Apu

Sieniretkelle metsään - vanha metsä on kauneimmillaan syksyllä


Loppusyksyllä puiden rungoille puhkeaa toinen toistaan värikkäämpiä ja koristeellisempia sieniä. Nyt kannattaa lähteä sieniretkelle, vaikkei sieniä söisikään – metsässä voi nauttia myös silmänruokaa.
Kuvat Juho Rahkonen

Loka-marraskuussa ruskan väriloisto on enää muisto vain. Useimmat linnut ovat muuttaneet etelään, kukat ovat kuihtuneet ja hyönteiset livahtaneet talvipiiloihinsa. Tämä on luontokuvaajalle turhauttavan hiljaista ja kuollutta aikaa, mutta onneksi tilannetta helpottavat sienet.

On sateinen ja kolea päivä, kun kävelen vanhaan metsään Vantaan Tammiston luonnonsuojelualueella. Tämä paikka on kuin Grimmin veljesten saduista: yli metrin paksuiset, satojen vuosien ikäiset tammet seisovat ylväinä mäen rinteessä. Niiden kierteiset oksat kurottavat korkeuksiin.

Vanha pihlaja on saanut sienistä koristeita kylkeensä. Kauan sitä riemua ei kuitenkaan kestä, sillä punalahokkaat ja muut sienet lahottavat puuta tehokkaasti.

Moni näistä jalopuista on aloittanut kasvunsa joskus silloin, kun Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Osa on antanut periksi ajan hampaalle ja rysähtänyt kuolleena maahan. Silloinkin ne ovat tärkeä osa metsän elämää, sillä lahoavat puut tarjoavat elinpaikkoja monille linnuille, hyönteisille – ja tietysti sienille itselleen. Moni aarniometsien sienilaji on uhanalainen.

Tärkeä osa luontoa

Lahottajasienillä on keskeinen rooli luonnon kiertokulussa. Niiden ansiosta puiden lehdet ja muu eloperäinen aines päätyvät kiertoon ja uudelleen hyötykäyttöön.

Sienet ja puut elävät symbioosissa eli molempia osapuolia hyödyttävässä suhteessa. Puun juuristoon levittäytynyt hienojakoinen sienirihmasto tehostaa puun vedenottokykyä. Puu saa sieneltä veden mukana typpeä, fosforia ja kalsiumia. Sieni puolestaan saa puulta sokeria ja muita ravintoaineita.

Koralliorakas on eksoottisen näköinen sieni, kuin vanhan metsän koru. Se iskee mielellään taulakäävän pehmentämään lahopuuhun.

Käävät lahottavat vaikeasti sulavaa selluloosaa

Suomesta tunnetaan noin 250 kääpälajia. Helttasienien lajimäärä on vielä suurempi, mutta käävillä on lajimääräänsä suhteutettuna erittäin merkittävä paikka metsien ekologiassa. Puiden lahottajina jotkin kääpälajit aiheuttavat vahinkoa metsätaloudelle, mutta yleisesti käävistä on metsille enemmän hyötyä kuin haittaa.

Käävät pystyvät lahottamaan puuaineksen sisältämiä selluloosa- ja ligniinimolekyylejä, jotka olisivat liian vaikeasti sulatettavia muille eliöille.

Kuten useimmat muutkin sienet, käävät koostuvat kahdesta osasta: puussa ja maaperässä elää näkymättömissä sienirihmasto, näkyvä osa puolestaan on itiöemä. Sen avulla sieni pystyy lisääntymään tehokkaammin.

Kääville tyypillistä on tukeva itiöemä puun kyljessä. Tosin kääpiä on myös jalallisia ja maassa kasvavia, tunnetuimpana niistä hyvä ruokasieni lampaankääpä.

Kääpien, orakkaiden ja muiden sieniryhmien vaihteleva muoto ja rakenne auttavat niitä selviytymään erilaisissa elinympäristöissä.

Toisin kuin velttojen, pehmoisten helttasienien itiöemät, kääpien itiöemät ovat kovia ja tukevia, ja ne kestävät paikallaan jopa vuosia. Kääpien itiöitä tuottava rakenne muodostuu pilleistä, ja se on rakenteena tukevampi kuin heltat. Kääpien muoto vaihtelee voimakkaammin kuin helttasienten.

