- Mitä, eikö Suomi muka enää tuota mäkihyppääjiä? Ruotsissa laji ei kiinnosta, mutta ainahan teillä on kovia hyppääjiä ollut. Mihin ne kaikki ovat hävinneet?

Ruotsalaisen hotelli-isännän hämmästys oli vilpitöntä, kun puheeksi tuli Suomi ja mäkihyppy. MM-Falunin suurmäen karsinta ei toki muuttanut lajin takavuosia nihkeämpiä perusasetelmia, mutta Lugnetin montussa nähtiin helpottuneita mäkikasvoja.

Iloisin oli Jarkko Määttä, joka ponnisti kisojen tähän asti parhaalla hypyllään 125 metriä ja helposti jatkoon.

- Vauhtimäen asentoa on pyritty parantamaan, ja siinä kaarteessa olikin jo helpompi körötellä menemään.

- Ylipäätään yritän ottaa vähän rennommin; nyt tuntuu, että huomiselle jäi lisämetrejä ulosmitattavaksi. Katsotaan, mitä yön aikana keksitään, joukkueen kuopus virnisteli.

Määttä, 20, on nuoremmista suomalaishyppääjistä se, jonka perusominaisuudet ja -lahjakkuus mahdollistavat nousun maailman kärjen tasolle. Suoritustaso heittelee vielä ja lentoa tukevan fysiikan sekä sen harjoittelun kanssa on säätämistä, mutta potentiaali on olemassa.

Muutkin suomalaiset selviytyivät karsinnasta, joskin Janne Ahonen oli karsinnassa toinen, jonka tekemisellä voi katsoa olevan jotain jakoa itse kisassa. 119 metriä kehnossa tuuliraossakin hypännyt Ahonen oli karsinnan 15:s.

Harri Olli oli 30:s ja viimeisenä kisaan mukaan päässyt Lauri Asikainen 38:s. Asikainen on vakuuttanut, että selkävaivat ovat mennyttä aikaa eikä edes ääriliikkeissä ole kipua - mutta ei miehen hyppääminen kyllä kivuttomalta näytä.

Karsinnan ykkönen oli Saksan Richard Freitag, kun viimeisenä hypännyt Simon Ammann (11:s) puolittain pyllähti 130-metrisen hyppynsä alastulon. Kestohyväntuulinen sveitsiläistähti ei hätkähtänyt, vaan hauskuutti kameraväkeä ja yleisöä markkeeraamalla kananlentoa käsiään räpytellen.