Suomen pelaajisto käsitteli välierätappion kapteeni Lasse Kukkosen mukaan ”katsomalla Euroviisuista vähän dingdongia ja menemällä nukkumaan”. Ruotsin television kisastudiossa kyseltiin ensimmäisen erän jälkeen, onko joukkue unessa vieläkin. USA olisi voinut johtaa enemmänkin kuin 2-0.
Pronssiottelu on hankala paikka motivoitua alle vuorokausi kirvelevän tappion jälkeen, mutta suurelle osalle Suomen pelaajista mitali olisi ollut uran ensimmäinen aikuisten arvokisoista. Leijonat olivat ottelun jälkeen todella pettyneitä ja vihaisia.
– En minä tiedä, mitä siinä alussa tapahtui. Päästiin sentään matsiin mukaan, mutta rankkaritappio syö niin, ettei tässä nappaa hirveästi puhua, puhisi Petri Kontiola.
Ruotsi hyydytti välierässä Leijonien avaus- ja hyökkäyspelin lähes täysin. Myös USA:aa vastaan hyökkäykset ajautuivat pari erää liian helposti näennäisen tehottomaksi kulmapörräämiseksi vailla todellista pelotetta.
Kiekon pitäminen itsellä on toki vastustajalta pois ja teoriassa hyvä ajatus, mutta tappiotilanteessa jatkuvasta ratkaisusektorin ulkopuolella tapahtuvasta siirtelystä ja kasaan kuivuvista tilanteista jää käteen juuri se, mitä tulos- eikä arvostelulajissa teoreetikoille aina jää: luu.
Ero rohkeasti sisään ja maalinedustalle ajaneisiin ja Antti Raantaa ns. huonommistakin maalipaikoista testanneisiin vastustajiin oli etenkin avauserässä silmiinpistävä.
– Paskaa, kuittasi Raanta lakonisesti tunnelmansa ja pelin kulun ottelun jälkeen, mutta jaksoi virnistää perään. Arvokisojen ensikertalaisen esitys maalilla heilahteli hieman, mutta Raanta nousi silti kertaheitolla urallaan monta pykälää ja myös kansainvälisen huippukiekon tietoisuuteen.
Maalivahteihin Leijonat ei tule kaatumaan jatkossakaan, ja Raanta on vahva tarjokas maajoukkueeseen tulevinakin vuosina – elleivät NHL-kiireet aja edelle.
Suomen ehdottomia onnistujia USA:aa vastaan olivat NHL-avut Lauri Korpikoski (2+0) ja Mikael Granlund (0+2), jotka nostivat henkilökohtaisilla rohkeilla hyökkäyspään ratkaisuillaan Leijonat mukaan peliin ja tasoihin. Etenkin Granlundin panos oli vahva, ja sekä laiturina että sentterinä pelannut nuorukainen nousi joukkueessa sitä isompaan rooliin, mitä tärkeämpiä pelejä pelattiin.
– Ei oma suoritus kauheasti lämmitä, kun tulos oli tämä, mutta kyllä minä paremmat kisat pelasin kuin viime vuonna. Minnesotan vuosi on ollut urani tärkein; nyt tiedän, mitä minun pitää tehdä eri lailla ja enemmän, jotta pystyn nousemaan seuraavan pykälän, Granlund sanoi.
Myös väistyvä päävalmentaja Jukka Jalonen kehui Granlundin muuttuneen ”kokonaisvaltaisemmaksi” pelaajaksi ja olleen todella tärkeä joukkueelle.
Laajempi maajoukkueajan analysoiminen tuntui Jalosesta – sinänsä ymmärrettävästi – tappion jälkeen vaikealta.
– Aika tyhjä olo on, enemmän ilmassa veellä alkavaa tunnetilaa kuin haikeutta. Mutta olen ylpeä joukkueesta, joka kehittyi turnauksen aikana, osoitti venymiskykyä eikä antanut missään vaiheessa periksi, Jalonen sanoi.
Jalonen jää omien sanojensa mukaan kaipaamaan maajoukkueesta huippupelaajia ja johtoryhmää, jonka kanssa yhteistyö on vaihtuvissakin kokoonpanoissa toiminut.
Entä mitä et jää kaipaamaan?
- No tuota… kaikkea ei viitsi vieläkään sanoa, mutta eivät tympeydet paljoa teihin toimittajiin liity. Median arvostelusta ei saa eikä kannata ottaa liikaa itseensä, mutta toisten valmentajien harjoittama mollaus tuntuu ikävältä. Maajoukkueen päävalmentajan pesti on henkisesti tosi kuluttava, eikä siihen kaivattaisi ylimääräistä painolastia, Jalonen muotoili.
Viiden vuoden, MM-kullan ja olympiapronssin jälkeen vetovastuun ottaa Sotshin olympialaisiin vanha kettu Erkka Westerlund, jonka nahka lienee melko paksu jo entisistä kokemuksista.
Lue laajempi kisojen loppuraportti ensi viikon Avusta.
