
Kolme neljästä 60–75-vuotiaasta suomalaisesta kertoo pitävänsä huolta terveydestään ahkerasti. Siitä huolimatta yli 60 prosenttia heistä lykkää lääkärikäyntiä mahdollisimman pitkään. Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvallin mukaan moni unohtaa, ettei lääkärin työ ole pelkästään sairauksien hoitamista, vaan myös niiden ehkäisyä. Potilaan henkilökohtaiseen terveyteen liittyvien riskien tunnistaminen ja tälle sopivien tukimenetelmien soveltaminen ovat niin ikään lääkärin työsarkaa. Helpommin saavutettavalla terveystiedolla on puolensa. Teknologian ja mobiililaitteiden käyttö on lisääntynyt myös senioreiden keskuudessa, ja omaan terveyteen liittyviin huoliin ja murheisiin voi perehtyä helposti lehdissä, internetin keskustelupalstoilla ja terveysportaaleissakin. Noin joka kolmas eläkeikäinen suomalainen myöntää miettivänsä vähintään melko usein terveyshuoliaan. Yhtä moni huolestuu, jos huomaa terveydentilassaan jotain poikkeavaa. Lääkärikäynnin lykkäämisestä ei ole mitään etua, mutta aikainen visiitti terveydenalan ammattilaisen luona voi auttaa selvittämään ongelmakohdat ja tarttumaan niihin ajoissa. Rosenvallin mukaan esimerkiksi lähisukulaisen lonkkamurtuman herättämistä kysymyksistä voidaan keskustella ja selvittää, onko potilaalla syytä olla huolissaan osteoporoosiriskistä vai voiko maratonharjoittelua jatkaa hyvillä mielin. Lähteet: Taloustutkimus, Mehiläinen Oy
Teksti Noora Takamäki, kuva Darren Robb / Alamy /All Over Press