Tuulilasi

Suomen automarkkinat uusiksi - kaikki ranskalaismerkit samalle maahantuojalle



Suomen automarkkinat uusiksi - kaikki ranskalaismerkit samalle maahantuojalle

Veho ja Bassadone Automotive Group ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen, jonka toteutuessa Vehon PSA-automerkkien (Citroën, Peugeot ja DS) maahantuontitoiminnot Suomessa siirtyvät Bassadonelle.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Jonas Brandt

Veholla PSA:n merkkien maahantuonnissa työskentelevät 29 henkilöä siirtyvät uudelle maahantuojalle vanhoina työntekijöinä. Veho jatkaa merkkien jälleenmyyjänä Suomessa sekä Citroën-maahantuojana Baltian maissa.

Bassadone perustaa Suomeen uuden liiketoimintaryhmän PSA-merkkien maahantuontia varten. Tällä hetkellä Bassadone Automotive Nordic -yritysryhmän Suomen edustukseen kuuluvat Dacia, Hyundai, Isuzu, Lotus, Renault, Suzuki ja SsangYong.

Sopimusken mittakaava on sen verran merkittävä, että kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Bassadone Automotive Groupin liikevaihto Euroopassa vuonna 2016 oli noin 500 miljoonaa euroa. Vehon PSA-merkkien Suomen maahantuontitoimintojen viime vuoden liikevaihto oli 105 miljoonaa euroa.

”Näemme PSA-merkkien osalta merkittävän kasvupotentiaalin Suomessa ja tavoitteemme on saada merkkien markkinaosuus vahvalle kasvu-uralle", Bassadonen toimitusjohtaja Antti Ruhanen sanoo tiedotteessa.

"Merkkien liiketoiminta tulee olemaan täysin erillään muista yhtiöryhmämme maahantuomista merkeistä ja täten varmistetaan PSA-liiketoiminnan kehitys sen omiin vahvuuksiin perustuen."

Veho puolestaan keskittyy ainoastaan Mercedeksen maahantuontiin.

"Mercedes-Benz on Vehon perustamisesta lähtien ollut yrityksen ytimessä. Suunniteltu yrityskauppa antaa meille mahdollisuuden keskittyä maahantuontitoimintojen osalta Suomessa puhtaasti Mercedes-Benziin", Vehon toimitusjohtaja Kenneth Strömsholm kertoo.

"Vähittäiskauppiaana Veho tarjoaa myös jatkossa laajan merkkivalikoiman."

Julkaistu: 3.3.2017