Kaikki on tuttua: kasvoja reunustavat turkoosit, pinkit, liilat ja mustat rastapötköt, pyöreät, kehyksettömät silmälasit ja vahva meikki. Mutta on yksi ero: nyt ei puhu kirjailija vaan Silberfeldt-kustantamon omistaja Sofi Oksanen. Kirjailijuuden sijaan aiheena on ongelmavyyhti nimeltä suomalainen kustannusbisnes.
Suomessa – ja kansainvälisesti – huomio keskittyy yhä enemmän bestsellereihin ja tähtikirjailijoihin. Siis sellaisiin kuin Sofi Oksanen. Heidän varjoonsa jäävät niin kutsuttu midlist, vähälevikkiset kirjat ja enemmistö esikoisteoksista. Oksasesta kustantamot hakkaavat omia jalkojaan kirveellä, kun ne vähentävät midlist-julkaisujen ja esikoisten määrää. Kustannustoiminta on hitaan katteen ala, jonka pitäisi olla sijoittamista tulevaisuuteen eikä kvartaalien kyttäämistä.
”Seuraavat bestsellerit nousevat aina midlististä tai vähälevikkisestä. Eikä esikoinen räjäytä pankkia koskaan, ellet ole joku Donna Tartt”, Oksanen sanoo.
Parissa vuodessa alan työntekijämäärä on pudonnut 1 600:sta 1 100:aan. Julkaistavien nimekkeiden määrä ei ole muuttunut.
”Kirja sinänsä ei ole koskaan turha, mutta alan nykyiseen henkilöstömäärään nähden Suomessa julkaistaan liikaa kirjoja.”
Suomen valtion kulttuuritahto on Oksasen mielestä olematon verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Norjassa kirjastot velvoitetaan hankkimaan tietty määrä jokaista norjalaisromaania. Lisäksi kirjojen arvonlisävero on nollassa, ja valtio digitoi parhaillaan kansalliskirjaston kokoelmaa ilmaisjakoon. Sattumaa tai ei, Norjassa luetaan liki tuplaten verrattuna Suomeen.
”Kirja ei ole Suomessa tasa-arvoinen kulttuurituote! Kirja- ja peliala rahoittavat itse itsensä, mutta on instituutioita, joiden toiminnasta 80–90 prosenttia maksaa valtio. Meillä täytyy olla ooppera, mutta olen kohtuullisen kyllästynyt hyvin tuettuihin kulttuuri-instituutioihin.”
Parasta Oksasen mukaan olisi, jos Suomeen saataisiin Norjan ja monen muun maan tavoin kirjalle fixed price, kiinteä hinta. Kustantamo määrittelisi kuluttajahinnan, ja se olisi sama niin automarketissa kuin kivijalkakirjakaupassa.
”Indiekirjakaupat tai kirjamyynnin nopea nettiintyminen on midlistille elinehto.”
Lisäksi sähkökirjojen arvonlisävero pitäisi saada alas nykyisestä 24 prosentista. Toistaiseksi sen kieltää EU-direktiivi, joka pitää sähkökirjoja median sijaan palveluina. Ranska ja Luxemburg rikkoivat direktiiviä parantaakseen kirjamyyntiä. Siitä hyvästä ne on haastettu EU-tuomioistuimeen.
Se avaa kuitenkin mahdollisuuden. Suomalaiskustantajat voisivat tehdä kuten Amazon ja myydä sähkökirjat Luxemburgista käsin kolmen prosentin alv:llä.
”Pitäisi edistää mahdollisuutta, että nämä tulot pidettäisiin Suomessa. Nykyinen kulttuuritahto tukee veroparatiisiajattelua.”
Oksasen kauhukuvassa Suomesta tulee maa, jossa kulttuuriset tuloerot venähtävät. Henkinen eliitti tilaa haluamansa kirjat ulkomailta. Jo nyt kirjastoihin hankitaan lainattavaksi vähälevikkisten kirjojen sijaan kävelysauvoja.
”Jos maailmalla kohkataan jostain kirjasta, on ihme, jos se julkaistaan suomeksi.”
Esimerkiksi Karl Ove Knausgårdille miltei kaikki suomalaiskustantamot sanoivat ei.
”Siitä, että Like otti hänen kirjansa julkaistavakseen, voi puhtaasti kiittää Taisteluni-sarjaa tarjonneen norjalaiskustantamon itsepäisyyttä.” ■
”Kirjamessuille pääsee kuka tahansa, ei se silloin kiinnosta ketään. Samoin Finlandian jakotilaisuus voisi olla iltagaala”, Sofi Oksanen sanoo.
