Miesten hiihdossa kaikki katseet ovat ykköstykki Iivo Niskasessa, jolla on mahdollisuudet jopa kuningasmatkan kultamitaliin, mutta kauden suurin nousija on ollut Ristomatti Hakola, 26 (kuva yllä). Rempseä satakuntalainen on viistossa huumorissaan piristävä poikkeus huippuhiihdossa – ja harvoja suomalaisia, jolla on realistiset mahdollisuudet pärjätä sprintissä. Hän on myös tärkeä lenkki viestijoukkueessa, ellei viesti sitten mene puihin pahoissa vaikeuksissa olevan Matti Heikkisen osuudella. Aiemmin pesäpalloa ja ampumahiihtoa harrastaneen Hakolan kansainvälistä läpimurtoa on jo ehditty odotella, ja maailmancupin sprinttien kärkisijat ovat vahva signaali siitä.

Tässä on Suomen tarkimmin varjeltu ”salaisuus”, jos mitalikandidaateista puhutaan. Ilkka Herolan, Eero Hirvosen (kuva alla) ja kumppaneiden hyvähenkinen ryhmä on saanut tehdä pitkäjänteistä työtä rauhassa, ja tulokset alkavat näkyä. Taustalla nuoria tukee kaiken nähnyt ja voittanut Hannu Manninen. Yhdistetty on hiihtomatkan lyhentämisen ja latuprofiilien muutosten myötä muuttunut entistä enemmän tehoa ja nopeutta vaativaksi yhdistelmäksi mäkeä ja hiihtoa, jossa pitää löytyä myös kiriherkkyyttä ja voimaa loppuun.

Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen takana on näkynyt turhan paljon tyhjää, etenkin sitten kun Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen päättävät uransa. Ei välttämättä näy enää. Korean olympialaiset ovat Johanna Matintalolle, 21, väistämättä vielä opintomatka, mutta tarpeellinen sellainen. Vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä lopullisen lajivalinnan kestävyysjuoksun ja hiihdon välillä tehnyt Matintalo kilpailee vielä siitäkin, mitä matkoja hän saa hiihtää, mutta niin jokainen huippu on tehnyt aikoinaan.