Jos joillekin oli suomalaisessa palloilussa vielä epäselvää, että kentällä oleva vastustaja vaikuttaa peliin, ei pitäisi olla enää. Toki Suomi kykeni USA-tappion jälkeen petraamaan omaa peruspelaamistaankin, mutta mikään joukkue ei muutu yhdessä yössä heittopussista huipuksi tai toisinpäin.

- No, olihan se vähän erilaista pelata, kun ehtikin johonkin. Ukkoa tuli niskaan oikealta ja vasemmalta ja välillä kaksin kappalein, mutta saatiin pidettyä kaverin kaapit kurissa ja noi taitojätkät hoitelivat loput, virnisteli hienon ottelun molemmissa päissä pelannut Sasu Salin (9/5).

Taisit viihtyä mylläkässä - sekä kentän väännössä että yleisön pauhussa?

- Oikeasti, meinasin pyörtyä. Fanien tuki ja huuto on jotain niin uskomatonta. Eilen saatettiin jopa säikähtää sitä; paine vie voimia, jos sitä ei osaa ottaa oikein, mutta enemmän se tuo.

Peräti 23 pistettä pussittanut Shawn Huff muistutti, että kuskin paikalta peliä on huomattavasti helpompi pelata:

- Vastustaja on iso ja hitaampi joukkue, jota ei auta päästää määräämään tempoa. Tiedettiin, että Ukrainaa vastaan kolmosten pitää pudota kovalla prosentilla, ettei tarvitse loputtomiin survoa korin alle. Nyt se onnistui, mutta heittojen uppoamiseen vaikuttaa moni asia - eikä kaikkea voi suunnitella.

Yleistä sympatiaa (myös suomalaisfanien suunnalta) MM-areenalla yleisöltä saava Ukraina on perinteisesti ollut niin sanottu mörssärijoukkue, joka ei välitä taiteellisesta vaikutelmasta tai edes monipuolisuudesta, mutta tekee hyvin sen minkä osaa.

Suomen apuvalmentajaa Jukka Toijalaa vapaasti mukaillen: Ukrainalla on pahemmin kärjistämättä kaksi-kolme pelintekijää (Eugene ”Pooh” Jeter ja Sergii Gladyr etunenässä). Lisäksi on lauma puhveleita, jotka jauhavat peruspelillä heittäjille paikkoja ja survovat palloscreeneillä tai silkalla härskillä kovuudella vastustajat pois ratkaisijoiden edestä.

Kotiläksyt oli tehty ilmeisen hyvin, sillä tasainen ottelu noudatti käsikirjoitusta lähes tarkalleen. Tosin urakkaa helpotti, että heittokone Gladyr joutui päävamman vuoksi syrjään ensimmäisen jakson lopulla.

Kun USA:n kaikinpuolinen ylivoima oli poissa parketilta, Erik Murphy (12/8) pystyi hallitsemaan korinalustoja ja tekemään myös henkilökohtaisia ratkaisuja. Teemu Rannikko taas pystyi nousemaan suurempaan rooliin ja käyttämään syöttö- ja pelinlukutaitojaan.

Fysiikan lait pätivät kuitenkin myös Ukrainaa vastaan, ja hintaa niistä maksoivat Tuukka Kotin kaltaiset raatajat. Sekä Huff että Rannikko korostivat työtä, joka useimmiten näkyy suurelle yleisölle vain virheinä.

- Tuukka ja kumppanit joutuivat tekemään hirveän duunin Ukrainan jättien kanssa painiessaan, että me muut pääsimme poimimaan levyreitä, käynnistämään ja päättämään hyökkäyksiä, Huff painotti.

- Häirittynäkin pitää pystyä ratkaisemaan, mutta on helpompi heittää, jos tilanteessa on rauha, Rannikko sanoi.

Kestotyyneltä vaikuttava Rannikko ei myöntänyt tärisseensä edes silloin, kun pelikellossa oli 25 sekuntia, Suomen johto huvennut muutamaan pisteeseen ja hänellä oli kaksi vapaaheittoa koko hallia mylviessä "Teemu! Teemu!"

- No, ensimmäinen meni ohi... Mutta ei viivalla auta täristä, silloin ainakin menee ohi, turkulaislähtöinen pelinrakentaja kuittasi lakonisesti.

Tärinää nähtiin sen sijaan ottelun jälkeen, kun Susijengi asteli poikkeuksellisesti jo kesken turnauksen lavalle kiittämään ja tervehtimään tuhansia fanejaan. Kansainvälistäkin huomiota herättänyt joukkueen ja kannattajien hämmästyttävän tiivis suhde on jotain, mitä suomalaisessa urheilussa ei ole ihan hetkeen nähty.

Lue lisää MM-kisoista, Susijengi-ilmiöstä, sen taustoista ja vaikutuksista ensi viikon Avusta.