Apu

Suomalaiset elokuvantekijät hilpeinä Norjassa saamastaan tunnustuksesta: "Suomalainen elokuvavuosi oli todella kova!"

Suomalaiset elokuvantekijät hilpeinä Norjassa saamastaan tunnustuksesta: "Suomalainen elokuvavuosi oli todella kova!"

Ohjaaja Teemu Nikki ja tuottaja Jani Pösö ovat ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajiksi elokuvallaan Armomurhaaja. Pienibudjettinen teos ohitti valinnoissa muun muassa Tuntemattoman sotilaan ja Ikitien. Elokuvantekijät ottivat kunnian vastaan hymyillen Haugesundin elokuvajuhlilla.
Teksti Valtteri Mörttinen
Kuvat Valtteri Mörttinen
Mainos

Teemu Nikin ohjaama elokuva Armomurhaaja kilpailee tänä vuonna Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta. Ehdokkaat julkistettiin eilen 21. elokuuta Haugesundin elokuvajuhlilla Norjassa. Palkinto jaetaan Oslossa 30. lokakuuta.

Armomurhaajan kanssa palkinnosta kilpailee Hlynur Pálmasonin tanskalaiselokuva Vinterbrødre, islantilaisen Benedikt Erlingssonin Kona fer i strið, norjalaisen Joachim Trierin Thelma ja ruotsalaisen Jens Assurin Korparna. Pohjoismaiden neuvosto valitsee joka vuosi ehdokkaiksi yhden elokuvan per maa.

– Kyseinen palkinto ei ollut minulle ennestään kovin tuttu, mutta tämä merkitsee paljon, koska ehdokkaaksi pääsee vain yksi suomalainen, ja elokuvavuosi oli todella kova, Nikki sanoo.

Hän ei valehtele. Ehdolle olisi voitu nostaa esimerkiksi Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas tai A.J. Annilan Ikitie. Kunnia kuitenkin lankesi pienellä budjetilla tuotetulle ja huomiota lähinnä ulkomailla herättäneelle Armomurhaajalle.

Hotelli Maritim on Haugesundin elokuvajuhlien keskus. Iltahämärässä maisemat pääsevät oikeuksiinsa. Kuva: Valtteri Mörttinen.

Armomurhaaja on sekä taidetta että kannanotto

Nikki on ehdolla palkinnolle yhdessä yhtiökumppaninsa tuottaja Jani Pösön kanssa, sillä pohjoismainen elokuvapalkinto jaetaan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken – toisin kuin useimmat elokuvapalkinnot, jotka gaalasta riippuen annetaan yleensä joko ohjaajalle tai tuottajalle. Armomurhaaja on parivaljakon kolmas pitkä elokuva ja ehdottomasti edeltäjiään synkkäsävyisempi ja täysin eri tavalla ladattu filosofisilla kysymyksillä.

Elokuva kertoo Matti Onnismaan näyttelemästä Veijo Ketusta, joka korjaa autoja ja sivubisneksenä lopettaa eläimiä. Tarina on tutkimusmatka eläimen ja ihmisen yhtäläisyyksiin, kummankin oikeuksiin ja eutanasian eettisyyteen. Vaikka eläinten oikeudet nousevat väistämättä elokuvassa tapetille, Nikki kuitenkin toteaa, ettei lähtökohtaisesti ollut tekemässä elokuvaa eläimistä.

– Eläin on elokuvassa lähinnä metafora ihmiselle. Teos lähti ajatuksesta, että on päähenkilö, joka puolustaa jotakin oikeutta. Eläimet eivät olleet ensimmäisenä mielessäni.

Ehdokkaita julkistettaessa Nikin ja Pösön lisäksi kehuja sai myös Onnismaan hyytävä mutta kuitenkin sympaattinen tulkinta elokuvan pääroolissa. Julkistuspuheessa kehaistiin jopa, että Onnismaan esiintymisessä oli ripaus Buster Keatonia. Puhetta kuunnellessaan ohjaaja muljautti näkyvästi silmiään ja nauroi hyväntahtoisesti.

– Keatonin kanavointi ei ollut tarkoitushakuista. Halusin Onnismaan näyttelemään pääroolia ja näyttämään niitä kykyjä, joita ei ole päässyt kankaalla pitkään aikaan näyttämään, Nikki kommentoi tilaisuuden jälkeen.

