Apu

Suomalainen ex-olympiaurheilija täräyttää: Doping pitäisi sallia



Suomalainen ex-olympiaurheilija täräyttää: Doping pitäisi sallia

Yksi Helsingin olympialaisten suomalaisurheilijoista oli Turun Hirvensalossa asusteleva korkeushyppääjä Pekka Halme, 90. Hän ei ylläty nykyisistä dopingkäryistä ja muistaa, kuinka suorituksia aikanaan tehostettiin jopa amfetamiinijohdannaisilla.
Teksti Apu-toimitus

Maajoukkuetason korkeushyppääjä Pekka Halme oli parhaimmillaan 1950-luvun alussa. Nyt 90-vuotiaana hän yhä seuraa yleisurheilua sulkematta silmiään sen kielteisiltä kylkiäisiltäkään.

Pahimmaksi niistä Halme nimeää dopingin, mutta hänellä on nykytilanteeseen myös rakentavia vastauksia. Vertailukohdat löytyvät Suomen sodanjälkeisen urheilun kilpakentiltä ja suksiladuilta.

– Huippu-urheilu on nykyisin viihdeteollisuutta. Jos joku rocklaulaja on käyttänyt kovia aineita, ei siitä esiintymiskieltoon panna, Halme toteaa.

Dopingkäryt eivät häntä yllätä.

– Sen jälkeen, kun yleisurheilu ammattilaistui ja mukaan tulivat rahapalkinnot, kaikki keinot ovat olleet sallittuja niin kuin sodassa ja rakkaudessa. Uskon siis, että suuri osa käyttää dopingia.

Veteraaniurheilija Halme heittää ilmoille radikaalin ajatuksen kielletyistä aineista.

– Doping pitäisi sallia, mutta mikäli mahdollista, jonkinlaisen kontrollin sentään täytyisi toimia.

Halme ei leiki tulella tietämättä, miten vaarallisesta asiasta on kyse.

– Huippukäytön aloitti DDR eli Itä-Saksa, jota pidän erittäin varoittavana esimerkkinä. Siellä ei säästetty edes lapsia. Pienestä pitäen urheilijoille syötettiin erilaisia aineita niin, että monilta meni elinikäinen terveys. Siitä todistavat maan kaaduttua nostetut oikeusjutut.

Ennätyksensä 196 senttiä Pekka Halme hyppäsi Naantalissa vuonna 1951, 195 senttiä ylittyi pari kolme kertaa ja vielä 1970-luvulla Halme selvitti korkeudessa 187 senttiä.

Kun Berliinissä järjestettiin vuonna 1936 Hitlerin olympialaisiksi kutsutut kisat, Halme oli yhdeksänvuotias. 

– Radioselostaja Martti Jukola teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjasin tuloksia ja olin kävelevä tietosanakirja.

Isä tilasi kotiin urheilulehden, ja poika keräsi myös urheilukuvia, joita sai suklaalevyissä. Halutuimpia olivat nyrkkeilijä Gunnar Bärlundin potretit.

– Vuonna 1937 seurasin Turun Sanomista shakin MM-ottelua, jossa pelasivat venäläinen ja hollantilainen. Luulin, että shakkikin on urheilua.

Hirvensalossa oli paljon kesäasukkaita, ja perheiden pojat kisailivat Halmeen poikien kanssa.

– Minulla oli oma kenttä ja myös välineitä korkeus- ja seiväshyppyyn sekä kuula, kiekko ja keihäs.

Pekka Halme liittyi Turun Urheiluliittoon ensin seiväshyppääjäksi, mutta kun seuran ainoa bambuseiväs halkesi, riman yli piti alkaa yrittää ilman apuvälineitä.

Kilpailu-ura alkoi 15-vuotiaana, ja Pekka Halme voitti alle 16-vuotiaiden korkeuden vuonna 1942 tuloksella 180 senttiä.

– Ensin hyppäsin sisäjalkatyylillä, ja kun vaihdoin ulkojalkatyyliin, tulos parani. Santaan tai sahanpurukasaan silloin pudottiin, ja jos kolmikulmainen rautarima jäi alle, se kyllä sattui.

Pekka Halme kertoo lajinsa hienouksista floppaustyylin osalta.

– Riman ylityksessä pää ja hartiat painetaan alas, ja kun rima on polvitaipeissa, nostaa pään vastaliike jalat ylös. Todellisuudessa kehon painopiste kulkee riman alitse, Halme selvittää.

Entisaikaan suorituskykyä saatettiin parannella pirtuhörpyllä. 1930-luvulla urheilija saattoi vielä nauttia piiskaryypyn.

– Antwerpenin olympiakisoissa 1920 ”Oitin kanuunana” tunnettu Elmer Niklander oli kuulakisan alla levottoman oloinen. Silloin joku kaveri haki hänelle konjakkia. Niklander rauhoittui ja työnsi ensimmäisellään kultamitaliin riittäneen mitan.  

Rauhan ajan hiihdoissa oli sodan käyneillä miehillä omat konstinsa.

– Pervitiini on amfetamiinijohdannainen, jota kaukopartiomiehet sodassa saivat partiomatkalleen kymmenen tablettierän kukin. Moni pani niitä jemmaan ja nappasi 1940-luvun lopun hiihtokilpailussa, varsinkin 50 kilometrin kisoissa.

– Pervitiinitablettia kutsuttiin höökipilleriksi, ja sen sanottiin saavan kuolleetkin kulkemaan. Ainetta oli ostettavissa laimennettuna apteekeista vielä 1950-luvulla, Halme kertaa.

