Apu

Siitepöly lentää ilmojen halki



Siitepöly lentää ilmojen halki

Tuulen mukana kulkeutuvat mikroskooppisen pienet sukusolut ovat kasveille tehokas tapa hedelmöittää kaukanakin sijaitsevia lajikumppaneita. Ihmiselle siitepöly tuo ensimmäiseksi mieleen allergian.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Lapsuudestani muistan, kuinka kotimme lähellä kasvanut tuuhea koivikko sai minut aina keväisin aivastelemaan. Silmiä kutitti, ja ihottumaakin pukkasi. Myöhemmin kesällä sama riesa jatkui heinien siitepölyn täyttäessä ilman. Samaan pakettiin kuuluivat ruoka-aine- ja eläinallergiat: kissojen ja hevosten lähellä ei sietänyt olla minuuttia kauempaa, ja kiellettyjen hedelmien lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Lääkäri suositteli minulle, että en hakeutuisi ainakaan eläinlääkärin tai maanviljelijän ammattiin, niissä kun kaikenlaiset pölyt olisivat alituiseen läsnä.

Onneksi ihmiskeho on sopeutuvainen ja muokkautuva. Vaikka näin keski-ikää lähestyessä huomaa, että liikkeet jo hiukan hidastuvat eikä kroppa palaudu liikunnan rasituksesta niin nopeasti kuin nuorempana, jotain hyvää ikävuosien karttumisesta sentään on: allergiat eivät vaivaa minua enää juuri lainkaan. Siitepöly itsessään on vaaratonta, mutta tunkeutuessaan elimistöön se huijaa immuunijärjestelmää, jonka tarkoitus on suojella ihmistä bakteereilta, sieniltä ja loisilta. Elimistön puolustusjärjestelmä luulee, että siitepöly on jotakin vaarallista, ja alkaa erittää vasta-aineita.

Sinisorsaperhe ui männyn siitepölyn täyttämässä rantavedessä.

Miljoonat ihmiset Euroopassa ja muuallakin kärsivät siitepölyallergiasta, vaikka siitepöly on mitä luonnollisin asia. Osittain allergioita selittävät perintötekijät, mutta tutkijoiden mukaan myös liian steriiliksi muuttuneella elinympäristöllämme on osuutta asiaan. Siitepölyallergiasta kärsii noin joka viides suomalainen. Lasten olisi hyvä pienestä pitäen altistaa itsensä luonnon monimuotoisuudelle möyrimällä metsässä ja mullassa, jolloin elimistön immuniteetti pääsee kehittymään kunnolla. Myös siedätyshoito saattaa tepsiä allergiaan, ja monesti ainakin lasten allergiat menevät ohi itsestään. Kevään ensimmäisiä siitepölyn tuottajia ovat pähkinäpensaat ja lepät, jotka pölläyttelevät sukusolujaan ilmoille jo maaliskuussa. Huhti–toukokuun vaihteessa joukkoon liittyy koivu, joka on monelle se pahin allergian aiheuttaja. Heinien ja pujon sesonkiaikaa on tietenkin heinäkuu. Kaikkien kasvien siitepöly ei kuitenkaan aiheuta allergiaa. Esimerkiksi mänty tuottaa aivan valtavat määrät siitepölyä – sen voi huomata keväisin järvien rannoilla, mutta se ei yleensä tuota oireita. Myös kuusen siitepölylle harva on allerginen. Tämä johtuu siitä, että havupuiden siitepölyn hiukkasten seinämä on paksu, eivätkä allergiaa aiheuttavat valkuaisaineet pääse purkautumaan siitä. Sen sijaan leppien ja koivun siitepölyhiukkasten kuori särkyy niiden ajautuessa ihmisen limakalvoille, ja siitepölyn sisällä olevat proteiinit pääsevät vapaiksi. Nimenomaan siitepölyn sisältämät valkuaisaineet ovat syynä allergiaoireisiin.

