Sepelvaltimotauti johtuu sydämeen verta kuljettavien sepelvaltimoiden ahtautumisesta eli valtimonkovettumataudista, ateroskleroosista. Se on syöpien ohella suomalaisten yleisimpiä kansansairauksia. Varsinkin iäkkäiden sepelvaltimotauti kuormittaa terveydenhuoltoa voimakkaasti. Sepelvaltimotauti oireilee useimmiten rintakipuna, joka saattaa säteillä myös muualle ylävartaloon. Hoitamaton sepelvaltimotauti voi edetä tappavaksi sydäninfarktiksi. Tärkeimpiä sepelvaltimotaudin riskitekijöitä ovat tupakointi, kohonnut verenpaine ja kolesteroli sekä diabetes.
Sepelvaltimotaudin lääkehoidon tavoitteena on sekä estää taudin eteneminen että lievittää ilmenneitä oireita. Tämän vuoksi tarvitaan kahdentyyppistä lääkitystä: jatkuvasti käytettävää ja kohtauslääkitystä. Kohtauslääkityksenä käytetään nopeavaikutteista nitroyhdistettä, glyseryylinitraattia tai isosorbididinitraattia. Lääke annostellaan joko tablettina kielen alle tai suu- sumutteena, ja sen vaikutus alkaa muutamassa minuutissa. Tarvittaessa lääkeannoksia voi ottaa useita. Jos useatkaan perättäiset annokset eivät auta kipuoireisiin, kyse voi olla sydäninfarktista. Nitroja voidaan käyttää myös ehkäisemään rintakipua tilanteissa, joissa on odotettavissa rasitusta. Nitroyhdisteitä (isosorbidimononitraatti, isosorbididinitraatti) on saatavilla myös pitkävaikutteisina nieltävinä valmisteina. Ne ehkäisevät rasitusrintakipua vuorokauden ympäri. Näiden lääkkeiden käytössä on pidettävä joka päivä tauko, jottei elimistö totu vaikutukseen ja teho säilyy. Käytännössä ilta- ja aamulääkkeen välin on oltava riittävän pitkä. Nitroyhdisteiden yleisimmät haittavaikutukset ovat pahoinvointi, päänsärky, huimaus ja verenpaineen liiallinen aleneminen.
Oireita voidaan lievittää myös säännöllisesti otettavalla beetasalpaajalla, kuten bisoprololilla tai metoprololilla. Beetasalpaajat hidastavat sydämen sykettä ja vähentävät siten sydämen työmäärää ja hapen kulutusta. Niiden yleisimpiä haittavaikutuksia ovat huimaus, päänsärky, mahaoireet ja raajojen tuntohäiriöt. Joskus voidaan käyttää myös kalsiumsalpaajia, kuten amlodipiinia ja felodipiinia. Ne laajentavat muiden verisuonten ohella myös sepelvaltimoita ja helpottavat sydänlihaksen hapenpuutteesta johtuvia kipuoireita. Kalsiumsalpaajien yleisimpiä haittavaikutuksia ovat uneliaisuus, huimaus, päänsärky, punoitus, raajojen turvotukset ja mahaoireet. Kalsiumsalpaajahoidon aikana olisi vältettävä greippimehun juomista, koska se saattaa suurentaa lääkkeen pitoisuutta elimistössä ja altistaa haittavaikutuksille.
Kaikkien Sepelvaltimopotilaiden hoitoon kuuluu pieni päivittäisannos asetyylisalisyylihappoa verisuonitukosten ehkäisyyn. Jos asetyylisalisyylihappo ei sovi, voidaan valita jokin muu verihiutaleiden toimintaan vaikuttava lääke, esimerkiksi klopidogreeli. Myös kolesteroliarvoja alentava statiinilääkitys on osa sepelvaltimopotilaan vakiohoitoa, vaikka kolesteroli ei olisikaan koholla. Vakaassa sepelvaltimotaudissa, jossa myös sydämen vasemman kammion toiminta on heikentynyt, aloitetaan usein ACE-estäjälääkitys, esimerkiksi enalapriili tai ramipriili, tai AT II-salpaaja, esimerkiksi kandesartaani tai valsartaani. Ne parantavat sepelvaltimotaudin ennustetta. Näiden lääkkeiden haittavaikutuksina saattaa esiintyä huimausta, päänsärkyä, lihas- ja nivelkipuja, verenpaineen liiallista alenemista, mahaoireita ja ACE-estäjillä myös kuivaa yskää. Kirjoittaja on kehitysproviisori, FT. Lähteet: terveyskirjasto.fi, sepelvaltimotaudin Käypä hoito, lääkevalmisteiden valmisteyhteenvedot (fimea.fi).
Teksti Elli Leppä kuva A-lehtien arkisto
