Suomi nollasi Kanadan, puolivälierässä vastaan Tanska
Puheenaiheet
Suomi nollasi Kanadan, puolivälierässä vastaan Tanska
Leijonat kukisti Kanadan alkuvaikeuksien jälkeen komeasti 4-0 (0-0, 3-0, 1-0) ja varmisti samalla, että pudotuspeleissä tulee Pietarissa vastaan Tanska. Mikko Koskisen nollapelin lisäksi päähuomio kiinnittyi virkaveli Cam Talbotin haparointiin – ja henkis-fyysiseen mittelöön Patrik Laine vastaan Kanada.
17.5.2016
 |
Apu

Kestosuosikki Kanada on jo vuosia ottanut MM-kisat aivan eri tavoin tosissaan kuin aikoinaan, mutta samalla kaiken ja kaikki tieltään jyräävällä dominanssilla kuin viime keväänä ei se näytä ainakaan vielä olevan liikkeellä. Suomea vastaan joukkueen pudotti karvauksessaan ja porrasti fyysistä rymistelyä jopa säästeliäästi tilanteen mukaan.

Se riitti silti saamaan osan Suomen puolustuksesta, etenkin Esa Lindellin, vaikeuksiin kiekollisena – mutta väliäkö tuolla, kun omista tultiin kuitenkin pois tavalla tai toisella.

Yksi myös on ja pysyy: aina kun Kanada hyökkää, ensisijainen suunta on kohti maalia. Suomi kykeni pääosin suojelemaan maalintekosektoria ja loput hoiteli Mikko Koskinen, jonka torjuntatyyli tosin antaa usein melko suuren määrän irtokiekkoja.

Kanadaa vastaan ”kolmen metrin Koskisen” ulottuvuus ja peittävä perhostyyli pääsi avauserän myllytyksen jälkeen todella oikeuksiinsa.

- Eka vitonen ja koko erä oli vaikea, kun kiekkoja tuli joka suunnasta enkä tahtonut oikein päästä niihin kiinni. Helpotti, kun sekä omat otteet että viisikkopuolustus tiivistyivät. Turha silti leijua: yhtään torjuntaa tai maalia ei saa mukaan jatkopeleihin, itselleen hyvin todennäköisesti lopputurnauksen pelaavan vahdin paikan varmistanut Koskinen kuittasi.

Kanadan peli taas lässähti pitkälti maalivahti Cam Talbotin kehnoon päivään. Neljästä suomalaismaalista kolme meni käytännössä hänen piikkiinsä, vaikka etenkin Leo Komarovin veto olikin kova ja tarkka. Hän iski 2-0-luvut Mikael Granlundin oivaltavan yksinkertaisesta siirrosta keskialueen katkosta.

Komarovin merkitys Suomen pelille saattaa jäädä nuoriso- ja muussa hehkutuksessa huomaamatta, mutta se ulottuu kauas tehopisteiden taakse. Kovia otteita tai tempoa säikkymätön laituri tekee jatkuvasti oikea-aikaisia ja peliä edistäviä ratkaisuja, häviää kaksinkamppailuja tai antaa harhasyöttöjä hyvin harvoin ja on  vuosikaudet ollut vanhaa mainettaan taitavampi pelinrakentaja.

- Ei tällä pelillä ole enää kauheasti merkitystä. Se oli tiedossa, että Kanada tulee kovaa; tietysti on positiivista, että oman alueen peli pysyi matsin edetessä paremmin kasassa ja joka ketjulle tuli onnistumisia, Komarov kommentoi.

Etenkin kolmosketju olin tehokas Mika Pyörälän (1+1) johdolla. Julkisesti pidättyvän Komarovinkin ilme suli velmuksi puolivirneeksi, kun häneltä tiedusteltiin, pääsikö Suomi kuusi kakkosta ottaneen ja etenkin päätöserässä turhautuneen Kanadan ”ihon alle.”

– No joo… ehkä vähän.

Niinkin voi sanoa. Suuren yleisön ja median silmissä odotetuin taisi olla Patrik Laineen esitys NHL-miehiä vastaan.

Laine on ikäänsä ja lähinnä hysteeriseksi yltyneeseen hypetykseen nähden lehmänhermoisuuteen asti itsevarma ja peloton, mutta silti nipin napin 18-vuotias poika.

Tietty yliyrittäminen ja yksin puskemiseksi purkautunut näyttöhalu leimasivat nuorukaisen otteita etenkin ensimmäisessä erässä – mutta tapa, jolla lähes koko Kanadan joukkue prässäsi Lainetta henkisesti ja fyysisesti, oli luku sinänsä. Laine rähjäsi useamman vastustajan kanssa ja huuteli vaihtoaitiosta asti ainakin toiselle superlupaukselle Connor McDavidille ja kovaotteiselle Brad Marchandille, mikä sai Leijona-luotsi Kari Jalosen taputtamaan Lainetta isällisen rauhoittavasti päähän.

Suomalaisfanit saivat sydämentykytyksiä, kun voimaluistelulla ylöspäin hyökänneen Laineen ja vaihtoon menossa olleen Kanadan tähden Corey Perryn luistelulinjat kohtasivat. Laineen polvi jäi pahaan kulmaan ja hän kurvasi lähes saman tien aitioon, mutta pystyi hetken irvistelyn jälkeen jatkamaan peliä.

Perry ei tilanteessa juuri väistöliikettä tehnyt – mutta eipä väistöjä Laineelle tule vastaan jatkossakaan.

Puolivälierissä Suomi kohtaa torstaina Tanskan, isäntämaa Venäjä Saksan, Kanada Ruotsin ja Tshekki USA:n. Silloin Laineen ja koko joukkueen pelit alkavat tavallaan alusta.

Kommentoi »