Puerto Ricon kaduilla Gran Canarialla on oudon hiljaista takavuosiin verrattuna. Ravintoloihin pääsee jonottamatta ja pöytää varaamatta. Kaduilla tepastelee siellä täällä yksittäisiä turistipariskuntia harmaine hapsineen. Ei puhettakaan väentungoksista. Rantatuoleja ei ole tarpeen lähteä varaamaan aamulla. Nuoria ja lapsiperheitä ei juuri näy. Poissa ovat myös remuavat englantilaisseurueet ja hihassa roikkuvat lomaosakekauppiaat. Turistien puheesta kuuluu suomen lisäksi hollantilaista, belgialaista, tanskalaista ja yllättävän harvoin saksalaista aksenttia.
Eurokriisi näkyy myös Kanariansaarilla. Työttömyys huitelee kolmessakymmenessä prosentissa, ja nuorisotyöttömyys lähentelee jopa käsittämätöntä viittäkymmentä prosenttia. Ravintoloissa ei juuri näy paikallisia seurueita edes viikonloppuisin. Kanarialaiset kuuluvat henkensä pitimiksi jopa poimivan tomaatteja tarhoilla. Poimijan työ kelpasi aiemmin lähinnä laittomasti Afrikasta maahan tulleille siirtolaisille.
Puhelias taksikuski sanoo, että ajot ovat vähentyneet roimasti. Turistit eivät hänen mukaansa enää käy ravintoloissa ja aja takseilla, vaan kyhjöttävät all inclusive -hotelleissaan, joissa ruoka ja juomat sisältyvät pakettimatkan hintaan. Allasalueilta ei juuri poistuta saarta katselemaan saati rahoja kuluttamaan. Helppoa, mutta tylsää loman viettoa, joka vie paikallisilta yrittäjiltä leivän suusta. Mitä jos varaisimme seuraavan aurinkoloman pelkällä aamiaisella?
