Sirpa Selänne: "Minulla ei ole mitään tekosyytä, miksi en olisi hyvässä kunnossa"
Puheenaiheet
Sirpa Selänne: "Minulla ei ole mitään tekosyytä, miksi en olisi hyvässä kunnossa"
Sirpa Selänne valmistautuu uuteen elämänvaiheeseen, kun vanhimmat pojat muuttavat pois kotoa.
Julkaistu 4.7.2015
Apu

Sirpa Selänne on nauttinut täysillä perhe-elämästä Teemun lopetettua uransa vuosi sitten.

- Kaikki on sujunut paremmin kuin ajattelin. On ollut tosi ihanaa, kun Teemu on ollut enemmän kotona.

Sirpa on valmistautunut myös syksyyn, jolloin perheen esikoinen Eemil, 19, muuttaa yliopisto-opintojen vuoksi pois kotoa. Myös Eetu, 18, saattaa muuttaa jääkiekon takia toiseen osavaltioon.

- Poikien muutosta on puhuttu niin kauan, että olen tottunut ajatukseen. Muutto on vielä epävarmaa, mutta vierailemme poikien luona varmasti usein. Monet ystävieni lapset ovat muuttaneet yliopistoon. Onneksi lukukausi kestää aikansa ja sitten lapset tulevat lomalle kotiin.

Anaheimin kotiin jäävät asumaan vielä nuoremmat lapset Leevi, 15, ja Veera, 7.

Teemu on intoutunut viime aikoina jakamaan kuvia sosiaalisessa mediassa.  Yhdestä Teemun Instagram-tilillä julkaisemasta kuvasta nousi pienoinen kohu. Kuvassa Teemu ja Sirpa ovat veneilemässä. Bikineissä kuvassa poseeraava neljän lapsen äiti Sirpa sai paljon ihailua osakseen sixpack-vatsastaan.

- Teemu on uusi somessa, joten hän ei aina muista, mitä sinne kannattaa laittaa. Huomio tuntui vähän hassulta. Oltiin veneellä juhlatuulella, eikä tullut mieleenkään, että kuvasta nousisi moinen kohu.

Upeassa kunnossa oleva Sirpa kertoo harrastavansa spinningiä, tennistä, lenkkeilyä ja hotjoogaa.

- Minulla ei ole mitään tekosyytä, miksi en olisi hyvässä kunnossa, sillä en käy päivätöissä, Sirpa totesi tänään Bermudan Kannu -tennisturnauksessa.

Selänteistä Teemun otteita olivat tänään katsomassa Sirpan lisäksi pojat Eetu (kuvassa) ja Leevi kavereineen. Kiekkoammattilaiseksi tähtäävä Eetu Selänne toivoo, että hän voi muuttaa Kaliforniasta jo syksyllä.

- Jenkeissä junioriliigat ovat parempitasoisia pienemmissä kaupungeissa. Kaliforniassa on vähän liikaa menoa ja tekemistä, jotta voisin keskittyä niin täysillä lätkään, harjoitusleirille elokuussa suuntaava Eetu kertoi.

Kommentoi »