Pumba oli nyrkinkokoinen karvapallero, kun isäntäperhe näki sen ensimmäistä kertaa. Nyt Pumba on tullut murkkuikään ja käyttäytyy välillä kuin pahankurinen poikaviikari.

Puolen vuoden ikäinen espanjanvesikoira kokoilee rajojaan varsinkin kävelylenkeillä emäntänsä Assi Aholaisen kanssa.

– Pumba on hyvämuistinen, ja se oppii kaiken. Myös huonot asiat, emäntä sanoo.

Assi Aholaisen ja hänen puolisonsa Santtu Herrasen Pumba-koira on murkkuiästään huolimatta itse suloisuus. Suomen söpöin lemmikki -kisan koirasarjan voittaja tervehtii tulijoita pomppimalla kuin villava kumipallo. 

Iloinen Pumba ei hauku, eikä näyki. Tuskin osaa muristakaan.

Pumba on rotunsa kaunis edustaja. Espanjanvesikoiran turkki poikkeaa monella tapaa useimpien koirarotujen turkeista. Lyhyenä karva on kiharaa, mutta pidempänä se muodostaa nyörejä ja hylkii tehokkaasti vettä. Karva ajellaan 1–3 kertaa vuodessa. Turkista ei irtoa juuri karvaa.

Varkauden Könönpellossa sijaitsevassa lapsettoman nuorenparin kotitalossa on remontti meneillään, mutta Pumba on jo pikkupoikana tottunut sen ääniin, ovesta sisään ja ulos kulkeviin remonttimiehiin.

– Se on hyvin avoin ja ystävällinen koira, joka tarvitsee lempeän johtajan. Pumba rakastaa kaikkia: lapsia, vieraita aikuisia ja toisia koiria. Espanjanvesikoiran eli perron luonne määritellään uskolliseksi, tottelevaiseksi, iloiseksi, uutteraksi ja rohkeaksi, Assi Aholainen kertoo.

Kun tervetulotoivotukset on hoidettu, Pumba järsii keittiön lattialla kivikovaa possunkorvaa, kuuntelee omilla korvillaan emäntänsä kehuja ja napittaa tummilla silmillään vieraita otsatukkansa alta.

Pumba on toivottu koira, eikä sitä hankittu hetken päähänpistosta. Assi Aholaisen seitsemän vuoden haave täyttyi, kun Pumba syntyi yhdeksän koiravauvan pentueeseen.

Assi Aholainen tottui koiriin jo lapsuudenkodissaan, ja kun hän puhui miehelleen koiran ostamisesta, oli tämän lopullinen ehto, että sen nimi on oltava Leijonakuningas-elokuvasta tuttu Pumba.

Assi Aholainen oli miettinyt Viliä, mutta Pumba Pumbasta tuli.

– Meidän porukoilla oli kotona vuosia cairnterrieri ja tiesin, miten koiraa pitää kasvattaa. Koira tarvitsee opetusta ja tilaa. Koska asuimme mieheni kanssa aluksi kaksiossa, en halunnut hankkia sinne koiraa, eikä vuokraisäntämme olisi lemmikkiä hyväksynytkään.

Luonteeltaan muutenkin harkitsevainen Assi Aholainen halusi odottaa olosuhteita, joihin koiran voi hankkia.

Kun Pumban isäntäväki muutti omakotitaloon järven rannalle, tuli koiranhankinta vuosien odottelun jälkeen ajankohtaiseksi.

Lähinaapurustossa Assi Aholaisen siskon perheessä on kaksi espanjanvesikoiraa. Toinen niistä, nimeltään Rosa, on Pumban täti.

Myös Pumban kasvattaja Annukka Päätalo asuu lähellä, joten kasvatusapua on aina saatavilla.

– Kun hän ilmoitti, että yhdeksän pentua on syntynyt, lähdimme katsomaan niitä. Kun muut pennut nukkuivat, Pumba oli aina käydessämme hereillä ja tuli rohkeasti luoksemme.

Vilkas ja iloinen pentu valloitti Assi Aholaisen ja Santtu Herrasen sydämet, eikä lopullista päätöstä ollut vaikea tehdä. Pumba kuului heille.