Onnismaa onkin selkeästi Nikin ja Pösön It’s Alive Filmsin todellinen luottonäyttelijä. Tuotannosta löytyy huomattavasti vähemmän sellaisia elokuvia, joissa hän ei ole näytellyt.

Itse Marilyn Monroekin seuraa elokuvajuhlia vuodesta toiseen kivipaaden päältä. Kuva: Valtteri Mörttinen.

Tie Sysmän sikafarmilta Pohjoismaiden parhaisiin elokuvantekijöihin

Nikki ei ole käynyt kouluja. Hän on itseoppinut taiteilija. Hän kasvoi maatilalla Sysmässä – sikafarmarin poikana, kuten hän itse asian muotoilee – ja alkoi nuorena kuvata omia splatter-pätkiä silkasta intohimosta.

Ensimmäinen kosketus ammatilliseen elokuvan tekemiseen tuli, kun Nikki pääsi 19-vuotiaana Rauni Mollbergin Paratiisiin lapset -elokuvan kuvauksiin juoksupojaksi. Herää kysymys, saiko Nikki kenties Mollelta mukaansa kallisarvoisia oppeja ja vaikutteita, jotka ovat säilyneet tähän päivään asti.

- Ei saanut. Tosin opin sen, että elokuvanteko on kovaa duunia. Kaikki tuotannot sen jälkeen ovat tuntuneet kevyiltä, Nikki sanoo itse.

Esikuvinaan ohjaaja pitää enemmänkin John Carpenteria, Sam Raimia ja Stanley Kubrickia. Hän ei kuitenkaan halua kopioida ketään vaan haluaa mieluummin olla maailman paras Teemu Nikki. Murtautuminen alalle lähti lopulta aivan toista kautta kuin Mollen vanavedessä. Nikki teki aikansa hommia valomiehenä ja kamera-assistenttina, kunnes lopulta tie vei ohjaajaksi sitkeän tekemisen kautta.

- Urani alussa etsin keltaisilta sivuilta erilaisia alan firmoja ja koputin oveen ja sanoin, että terve, tulen ilmaiseksi töihin, jos otatte.

Jani Pösöllä ja Teemu Nikillä oli molemmilla hymy herkässä. Kuva: Valtteri Mörttinen.

Kahden miehen työ

Vuonna 2001 Nikki tapasi tulevan yhtiökumppaninsa Pösön. Vuodesta 2013 kaksikko on pyörittänyt yhteistä It’s Alive Films -nimistä tuotantoyhtiötä, ja heillä on parhaillaan työn alla jo neljäs koko illan elokuva. Vaikka Nikki onkin produktioissa ohjaaja yksinoikeudella, kaikki muu tapahtuu yhteistyössä Pösön kanssa.

– Työskentelemme hyvin paljon työparina. Rahoituksen hankinnasta minulla on ehkä suurempi vastuu, mutta päätökset tehdään silti yhdessä, Pösö kertoo omista vastuistaan elokuvatuotannoissa.

– Jani jaksaa valvoa bileissä pidempään kuin minä, Nikki lisää.

Tuotantotiimi on pieni, ja se helpottaa päätösten tekoa. Kun kaikki vastaavat tuottajat, käsikirjoitusryhmä ja ohjaaja kerääntyvät pitämään palaverin, se tarkoittaa, että Nikki ja Pösö menevät kahdestaan kahville keskustelemaan. Myös festivaalit kierretään yhdessä juuri niin kuin nyt Haugesundissakin. Maailma on pullollaan elokuvajuhlia, ja jatkuvasti almanakkaan ilmestyy uusia.

– Emme ole koskaan aiemmin olleet näilläkään festivaaleilla, vaikka tapahtuma onkin itselleni ennestään tuttu, Pösö kertoo.

Lokakuussa selviää, miten kaksikon palkintoehdokkuuden käy. Kilpailu on kovaa, sillä esimerkiksi Tanskan ehdokas Vinterbrødre on täysin poikkeuksellinen mestariteos, jota hehkuttaa Haugesundissakin jokainen vastaantulija. Asiaa on kuitenkaan turha vielä murehtia, sillä vuonoilla juhlat vain jatkuvat.

Julkaistu: 22.8.2018