Apu

Viisi vinkkiä: Näin pääset eroon suonenvedosta – ja miksi kahvin kyytipoikana on syytä nauttia lasi vettä

Viisi vinkkiä: Näin pääset eroon suonenvedosta – ja miksi kahvin kyytipoikana on syytä nauttia lasi vettä
Kivulias lihaskramppi iskee usein yöllä. Mitään poppakonstia suonenvetoon ei ole, mutta seuraavia vinkkejä kannattaa kokeilla.
Julkaistu: 30.4.2022

1. Venyttele

Suonenvedossa lihas tai pieni lihasryhmä jännittyy ja supistuu äkillisesti. Kun lihas ei saa happea, syntyy puristavaa kipua. Tavallisimmin suonenveto iskee jalkoihin, etenkin pohkeisiin, jalkaterään tai takareisiin, mutta harvemmin käsiin ja vartaloon. Sen tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta joskus se liittyy ikääntymiseen, hermoston toimintaongelmiin, rankkaan urheiluun tai suola- ja nestetasapainon häiriöihin.

Myös lääkkeet voivat altistaa suonenvedolle. Esimerkiksi nesteenpoistolääkkeet saattavat horjuttaa nestetasapainoa ja aiheuttaa pieniä kramppeja erityisesti öisin. Jopa peiton hipaisu saattaa laukaista suonenvedon.

Aina kramppiin ei edes herää, vaan vasta aamulla huomaa, että pohje on kipeä. Lihas voi aristaa pitkäänkin. Krampit voivat yllättää myös uidessa, juostessa ja kuntosalilla. Raskauden aikana ne ovat yleisiä. Taipumus suonenvetoon lisääntyy 50 ikävuoden jälkeen.

Kramppaavaa lihasta kannattaa venytellä ja hieroa kevyesti, jolloin lihas rentoutuu. Paina jalkaa lattiaa vasten tai tee hitaita vastavenytyksiä. Erään tutkimuksen mukaan pohkeiden ja takareisien venyttely ennen yöpuulle menoa vähensi yli 55-vuotiaiden öisiä lihaskramppeja. Iltavenyttely voi siis tehdä hyvää.

2. Kokeile magnesiumlisää

Lihasten supistumiseen ja rentoutumiseen tarvitaan kivennäisaineita: magnesiumia, kaliumia, kalsiumia ja natriumia. Näyttö magnesiumlisästä suonenvedon hoidossa on jonkin verran ristiriitaista, mutta joillakin se voi auttaa. Tiedetään, että veren matala magnesiumpitoisuus aiheuttaa suonenvetoa, samoin alhaiset natrium- ja kaliumtasot. Joskus apua voi saada esimerkiksi merisuolarakeiden imeskelystä. Mineraalisuolassa on niukemmin natriumia kuin tavallisessa suolassa, mutta siitä saa myös kaliumia ja magnesiumia.

3. Lämpöä lihaksille

Kylmä ja veto supistavat lihaksia. Joskus suonenveto voi iskeä esimerkiksi kylmässä vedessä uidessa, kun polskii ja liikuttaa lihaksia. Uidessa suonenveto voi olla vaarallinen, jos kramppi vie toimintakyvyn. Vedessä voi yrittää napata jalasta kiinni ja venyttää sitä. Jos jalat palelevat herkästi, yöksi kannattaa sujauttaa villasukat jalkaan. Myös lämpötyynyä tai lämpövoidetta voi kokeilla. Ja mikä onkaan rentouttavampaa kuin upottaa varpaat lämpimään jalkakylpyyn.

4. Vähennä kofeiinipitoisia juomia

Koska kofeiini poistaa kehosta nestettä, se voi järkyttää nestetasapainoa ja altistaa näin suonenvedolle. Kahvin seuralaisena onkin hyvä juoda vettä. Jos suonenveto piinaa usein, kokeile, auttaisiko kofeiinipitoisten juomien vähentäminen. Vettä on hyvä juoda tasaisesti päivän mittaan, niin nestehukka ei pääse yllättämään.

5. Käy tarvittaessa lääkärissä

Jos kotikonstit eivät tepsi ja suonenveto kiusaa usein, kannattaa piipahtaa lääkärin luona. Joskus esimerkiksi suonikohjut, diabetes, sisäelinten sairaudet, jotkin syövät, neurologiset sairaudet sekä kilpirauhassairaudet voivat aiheuttaa suonenvetoa. Toisinaan lääkevalmisteen vaihtaminen toiseen auttaa. Aikoinaan suonenvetoon oli käytössä kiniiniä sisältävä lääke, mutta se vedettiin markkinoilta vakavien haittojen vuoksi. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä lyhytaikaiseen käyttöön lihaksia rentouttavan lääkityksen.

Asiantuntija: työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni, Terveystalo

Kommentoi »