Apu

Suomen rotkot ja kanjonit

Suomen rotkot ja kanjonit

Muinaisten maanjäristysten ja jääkausien jäljiltä Suomen kallioperä on täynnä rotkoja ja kanjoneita. Hiidenkirkon, Pirunpesän ja Pyhäkurun kaltaiset nimitykset kertovat siitä, kuinka pelättyjä ja kunnioitettuja nämä paikat ovat aikoinaan olleet.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Miljoonien vuosien aikana Suomen kallioperä on kokenut monia mullistuksia. Mannerlaatat ovat törmäilleet, ilmasto on vuoroin kylmentynyt ja lämmennyt ja kilometrien paksuinen jäätikkö on raastanut maasta kaiken irtonaisen. Tämä on synnyttänyt Suomeen kymmeniä, ellei satoja isoja ja pieniä rotkoja. Rotko on jyrkkäseinäinen maanpinnan halkeama, jolla on yleensä syvyyttä enemmän kuin leveyttä. Peruskallio on lähellä maanpintaa kaikkialla Suomessa. Lähes jokaisen suomalaisen kotikonnuilta löytyy jonkinlainen rotkoksi luokiteltava geologinen muodostuma.   Kanjoni-nimitystä käytetään yleensä pitkän mallisista rotkoista – espanjan kielen sana cañon tarkoittaa paitsi rotkoa, myös putkea. Kanjoni on jyrkkäseinäinen laakso, joka on useimmiten syntynyt virtaavan veden kuluttaessa kalliota. Tällaisia ovat esimerkiksi Oulankajoen ja Kitkajoen kanjonit Kuusamossa. Osa rotkoista on syntynyt mannerliikuntojen ja niihin liittyvien maanjäristysten seurauksena, kuten Posion Korouoma. Kuru on puolestaan nimitys Lapin tuntureiden välissä sijaitseville rotkoille. Kuru on vähän samantyyppinen lappilainen erityissana kuin tunturi: muissa kielissä esimerkiksi Pallastunturit tai Pyhätunturit ovat yksinkertaisesti vuoria, ja kurut ovat kanjoneita tai rotkoja.

Kitkajoki on uurtanut syvän kanjonin kallioon. Tämä luonnonnähtävyys komeilee Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa.

Kattava  listaus Suomen rotkoista löytyy tietokirjailija Tuomo Kesäläisen ja geologi Aimo Kejosen kirjasta Suomen rotkot (Salakirjat 2014). Geologian tutkimuskeskuksessa Kuopiossa pitkän uran tehnyt Kejonen on Suomen johtavia luolatutkijoita ja perehtynyt erityisesti maankuoren mullistuksiin sekä geologisten kohteiden kansanperinteeseen. Kejonen toteaa, että Suomen vanhimmat rotkot ovat syntyneet jo kauan ennen jääkautta. Esimerkiksi Kevon kanjoni Utsjoella muodostui, kun maankamara alkoi horstina kohota paikalla, jossa oli joki. Joki kulutti pohjaansa samalla, kun maa nousi. Kevolla on ”Suomen Grand Canyon”, maamme syvin, korkein ja levein kanjoni. Pallastunturien Pyhäkuru on puolestaan tunnettu esimerkki jäätikön voimasta syntyneestä U-laaksosta. Tyylipuhtaimpia ja jyrkkäreunaisimpia, mutta melko pieniä rotkoja ovat Helvetinkolun ja Laukaan Hitonhaudan kaltaiset maanjäristysten ja jäätikön avaamat ruhjeet, jotka jäätikön sulamisvedet ovat puhdistaneet irtonaisesta maa-aineksesta.

Muualla maailmassa on Kejosen mukaan paljon erilaisia rotkotyyppejä, joita Suomesta ei löydy lainkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi doliinit, maanalaisen luolan romahtamisen seurauksena syntyneet kanjonit. Nimitys tulee slovenian kielen sanasta dolina, joka tarkoittaa laaksoa. Slovenia ja muukin kaakkoinen Eurooppa on tunnettu kalkkipitoisista karstimaistaan, joihin vesi on syövyttänyt tippukiviluolia sekä syviä rotkoja ja laaksoja. Suomen maaperä on enimmäkseen hapanta ja kovan kallion peittämää, joten rotkot ovat syntyneet meillä eri tavoin kuin useimmissa muissa maissa. Suomesta puuttuvat myös esimerkiksi lentohiekan, tulivuorenpurkausten ja meteoriitti-iskujen synnyttämät rotkot, jollaisia löytyy muualta maailmasta pilvin pimein. Näitäkin luonnonmullistuksia Suomessa on ollut, mutta niistä on niin kauan, että rapautuminen ja eroosio ovat ehtineet hävittää niiden synnyttämät rotkot.

Jos minun pitäisi nimetä omasta mielestäni Suomen hienoin rotko tai kanjoni, vastaus tulisi kuin apteekin hyllyltä: Pyhätunturilla Keski-Lapissa sijaitseva Isokuru on niin vaikuttava paikka, että vastaavanlaista ei liene missään muualla maailmassa. Kahden tunturin välissä sijaitseva rotkolaakso on noin 200 metrin syvyinen, ja sitä peittää kaikkialla harmaa kivikko.   Ei ihme, että Isokuru ja sen viereiset tunturit ovat muinoin olleet seitoja, saamelaisten pyhiä paikkoja. Kurun tunnetuin kohta lienee Pyhänkasteenlampi ja siihen soljuva vesiputous. Kunnioituksen lisäksi entisaikojen ihmiset tunsivat rotkoja kohtaan myös pelkoa – tieteellisen tiedon puuttuessa niiden syntyä selitettiin jumalten, jättiläisten ja muiden olentojen tekosina. Jo paikannimet sen kertovat: rotkoissa uskottiin asuvan piruja, pahoja henkiä, hiisiä ja haltioita. Rosvotkin ovat aikoinaan piileskelleet niissä, ja monet rotkoihin liittyvät tarinat ovat varsin synkkiä ja väkivaltaisia.

Laukaassa sijaitseva Hitonhauta on syntynyt muinaiseen maankuoren repeämään.

Suomen tunnetuimpiin kuuluva rotko on Ruovedellä sijaitseva Helvetinkolu. Vähintään yhtä hienoja ja vastaavanlaisia rotkoja löytyy miltei joka puolelta Suomea. Syvimmät ja vaikuttavimmat rotkot ovat  siellä, missä on suurimmat maaston korkeuserot, eli Itä- ja Pohjois-Suomessa. Leppävirralla Pohjois-Savossa sijaitsevan Orinnoron rotkon seinämät ovat jopa 12 metriä korkeita ja vain muutaman metrin päässä toisistaan – tunnelma on siis hyvinkin rotkomainen. Pohjois-Karjalassa maininnan arvoinen paikka on esimerkiksi Leiviskänkallioiden rotko Nurmeksessa, ja lisäksi Kainuun puolelta Sotkamosta löytyy kansallispuiston tunnetuksi tekemä Hiidenportin rotko. Useimpien Suomen rotkojen tavoin Hiidenportti on syntynyt maankuoren poimuttuessa vuosimiljoonia sitten, ja 10 000 vuoden takainen jääkausi silotteli ja muovasi sen pinnanmuodot nykyiseen asuunsa. Kuusamon Julma-Ölkky lienee myös maamme tunnetuimpia rotkoja.

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 21.11.2017