Apu

Suo täyttyy elämästä

Suo täyttyy elämästä

Huhtikuussa suo herää lumien sulaessa tapahtumien areenaksi, jossa teeret soivat, muuttolinnut levähtävät ja ensimmäiset kasvit alkavat kukkia.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Nieminen
Mainos

On sumuista, kosteata ja lämmintä. Lumipeitteen sulamisen miltei kuulee. Lauha tuuli pyyhkii maisemaa, ja sumun liikkuessa näkymä muuttaa muotoaan. Sumu peittää, pelkistää ja himmentää. Kaikkea ei näe kerralla, mielikuvitukselle jää tilaa.
Metsäsaareke jurottaa kelolaitaisena keskellä suota. Naputus paljastaa mustavalkotakkisen käpytikan olevan syömispuuhissa. Tikka tuo kävyn pajalleen yksi kerrallaan ja takoo siemenet sen uumenista. Kelon juurella käsiteltyjen käpyjen kasa kertoo pajan olleen käytössä pitkään.
Sumusta kuuluu kapustarinnan haikeankuuloinen ääni, kohta kajahtaa soidinhuuto ”kilyyrria kilyyrria kilyyrria” lintuparin lentäessä pitkin suon pintaa. Pohjoinen lintu pesii etelässäkin, mutta vain soilla.
Sää lämpenee kohinalla päivän edetessä. Metsäsaarekkeesta kuuluu vaimeita tumpsahduksia lumitaakkojen pudotessa alas. Pilvipeite alkaa repeillä, ja aurinko tuikahtaa pilvenrailosta. Auringon noustua suo höyryää aamun pehmeässä valossa.
Suon laidalla tuuli suhisee ja kohisee puiden oksistoissa. Aavalla suolla tuulen ääni on erilainen, se saa sarat vihisemään korkealla äänellä. Suo on jo lähes sula, vain allikot ovat vielä jäässä.
Lämmin sää ja lauha tuuli saavat suon väreilemään autereessa. Mättäiden laet paljastuvat nopeasti, ja suon värimaailma muuttuu valkoisesta kentästä ruskeasävyiseksi mosaiikiksi. Kevään tunnelma tuntuu voimakkaana.

Teerikukko väläyttää valkoisia siiven­alusiaan pompa­tessaan ilmaan.

Keväisellä suolakeudella alkaa suon suurin näytelmä. Suolahdekkeesta kantautuu yhtäjaksoinen pulina, kun teeret ovat kokoontuneet ikiaikaiselle soidinpaikalleen ottamaan mittaa toisistaan keväisissä turnajaisissaan. Mustat linnut tepastelevat lyyrapyrstö levitettynä, valkoiset alapeitinsulat hämärässä hohtaen.
Kiiltävän musta teerikukko on komea lintu. Sen siivillä on hieman suklaanruskeaa, silmäkulmat hehkuvat tulipunaisina. Kun lintu purkaa kevään kiihkoa pomppaamalla metrin korkeudelle ilmaan, välähtävät siiven aluset vitivalkoisina. Pienempi naaras on lämpimän ruskeankirjava.
Soidinreviirien rajoilla käydään totisia kamppailuja. Terävä kujerrus keskeyttää pulinan, ja kaksi kukkoa uhittelee toisilleen. Linnut mahtailevat ja tekevät valehyökkäyksiä. Kun kumpikaan ei anna periksi, kukot säntäävät toistensa kimppuun ja jakelevat iskuja nokallaan, siivillään ja jaloillaan höyhenten pöllytessä ilmassa.
Soitimella kilpaillaan naaraiden suosiosta, joten ei ihme, että kukot ottavat asian tosissaan. Usein vain vahvin kukko pääsee parittelemaan kaikkien naaraiden kanssa.Muut joutuvat odottamaan tulevia vuosia yrittääkseen uudelleen.

Huhtikuun lopulla teeren soidin on kiihkeimmillään Ylöjärven Kurussa sijaitsevalla Alkkunanevalla. Pulina kantautuu avosoilta aamutuimaan.

Kurjen sointuva trumpetti kajahtaa metsäsaarekkeen takaa, toinen vastaa välittömästi: olemme palanneet! Suurten lintujen ääni kiirii aukealla suolla ja kaikuu reunametsistä. Röyhypyrstöt kajauttelevat huutojaan ilmoille vähän väliä ilmoittaakseen naapureille, että alue on varattu.
Kurkien pariside on elinikäinen. Ne vahvistavat sitä villillä kevättanssilla, ja toisen huutaessa riemuaan puoliso jatkaa suoraan ilman taukoa. Vaikuttava ääni kuuluu kilometrien päähän.
Metsänreunan takaa kantautuu voimistuvia törähdyksiä: kaksi laulujoutsenta saapuu etelästä ja laskeutuu allikoiden kirjomalle suolle. Laskeutuessaan ne pitävät äänekkään toitotuskonsertin ja rauhoittuvat sitten lepäämään.

Joutsenet hamuavat suolammen pohjasta ravinnokseen vesikasveja ja niiden juuria.