Espanjanvesikoiraa luonnehditaan joskus myös varaukselliseksi, mutta Pumban eläinlääkärikin on ihmetellyt tämän avoimen uteliasta luonnetta.

– On Pumballa myös rodulleen ominaisia piirteitä kuten paimennusvietti, joka varmasti voimistuu iän myötä. 

Espanjanvesikoiran alkuperäisinä tehtävinä on pidetty paimentamista ja laivakoirana toimimista. Vedestä Pumba pitää niin, ettei edes syyskylmä järvivesi ole estänyt sitä säntäämästä veteen. 

Sisäsiistiksi Pumba oppi jo kolmen kuukauden ikäisenä.

– Pumban herätessä aamulla menimme heti ulos. Samoin ruokailun ja leikkien jälkeen, jolloin voi vieläkin helposti lirahtaa ilopissa. Otin aika pian lattialle levitetyt sanomalehdet pois, koska Pumba rupesi leikkimään niillä. Turha niillä oli enää siinä vaiheessa lattiaa suojella.

Leppävirralla perheyrityksessä työskentelevä merkonomi Assi Aholainen alkoi alusta pitäen opettaa Pumbaa olemaan myös yksin. Hänen remonttihommia tekevä Santtu-puolisonsa on myös kodin ulkopuolella töissä.

– Opetin Pumbaa ihan yksinkertaisesti niin, että menin toiseen huoneeseen, Assi Aholainen sanoo. 

Murkkuikäinen Pumba on ehtinyt tuhota yhden pöytälampun ja järsiä lattiatasossa olevan keittiöhyllykön hyllynreunaa. Eräänä päivänä se äkkäsi pöydällä isännän lompakon.

– Oli kyllä vähän Santun syytä, että hän oli jättänyt lompakon pöydälle! Pumba ehti tutkia lompakon niin tarkalleen, että pankkikortin sirukin vahingoittui. Santun kylpytakin vyö on myös saanut kyytiä, Assi Aholainen kertoo.

Pumban mieliharrastuksiin kuuluvat pehmolelujen suolistaminen ja sukkien retuuttaminen. Se löytää myös ne sukat, jotka ovat isäntäväeltä kadoksissa.

– Kun puemme sukkia jalkaan, Pumba yrittää auttaa siinä hommassa. Sen sijaan kynsien leikkaamista varsinkin etutassuista se vastustaa kaikin voimin. Joudun leikkaamaan ne hanskat kädessä. 

Myös murkkuikäiset kaipaavat hellyyttä. Pumban mielipaikka on emännän tai isännän kainalossa sohvalla, siinä on turvallista ja lämmintä nukkua koiranunta.

– Ehkä se on vielä enemmän minun kuin Santun perään, koska olen ollut enemmän kotona.

Ulkona satelee ensilunta, mutta nyt lähdetään lenkille Haijanvirran rantaan. Kotiovelta Pumba kävelee kiltisti hihnassa, ja emännän vierellä kulkemista opetellaan herkkupalojen turvin. Herkut ovat pieniä nappuloita, koiranruokaa.

– Vaan kun päästään takaisin kotitien päähän, alkaa riekkuminen. Pumba näykkii remmiä ja hyppii, eikä haluaisi vielä lähteä sisään.

Rannassa riemu repeää, sillä Pumba löytää hiekasta sinne unohtuneen pienen kumilelun. Se on kirkkaanpunainen dinosaurus, joka vinkuu, kun Pumba puraisee lelua. 

Välillä dinosaurus lentää ilmaan, sitten Pumba kaivaa sille hiekkaan kuopan, heittää lelun sinne ja nappaa taas takaisin suuhunsa.

Koiran kasvattamisessa leikki on osa koulutusta, ja yksi ihastus oli dobo-jumppapallo, johon Pumba tutustui vesikoirien koulutuspäivänä. Pumba on päässyt kokeilemaan myös pentuagilityä.

– Jatkamme agilityä, kun Pumba täyttää vuoden.

Nyt eletään vielä Pumban teinivuosia, ja matkaa aikuisen koiran elämään on tovi. Se on kuitenkin varmaa, ettei Pumba olisi voinut saada parempaa kotia kuin Varkauden Könönpellossa, Assi Aholaisen ja Santtu Herrasen luona.

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Matias Honkamaa