Apu

Sinikka Sokka Näyttelijä. 64 vuotta, Helsinki.



Sinikka Sokka Näyttelijä. 64 vuotta, Helsinki.

”Perhe merkitsee taas minulle paljon.”
Teksti Apu-toimitus

Ryhmätyö innostaa minua työssäni näyttelijänä. Se, kenen kanssa valmistelen rooliani, on yhtä merkittävää kuin mitä teen. Yhdessäolo ja harjoittelu vaikuttavat merkittävästi vireystilaani ja koko lopputulokseen.

Oli tähtiin kirjoitettu, että minusta tuli näyttelijä. Minulla oli jo lapsuudessa valtava halu esiintyä. Julkinen urani alkoi 11-vuotiaana Pikku Heidin roolissa radiossa. Ei ole kuitenkaan välttämätöntä löytää elämänuraansa niin aikaisin, sillä se voi väärällä tavalla estää ponnisteluja kohti päämäärää. Minulle ei käynyt niin, ja uskon, että taiteilijaksi synnytään. Koulutus on loistava apu ammatin jäsentämisessä ja keinovaraston hankkimisessa.

Iän myötä olen vapautunut työssäni ja olen voinut tehdä monenlaisia rooleja, draamaa ja musikaaleja. Sanotaan, että vanhat tulevat lapsiksi jälleen, ja juuri niin auki ja ihmettelevä saan olla työssäni. Minulla on hyvä, luova ja vireä elämänvaihe, jota saan juuri nyt toteuttaa Tampereen Työväen Teatterin Liz-musikaalissa.

Asetan kritiikin omiin uomiinsa. Luen arvostelut ja keskustelen niistä kollegojen ja ystävieni kanssa. Kaikki palaute ei mene jälkiä jättämättä, mutta jäljet eivät ole enää niin järisyttäviä kuin nuorempana.

Yritän  rajata yksityiselämäni pois julkisuudesta. En anna enää parisuhdejuttuja, vaikka mitä tapahtuisi! Olen spontaani ja vilkas, mutta olen lakannut miellyttämästä kaikkia.

Ikäpolveni miehet ovat ihania. He ovat aina yhtä mystisiä ja arvoituksellisia tunnepuolen vammojensa kanssa. Elämäni miesten kanssa olen huomannut, että olen aika dominoiva ja voimakas. Kanssani on ollut vaikea elää, mutta elämä ei ole taatusti ollut tylsää.

Karjalaiset juureni ovat minulle tärkeitä. Vietin lapsuuden kesiäni Lopen Launosten kylässä ukin ja mummin luona. Siellä oli koko suku, serkut, enot ja tädit puolisoineen. Väkeä, musiikkia ja elämäniloa riitti. Se oli onnellista aikaa. Äitinikin voi hyvin, kun oli selvinnyt avioerostaan isästäni. Elämä oli puhdasta ja selkeää, ja tunteet näytettiin avoimesti.

Jokin melankolia varjosti silti lapsuuttani. Olin kuin siipeeni saanut, ja iloani varjosti isän alkoholismi, jota oli tuolloin vaikea käsitellä.

Äidin kestävyys ja myönteinen elämänasenne antoivat hyvät eväät. Äitini oli hieno ihminen, joka esimerkillään näytti, miten muille ihmisille pitää olla kohtelias ja hyvä. Äidin rakkaus kantaa minua yhä.

Joukkoihin  kannattaa  liittyä, ja hurmoksellinen saa olla tiettyyn pisteeseen asti. Muistelen 1970-luvun poliittista osallistumistani terveen kriittisesti, mutta en kyynisesti. Agit Prop -kvartetissa matkustin ympäri maailmaa ja sain paljon ystäviä. Olen laulanut hienosti sovitettua musiikkia loistavien muusikoiden ja kvartettikavereideni kanssa.

Perheeni merkitsee taas minulle paljon. Tyttäreni Emilian perheestä saan iloa ja voin elää merkityksellistä arkea. Hänen pojalleen Cedrikille olen Mimma, välillä Mahti-mummeli. Hän antaa äidilleen huutia sanomalla, että täällä määrää Mahti-mummeli!

teksti Liisa Talvitie

kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 19.10.2012