne perhonen peittää etusiivillään.

Suomittari on melko yleinen rämeiden ja niiden laiteiden perhonen etelästä eteläiseen Lappiin asti. Se saattaa harhailla kauaksikin soista. Perhosen lentoaika alkaa heinäkuun puolivälissä, on vilkkaimmillaan kuun lopussa ja viimeiset nähdään ennen elokuun puoltaväliä.

Piskuinen rämemittari on oikea suoperhonen. Se lentää lähes pelkästään rämeillä suurimmassa osassa Suomea, mutta pohjoisessa se lentää myös kuivilla tunturikankailla.

Loppukesä on toukkien aikaa. Suoiltayökkösaikuinen lensi alkukesällä, muni pariutumisen jälkeen ja toukka ahmii suokasveja kasvaakseen.

Avosoilla perhosia näkyy vähemmän

Soiden rikkain perhoslajisto elää kitukasvuista mäntyä kasvavilla rämeillä, avosoilla perhosia näkyy vähemmän. Suolla on äärevät olosuhteet: päivällä aurinko paistaa kuumasti, yöllä on viileämpää kuin ympäristössä. Ja kosteutta riittää. Monet suoperhostoukat vaativat suon äärevyyttä tullakseen toimeen.

Näin loppukesällä perhosia näkyy jo vähemmän, toukkiin törmää useammin. Suokukan lehdelle kiivenneen mustan, punatäpläisen toukan pinnalla on tankeita karvoja. Se on suoiltayökkönen, varsinkin isovarpurämeiden yöperhonen, jonka aikuiset lentävät toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkupuolelle. Suoiltayökkönen lentää öisin melko yleisenä Metsä-Lappiin asti.

Julkaistu: 18.8.2018