Suomen viljakasveista vain ruis on tuulipölytteinen. Juhannuksen tienoilla sekin voi aiheuttaa oireita. Siitepölytilanteen parasta asiantuntemusta Suomessa edustaa Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö, joka päivittää siitepölyennusteita ja -tiedotteita. Ilmassa leijuvan siitepölyhiukkasen koko on vain parinkymmenen mikrometrin eli millin tuhannesosan luokkaa. Mitättömän koon ja painon lisäksi siitepölyhiukkasten kulkeutumista edistävät niiden muodot. Joissakin hiukkasissa on ilmarakkulat tai pieniä vakoja, jotka toimivat siivekkeinä. Siitepöly on kasveille erittäin tehokas tapa lisääntyä ja levittäytyä. Jos tuulet ja ilmavirrat ovat suotuisia, hiukkaset voivat kulkea tuhansia kilometrejä. Esimerkiksi Suomessa havaitaan yleensä jo helmikuun puolella lepän ja pähkinäpensaan siitepölyn kaukokulkeumia, jotka ovat peräisin Keski-Euroopasta.

Yksi koivun norkko voi tuottaa miljoonia siitepölyhiukkasia.

Yhdessä suurikokoisessa koivussa voi olla jopa 10 000 norkkoa, joista jokaisessa voi kehittyä jopa viisi miljoonaa siitepölyhiukkasta. Kaikkiaan ilmassa leijuvien siitepölyhiukkasten määrä lasketaan kymmenissä miljardeissa, eli kyllä niitä riittää jokaiseen nenään. Vanhan sanonnan mukaan vuodet eivät ole veljeksiä, ja tämä pätee erityisen hyvin luontoon. Myös siitepölymäärät vaihtelevat suuresti vuosittain. Tämän jutun useimmat kuvat on otettu keväällä 2014, jolloin monilla puulajeilla oli erityisen runsas kukinta. Järvien rannat muuttuivat paksuksi keltaiseksi puuroksi männyn siitepölystä, ja musta autoni näytti aamulla töihin lähtiessä aivan keltaharmaalta, kun pihakoivut panivat parastaan. Myös 2012 oli tutkijoiden mukaan poikkeuksellisen runsas siitepölyvuosi. Tuolloin kuvasin muun muassa pieniä mutta kauniin värisiä kuusen kukkia, joista lähti rutkasti siitepölyä. Läheskään joka vuosi ei sellaista kuvaustilannetta tule eteen. Edellisen vuoden kasvukauden olot vaikuttavat paljolti siihen, miten paljon siitepölyä kasveihin muodostuu seuraavana keväänä.

Monet runsaasti siitepölyä tuottavat kasvit ovat tuulipölytteisiä, ja niillä on vaatimattomat kukat. Esimerkiksi leppien ja pähkinäpensaan ei tarvitse koreilla komeilla kukilla toisin kuin hyönteispölytteisten kasvien, joiden on houkuteltava hyönteisiä vierailemaan kukillaan. Mehiläiset, kimalaiset, kukkakärpäset ja kiitäjäperhoset pörräävät kukilla imemässä mettä. Samalla niiden pörröiseen ruumiiseen tarttuu siitepölyä, joka kulkeutuu hyönteisen mukana toisiin kasveihin. Ilman tätä elintärkeää pölytystyötä kaikkien lajien siitepöly ei löytäisi paikkaansa, ja esimerkiksi marja- ja hedelmäsadot jäisivät olemattomiksi.

Kimalainen vierailee pajun kukinnoilla. Sen mukana kulkeutuu siitepölyä muihin pajuihin.

Lehtipuut kukkivat yleensä juuri ennen lehtien puhkeamista, jolloin tuuli pääsee esteettä puhaltamaan niiden latvustossa ja levittämään siitepölyä tehokkaasti. Soiden turvekerroksiin ja lampien pohjaliejuun varastoituneet siitepölyhiukkaset kertovat tutkijoille, miten Suomen ilmasto ja kasvillisuus ovat vaihdelleet jääkauden jälkeisinä noin 10 000 vuotena. Mikroskoopilla pystytään erottamaan, mistä kasvilajista siitepöly on peräisin, ja radiohiilimenetelmällä sen ikä voidaan määrittää melko tarkasti. Suo- ja järvisedimenteistä löytyneiden kasvinäytteiden perusteella on päätelty, että Suomessa oli jääkauden jälkeen nykyistä paljon lämpimämpi ilmasto. Täällä kasvoi sellaisia kasveja, joita nykyisin elää huomattavasti etelämpänä. Siitepöly on kiehtova ilmiö: kuinka niin pieni asia voikin saada aikaan niin suuria!

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 4.4.2017