Röpelöiset nahakkaat ja vinokkaat koristavat lahoavan koivupöllin päätä.

Kääpien runsaus kertoo monimuotoisuudesta

Erilaisia sieniryhmiä, etenkin kääpiä, on perinteisesti käytetty metsien suojeluarvon mittareina: mitä enemmän alueella on kääpiä, sitä monimuotoisempaa ja arvokkaampaa metsäluonto siellä on. Sen huomaa, kun käyskentelee vaikkapa Tammiston luonnonsuojelualueella.

Monet kääpälajit ovat riippuvaisia tietyistä puulajeista, ja niinpä jaloilla lehtipuilla elävien kääpien levinneisyysalue rajoittuukin eteläiseen ja lounaiseen Suomeen. Vastaavasti Pohjois-Suomessa on omanlaisensa kääpälajisto.

Syysmetsän kaunottariin kuuluu koralliorakas. Nimensä mukaisesti sen rakenne tuo mieleen korallin. Pinta on pesusienimäisen pehmoinen.

Koralliorakas ei ole varsinaisesti harvinainen, mutta ei kovin yleinenkään. Se on aika kranttu elinpaikastaan: puun täytyy olla taulakäävän esilahottama lehtipuu. Sellaisia Tammiston luonnonsuojelualueella onneksi riittää.

Känsätuhkelo pölläyttää itiönsä ilmaan, kun se saa osuman vesipisaroista – tai valokuvaajan kepistä.

Toinen mainio sienipersoonallisuus on känsätuhkelo. Lapsuudessani kutsuimme känsätuhkeloita ”savusieniksi”, koska kypsinä niiden uumenista pöllähtää ilmaan sankka itiöpöly, kun sientä hiukan puristaa.

Haluan saada tuon ilmiön valokuvaan. Erään vanhan koivun runko on täynnänsä känsätuhkeloita. Niinpä otan pitkän kepin ja tökkäisen varovasti sienen juurta. Sitten vedän kepin nopeasti pois, ettei se näy kuvassa, ja painan laukaisinta itiöpilven noustessa ilmoille.

Koralliorakas on periaatteessa syötävä, mutta ei mikään häävi ruokasieni. Sen sijaan kiinteä- ja valkomaltoista känsätuhkeloa käytetään myös ruoaksi.

Lahokat kasvavat isoina rykelminä puiden rungoilla ja kannoilla tai maassa, jossa on lahopuuta.

Jalopuulehdoissa elää vaateliaita lajeja

Suomessa eläviä jalopuita ovat tammi, metsälehmus, kynäjalava, vuorijalava, saarni ja metsävaahtera. Myös pähkinäpensas luokitellaan jaloihin lehtipuihin.

Jalopuulehdoissa elää paljon vaateliaita ja harvinaisia eliölajeja, jotka sinnittelevät Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Tulevaisuudessa ilmaston lämpeneminen voi muuttaa tilannetta, ja tammilehtoja ja niiden syksyisiä korunäyttelyitä saatetaan nähdä muuallakin kuin eteläisimmässä Suomessa.

Kangasmetsissä yleisenä kasvava keltahaarakas on helppo tunnistaa.

Luontokuvaus on lystiä puuhaa, koska sitä voi harrastaa melkein missä ja milloin tahansa. Eräänä sateisen hämäränä lokakuun lopun viikonloppuna katsoin pihallani lojuvien, polttopuiksi hankkimieni koivurankojen päätyjä: ne olivat puhjenneet väreihin.

Ilma ei juuri houkutellut siirtymään takkatulen lämmöstä ulos tihkusateeseen, mutta aloin jo kaivata raitista ilmaa ja halusin torjua orastavaa mökkihöperyyttä.

Kuin huomaamatta minulla vierähti yli tunti, kun ähersin puupöllien äärellä jalustan ja makro-objektiivin kanssa etsien sopivaa kuvakulmaa. Kuvaussession jälkeen poskeni olivat punaiset ja mieli virkeä. Voisin sanoa, että käävät pelastivat harmaan sunnuntaipäiväni.

Julkaistu: 9.11.2019