Image

Sinivalkoiset kahleet



Sinivalkoiset kahleet

Kun suoraviivainen mies avautuu, syntyy työelämäkerta, kirjoittaa Juha Itkonen.
Teksti Juha Itkonen

Tarinan tunnemme. Kumisaappaita ja autonrenkaita aiemmin valmistanut, harkitsemattomissa televisiobisneksissä miltei tuhoutunut suomalainen monialayritys tekee rohkean siirron ja päättää keskittyä matkapuhelimiin ja puhelinverkkoihin. Yritys nousee räjähdysmäisesti kasvavan alan markkinajohtajaksi. Suomalainen insinööritaito, sisu ja tekemisen meininki ovat voittamaton yhdistelmä. 

Sitten iskevät maitohapot. Pomot rikastuvat ja vetäytyvät optiohuviloihinsa. Päätöksenteko kangistuu. Syntyy rumia ja monimutkaisia puhelimia. Epätoivoinen yritys palkkaa kanadalaisen pelastajan, joka viimeistelee tuhon ja siirtää kansallisaarteen Microsoftin syliin. Käy siis juuri niin kuin koko ajan oletimme: lopulta suomalaiset kuitenkin epäonnistuvat.

Vastustan jyrkästi tätä kalevalaista narratiivia. Arvaamattomasti muuttuvilla aloilla yritykset kansallisuudesta riippumatta voivat menettää asemansa hetkessä. Kuitenkin Jorma Ollilan elämäkerta Mahdoton menestys pakottaa miettimään kansanluonteen roolia Nokian matkapuhelinbisneksen nousussa ja tuhossa. Kirjan perusteella Nokia on nimittäin koko ajan ollut suomalaisempi kuin olen edes ymmärtänyt. Ollilan ympärillä ratkaisevia päätöksiä tekemässä on ollut enimmäkseen vain muita suomalaisia, lähinnä miehiä: Perttejä, Antteja, Olleja ja yksi Sari. Kertoja itse (kirja on Harri Saukkomaan taitavasti kirjoittama, mutta äänessä on Ollilla ensimmäisessä persoonassa) oikein ylpeilee omalla suomalaisuudellaan. Työtä ei pelätä. Menestystä ei juhlita. Turhia ei puhella. Välittyy kuva sodanjälkeisen sukupolven pohjalaismiehestä, jonka asema on epätavallinen, mutta arvot samanlaiset kuin kaikilla muillakin.

On helppo kuvitella, miten tehokkaita palavereita Pertit, Antit ja Ollit ovat keskenään käyneet ja miten jämäkästi Jorma on heitä johtanut. Toisaalta myös puhelinbisneksen kohtalo tuntuu miltei saavan selityksensä: on oikeastaan mahdoton ajatus, että näin suoraviivaiset miehet olisivat pystyneet luotsaamaan matkapuhelinyksikön menestyksekkäästi uuteen iPhone-aikaan. Kun puhelimet muuttuivat työkaluista leikkikaluiksi, tarvittiin huomattavasti enemmän mielikuvitusta kuin Keilaniemestä löytyi. 

Onko Ollilan kirja sitten itsekriittinen? Mielestäni siinä määrin kuin nyt saattoi olettaa. Ikkuna Ollilan arkeen raottuu sen verran, että mieleen tulee tennistähti Andre Agassin elämäkerta – päähenkilön työ on yhtä armottoman yksinäistä ja suoritukset jatkuvan tarkastelun alla.

En siis kaipaa Ollilalta ankarampaa itseruoskintaa. Sen sijaan en voi olla ihmettelemättä, miten täydellisesti hän sivuuttaa kirjassaan perhe-elämänsä. Onko sitä edes ollut? Ollila kyllä kiittää vaimoaan ja lapsiaan tuesta ja ymmärryksestä, mutta mitään konkreettista ilmeisistä ajallisista ja emotionaalisista uhrauksista ei mainita. 

Siksi olikin virkistävää lukea Mahdottoman menestyksen jälkeen Sheryl Sandbergin kirja Lean In – Naiset ja menestymisen tahto. Luin sen, koska liike-elämän houkutuksille antautunut vaimoni toivoi niin, ja kirja tuntui sopivalta vastapainolta Ollilalle. Sandberg on 44-vuotias Facebookin operaatiojohtaja ja kahden lapsen äiti, joka väittää että kunnianhimoisen työn ja täysipainoisen perhe-elämän yhdistäminen on mahdollista. Riittää vain, ettei kummassakaan tavoittele täydellisyyttä.

On epäreilua vertailla kahta näin erilaista kirjaa. Mahdoton menestys on elämäkerta, Lean In lähinnä feministinen pamfletti. Facebook on toistaiseksi niin menestynyt, että Sandbergilla ei ole tarvetta itsetutkiskeluun. Silti on sanottava, että Sandbergin kirja on oikeastaan kaikkea sitä, mitä Ollilan ei ole: hilpeä, hyväntuulinen ja ajoittain oikeasti avoin. Humoristisella otteella Sandberg kertoo itkeskelyistään Mark Zuckerbergin työhuoneessa ja täistä lastensa hiuksissa. 

On ehkä ennen kaikkea sukupolvikysymys, pitääkö tällaista tarinointia yksityiselämän paljasteluna vai tervetulleena rehellisyytenä. Kallistun jälkimmäiseen. Mielessäni rinnastuvat myös Ollilan johtaman Nokian suomalainen, voittoisina hetkinäkin pessimismiin taipuvainen yrityskulttuuri ja Piilaakson amerikkalainen yltiöoptimismi. Ikään kuin jossain muualla menestyskin olisi mahdollista. ■

206 | Tammikuu 2014

Julkaistu: 23.12.2013