Joutsenet sukivat höyheniään allikon reunalla, pulahtavat allikkoon ja tonkivat pitkällä kaulallaan pohjasta ravintoa. Linnut nousevat rannalle, laskeutuvat maahan ja painavat pään siiven alle. Vain vähän väliä vilahtava vilkkuluomi kertoo lintujen pitävän ympäristöään silmällä.
Kiuru livertelee taivaalla. Töyhtöhyyppä lentää humputtelee kuin juopunut väläytellen kirkkaan mustavalkoista alapuoltaan. Lintu heittelehtii puolelta toiselle ja sen siivistä kuuluu tunnusomainen humputus. Välillä hyyppä syöksyy suoraan kohti maata ja oikaisee viime hetkellä. Matalalennosta se kääntyy jyrkkään nousuun, kohoaa äkkijyrkästi ylös ja syöksyy taas tuulen riepoteltavana kohti maata.
Kaksi taivaanvuohta tikuttelee suolammen luona. Toinen heittäytyy lentoon ja ottaa korkeutta lähes silmänkantamattomiin. Kohta taivaalta kuuluu ääni, kuin lammas päkättäisi.
Taivaanvuohen soidinlennossa ääni ei muodostu laulusta vaan pyrstön sivusulkien väristessä ilmavirrassa, kun lintu syöksyy kovaa vauhtia alaspäin.

Tupasvilla alkaa kasvaa jo lumen ja jään alla.

Huhtikuun alussa suo on valkoisena lumesta. Sieltä täältä pilkottaa tummanruskeita mättäänharjoja, jotka rytmittävät suon pintaa. Valkoisessa pinnassa on pieniä reikiä, joissa jokaisessa on pieni, vaaleanharmaa tähkä.
Tupasvilla alkaa kasvaa suosta jo ennen lumen sulamista ja työntää vartensa jäisen lumen läpi. Kukintovanat kasvavat muutamassa päivässä toistakymmentä senttiä, vaikka lämpöä ei ole kuin jokunen aste.
Routaisesta suosta ei heltiä ravintoa. Keidassuo on kuin kakku, jonka keskusta on laitoja ylempänä, ja tupasvilla joutuu olemaan lähes sadeveden varassa.
Tupasvilla varastoikin hyvissä ajoin loppukesällä maanalaisiin osiinsa ravinteita, joiden turvin se pääsee kasvun alkuun. Se siirtää ravinteet kuihtuvista osistaan talteen, ja suuri osa suolla niukasti esintyvistä fosforista ja typestä säästyy kasvin käyttöön kevääksi.
Yhteyttämiseen perustuva kasvu alkaa vasta kuukauden päästä.

Tupasvilla kukkii jo huhtikuusta alkaen Oriveden Siikajärvellä.

Aamun vaihtuessa päiväksi teeret lopettavat soitimensa. Osa lennähtää suonlaidan mäntyihin, mutta osa jää napsimaan tupasvillojen tähkiä tankatakseen soitimella kulunutta energiaa.
Huhtikuun lopulla tupasvilla alkaa kukkia. Tähkäsuomujen väleistä alkaa työntyä kirkkaankeltaisia, kielimäisiä heteitä. Kukinto muistuttaa väreiltään ja muodoltaan kukkivaa pajun hedenorkkoa.
Kesällä norkoista kehkeytyy tuttuja tupasvillan pumpulipalloja, jotka muodostuvat kukkien pidentyneistä kehälehdistä. Niiden varassa siemenet lentävät tuulen mukana uusille kasvupaikoille.
Huhtikuun lopulla kukkii myös variksenmarja. Sen kukkia nähdäkseen pitää kasvia katsoa läheltä: hyvin pienestä teriöstä työntyy kolme vajaan puolen sentin mittaista, aniliininpunaista hedettä.
Niitä on kuitenkin niin paljon, että kukat muuttavat variksenmarjakasvustojen värin punertaviksi.

Variksenmarjan pienet kukat ovat häkellyttävän punaisia.

Retkeilijälle kevät on hankalinta aikaa suolla liikkumiseen.
Tulvavedet ovat korkealla, ja kantava routa alkaa pettää. Saappaanvarsi on usein turhan matalalla, ja jääkylmä vesi löytää tiensä jalkineeseen.
Vielä hankalampaa on humpsahtaa vyötäröä myöten turpeeseen, sillä sieltä on täysi työ päästä ylös. Ystävästä on siis suolla hyötyä muutenkin kuin elämysten jakajana.

Siikanevan laajat suokentät Ruovedellä ovat sarojen, sammaleen ja veden mosaiikkia.

Arat eläimet häiriintyvät vilkkaasta liikkumisesta soilla, joten niille on vain hyväksi, että ihmisen on hankala liikkua.
Soiden tapahtumia on hyvä seurata suon laidan suojasta, jolloin voi nähdä kurkien tanssivan soidintaan, teerten ottavan yhteen tai joutsenparven laskeutuvan veden täyttämään allikkoon.
Soille pelmahtaneiden muuttolintujen huikea konsertti soi kilpaa kurkien trumpetintöräysten kanssa. Kiurut livertävät taivaalla, harmaalokit ja kuovit huutavat kukin omalla äänellään.
Keväällä suo on ääntä täynnä.

teksti ja kuvat Timo Nieminen

Julkaistu: 11.4.2017