Sinäkin saatat sairastaa
Puheenaiheet
Sinäkin saatat sairastaa
Suomalaiset tietävät kansantaudistaan hyvin vähän.
Julkaistu 16.6.2011
Apu

Tiesitkö, että maksat vuosittain 450 euroa tyypin 2 diabeteksen tai siitä johtuvien lisäsairauksien hoidosta? Se tarkoittaa 15:ttä prosenttia maamme 15,7 miljardin euron terveydenhuoltomenoista. Näillä summilla ei edes pärjätä pitkään, sillä sairastavien määrä kasvaa rajusti ja hoitoon uppoaa joka vuosi merkittävästi enemmän rahaa.

Suomalaiset tietävät kansantaudistaan hyvin vähän. Lääkeyhtiö Novo Nordisk Farman teettämään tutkimukseen vastanneista tuhannesta henkilöstä vain puolet uskoi sen olevan vakava sairaus. Niin ikään puolet piti sitä elintasosairautena. Viidenneksen mielestä tyypin 2 diabetes on täysin itseaiheutettua.

Vain yksi prosentti niistä, joilla diabetesta ei ollut todettu, epäili sairastavansa sitä. Todellisuudessa jopa 250 000 suomalaista sairastaa tietämättään.

Diabetes on joukko sairauksia, joiden yhteisenä tekijänä on veren kohonnut sokeripitoisuus. Tyypin 2 diabetes puhkeaa yleensä vasta 40 ikävuoden jälkeen, mutta sitä on alettu todeta yhä nuoremmilla. Sairastumiseen vaikuttavat perinnölliset tekijät, mutta suurelta osin myös ylipaino ja vähäinen liikunta. Se voi aiheuttaa sydän-, verisuoni-, munuais-, silmä- ja hermostosairauksia. Huonosti hoidettuna diabetes voi johtaa raajojen amputointiin, sokeuteen tai infarkteihin.

Hoito ei ole ainoastaan lääkäreiden, vaan erityisesti potilaiden itsensä käsissä. Siksi sairastuneita ei saa missään nimessä syyllistää, vaan kannustaa kaikin tavoin hakeutumaan hoitoon.

Viivyttely voi olla potilaalle itselleen kohtalokasta ja yhteiskunnalle kallista. Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on diabeetikolle haastavaa, joten tukea tarvitaan pitkin matkaa.

Taistelussa diabetesta vastaan on onneksi

edistytty. Lääkkeet ovat kehittyneet, ja niillä pystytään esimerkiksi auttamaan diabeetikkoa painonhallinnassa.

Diabetesliitto vetosi lääkkeiden hintalautakuntaan, jotta nykyaikaiset diabeteslääkkeet saataisiin sairausvakuutusjärjestelmän korvattaviksi. Viime aikoina kaksi tällaista valmistetta on saanut korvattavuuden, joten niiden käyttö ei riipu enää potilaan varallisuudesta.

Avussa numero 24 Vesa-Matti Loiri kertoo, miten hänen elämänsä muuttui tyypin 2 diabeteksen myötä.

PS

Belgian hallitusneuvottelut ovat kestäneet lähes vuoden ja kaksi kuukautta. Suomella on ennätyksen rikkomiseen pitkä matka.

Kommentoi »