Moni muukin on muuttunut. Ruokavaliot sotien jälkeen olivat yksinkertaiset.

– Läskisoosia, perunaa, ruisleipää, voita ja maitoa, eikä silloin ollut etelänleirejä.

Halme kertoo, kuinka treenasi kakkoslajiaan.

– Talvella työnsin kuulaa kotipihassa niin, että sormet olivat sinisenä kohmeesta.

Halme yritteli myös painonnostoa.

– Se oli lähinnä treenilajini 1950-luvulla. Tein itse betonipainot, joita nostelin myös huonolla tuurilla loukaten selkäni, ja nostelu sai jäädä.

Vuoden 1951 Suomi–Ruotsi-maaottelussa Pekka Halmeella oli erityinen tapaaminen, kun silloinen pääministeri, korkeushyppääjänä 1920-luvulla kunnostautunut Urho Kekkonen tuli tervehtimään kollegaansa.

– Kun teitittelin häntä, hän sanoi, etteivät korkeushyppääjät teitittele toisiaan.

Vuonna 1952 paikka olympiajoukkueessa Helsingin kotikisoissa oli uran huippuhetki 25-vuotiaalle nuorellemiehelle. Keväällä oli auennut ensi kertaa mahdollisuus harjoitella sisätiloissa, kun Otaniemen halli oli valmistunut.

– Kilpailupäivänä oli kova helle, joka illalla johti rajuun ukkossateeseen. Karsinta järjestettiin varhain aamulla ja muutaman tunnin välin jälkeen samana päivänä myös loppukilpailu, Halme muistelee.

Hänen mielestään oli virhe sijoittaa Suomen joukkue asumaan maasotakoululle Santahaminaan eristyksiin, kun kisakylässä Käpylässä olisi saanut aistia muiden maiden urheilijoiden tunnelmia.

Stadionilta Halme muistaa, kuinka amerikkalaiset kilpakumppanit rentoutuivat vetämällä välillä pienet nokoset.

– Ja niinpä amerikkalainen, 204-senttinen Walter Davis voitti hyppäämällä oman pituutensa korkeudessa. Isäntämaan edustajana menin häntä onnittelemaan.

Halme oli 11. tuloksella 190 senttiä. Oma ennätys jäi viiden sentin päähän.

– Voitin ainakin molemmat venäläiset, Halme hymyilee ja valittelee, että sekä vuotta ennen olympialaisia että vuosi kisojen jälkeen hän oli paremmassa tuloskunnossa.

Vain Erkki Niemi on sotien jälkeen kilpailleista suomalaisista korkeushyppääjistä sijoittunut olympialaisissa Halmetta paremmin.

Millaisella luonteella Pekka Halme korkeushypyssä pärjäsi?

– Kun suoritus kestää nelisen sekuntia, tärkeintä on keskittyminen ja hermojensa hallinta. Rimakauhua ei saa syntyä. On hallittava nopeus, jolla tullaan rimalle.

Parhaiksi hyppypaikoiksi Halme nimeää Tampereen Pyynikin urheilukentän, Eläintarhan santakentän Helsingissä sekä Turun urheilupuiston.

– Turussa on kaikkein kaunein ympäristö. 

Viimeisen rimansa aktiiviurheilijana Pekka Halme ylitti Tampereen legendaarisella Ratinan stadionilla vuoden 1957 Kalevan kisoissa.

– Menin lopettajaisiini lähinnä tapaamaan kavereitani.

Halme saavutti korkeushypyssä kahdeksan nuorten SM-kultaa sekä Kalevan kisoissa vuonna 1951 ja 1952 hopeaa sekä 1953 pronssia.  

Nykyajan suomalaisista korkeushyppääjistä Pekka Halme nostaa esiin Osku Torron.

– 180-senttisenä hän ylittää 233 senttiä. Ratkaisevaa on nopeus. jolla Torro tulee rimalle ja koko kehon hallinta, Halme selvittää ja eläytyy käsillään, kuin olisi nousemassa hyppäämään.

Tiede on tullut yleisurheiluun samalla kun voimaharjoittelu on lisääntynyt. Korkeushyppääjät ovat aikaisempaa vahvempia jaloistaan.

– Nyt lasketaan kehon koostumus ja pidetään ravintopäiväkirjaa ja hallitaan kehoa kaikin tavoin. Ennen oli toisin, Pekka Halme huokaa.

Entisaikoihin verrattuna toista on myös se, että yleisurheilijoilla on omia valmentajia.

– Kun minä olin mukana, piti tulla toimeen omin päin. Toki valmentajiakin oli, mutta harvassa, ja he kiersivät ympäri maata.

– Nyt kisoissa juostaan suorituksen jälkeen radanreunaan kysymään katsomossa istuvalta valmentajalta, miten meni.

Pekka Halme sanoo myös, että ”toisaalta kaupallistuminen ja toisaalta katsomoiden tyhjyys pistävät nykykisoissa silmään”.

Halme toivoo menestystä suomalaisille arvokisoissa.

– Ja korkeushyppääjille erityisesti kimmoisuutta. Se on hienoista lajeista hienoin.

Teksti Hannu Koskela, kuvat Petri Mulari

Lue myös:

Ringa Ropo: "Pahimman tuskan jälkeen pitää miettiä keinoja, joiden avulla pääsee eteenpäin."

Tuomas Enbuske: Pääministeri Sipilä, lopeta marina!

Julkaistu: 1.12.2017