Apu

Seikkailevat seittiniekat

Seikkailevat seittiniekat

Hämähäkit ovat eläinmaailman seikkailijoita. Ne kiipeilevät pelottomasti seinillä, katossa ja puiden rungoilla ja niitä voi löytää lähes kaikkialta maapallolta. Hämähäkit pystyvät myös lentämään seittinsä avulla jopa kilometrien korkeuteen.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Alkukesällä Australiasta kuului kummia: sikäläiset sanomalehdet kertoivat, että hämähäkit olivat vallanneet paikallisen pikkukaupungin. Miljoonat hämähäkinpoikaset laskeutuivat ilmoista kuin jotkin Maahan hyökänneet ulkoavaruuden oliot, ja pellot olivat laajoilla alueilla seitin peitossa.

Sydney Morning Herald -sanomalehden haastatteleman luonnontutkijan mukaan ”hämähäkkisateelle” oli luonnollinen selitys: hämähäkit levittäytyvät uusille alueille kehräämänsä seitin avulla. Ilmeisesti jokin luonnonilmiö, kuten tulva tai sade, oli saanut ne pakenemaan joukoittain ja kerääntymään yhteen paikkaan.

Lähinnä valkuaisaineista koostuva hämähäkinseitti on teräksenlujaa mutta kevyttä, ja tuuli tempaisee sen helposti mukaansa. Hämähäkit voivat nousta seittipurjeensa avulla jopa kolmen kilometrin korkeuteen ja kulkeutua tuulen mukana pitkiä matkoja. Niinpä niitä on levittäytynyt kaukaisille mantereille ja saarille, jopa Etelämantereelle asti.

Hämähäkkimies-sarjakuvahahmon kyvyt eivät siis ole pelkkää fantasiaa, vaan todelliset hämähäkit jopa päihittävät supersankarin taidoillaan.

Hämähäkki ei ole hyönteinen, vaan hämähäkkieläin. Näkyvä tuntomerkki on se, että hämähäkkieläimillä on kahdeksan jalkaa, kun hyönteisillä niitä on kuusi. Myös Suomen luonnon tätä nykyä pelätyin eläin, tauteja levittävä puutiainen, kuuluu hämähäkkieläimiin, kuten muutkin maassamme elävät yli tuhat punkkilajia.

Kenties kahdeksan jalkaa, karvainen ja monisilmäinen ulkonäkö sekä pedon elintavat tekevät hämähäkeistä monen mielissä pelottavia. Pahimmillaan inho voi olla araknofobiaa eli hämähäkkikauhua. Suomen televisiossakin ahdistusta aiheuttavien kuvaohjelmien sisältösymbolina on hämähäkki.

Kaikki hämähäkit ovat petoja eli ne elävät syömällä muita pikkueläimiä – niille ei kasvisruoka maita. Vaikka maailmalla on paljon myrkyllisiä lajeja, kuten Pohjois-Amerikassa elävä pahamaineinen mustaleski, Suomen yli 600 hämähäkkilajista mikään ei ole ihmiselle vaarallinen.

Hämähäkit erittävät myrkkyä, jolla ne sulattavat saaliinsa syömäkelpoisiksi. Jos Suomessa ottaa käteen ison hämähäkin, kuten rantahämähäkin, se saattaa purra ihmistäkin. Tällaisen pureman kerrotaan vastaavan suunnilleen ampiaisen pistoa; itse en ole viitsinyt kokeilla!

Yleensä hämähäkit elävät maalla, mutta järvissä asusteleva vesihämähäkki viettää koko elämänsä vedessä. Se kutoo seitistä ilmaa sisältävän kupolin, joka toimii eräänlaisena sukelluskellona. 

Muutaman kerran olen sukellusretkilläni nähnyt järvissä liikkuvia hopeaperäisiä vesihämähäkkejä. Vaistomaisesti olen kiertänyt ne hiukan kauempaa, koska ahdistettuna vesihämähäkki saattaa purra ihmistäkin.

Muutaman sentin mittainen rantahämähäkki on Suomen suurimpia hämähäkkejä. Sen paksuista, karvaisista jaloista tulevat mieleen lämpimissä maissa elävät kookkaat lintuhämähäkit eli tarantulat.

Rantahämähäkki on mielestäni Suomen kuvauksellisimpia hämähäkkejä. Kesällä siihen törmää usein rantakaislikossa muita pikkuotuksia kuvatessa, ja samalla saattaa löytää myös kokonaisen lastentarhan, jossa on satoja pieniä rantahämähäkin poikasia.

Muita komeita ja kookkaita lajeja ovat sisätiloissa asustavat huonehämähäkki ja varastohämähäkki. Jälkimmäinen on kulkeutunut Suomeen tavarankuljetusten mukana etelämpää Euroopasta. Varastohämähäkin ruumis on parisenttinen, mutta raajoineen sen pituus voi olla yli viisi senttiä.

Hämähäkkejä elää luonnossa erittäin runsaasti. Suomen luonto – selkärangattomat -tietokirjan mukaan parin hehtaarin laajuisella metsä- tai niittyalueella hämähäkkejä saattaa asustaa koko Suomen väkiluvun verran.

Runsautensa vuoksi hämähäkit ovat erittäin merkittäviä tekijöitä luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Jos hämähäkit yhtäkkiä häviäisivät, kaikenlaiset pikkuhyönteiset lisääntyisivät hurjasti. Hämähäkit ovat muun muassa pikkulintujen ravintoa.

Verkoistaan hämähäkki tunnetaan. Seitistä punotut pyyntiverkot ovat monesti näkyvin merkki hämähäkkien olemassaolosta. Yleisimpiä ovat riippuhämähäkkien verkot, jotka on viritetty matalalle vaakatasoon kanervien tai heinien joukkoon.

Jokainen metsässä liikkuja – varsinkin jos on kulkenut jonon etumaisena – on tutustunut ristihämähäkkien ympyränmallisiin verkkoihin, jotka tarttuvat helposti naamaan ja vaatteisiin. 

Kaikki hämähäkit eivät kuitenkaan saalista verkoilla. Hyppyhämähäkit, joita näkee usein aurinkoisilla talojen seinustoilla ja pihalaatoituksella, loikkaavat saaliinsa perään. Ennen hyppyä ne kiinnittävät itselleen ”varmistusköyden” eli seitin, vähän niin kuin benji-hyppääjät.

Usein metsässä näkee ruskeanharmaita susihämähäkkejä. Ne kuuluvat juoksuhämähäkkeihin ja saalistavat juoksemalla. Ne havaitsevat helposti ympäristössään tapahtuvat liikkeet sekä aistivat maan värinän.

Hämähäkkilajien ruumiinrakenne kertoo siitä, millaiseen saalistustapaan ne ovat sopeutuneet. Juoksuhämähäkeillä on neljä suurta ja tarkkanäköistä silmää ja pitkät jalat. Kukilla saalista väijyvillä rapuhämähäkeillä ja kukkahämähäkeillä on puolestaan pitkät eturaajat, joissa on terävät piikit saaliiseen tarttumista varten.

Kukkahämähäkeillä on myös se erikoinen piirre, että ne pystyvät vaihtamaan väriään sen mukaan, ovatko ne vaalealla vai tummalla kukalla. 

Monet hämähäkit näyttävät aika hurjilta, varsinkin läheltä katsottuina. Niitä ei kuitenkaan kannata pelätä eikä niitä ole syytä inhota. Hämähäkkejä on joka tapauksessa niin paljon ja kaikkialla, että niiden kohtaamista ei voi kokonaan välttää, viettipä sitten kesäänsä mökillä tai kaupungissa. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 7.7.2015