
Aika eläinrakkaan Seela Sellan, 78, kotona on muokannut arasta ja säikähtelevästä takapihojen kasvatista Nasusta aikuisen koiran.
– Meillä on samanlaiset luonteetkin. Koira on emäntänsä peili. Olemme toisillemme jaksamisen lähteet, Sella sanoo.
Seela Sella ja Kreikasta pelastettu parivuotias Nasu jakavat osin myös ravintonsa: molemmat käyttävät sveitsiläistä rasvahappovalmistetta. Sellan syy on se, että valmiste vahvistaa muistia, näyttelijälle välttämätöntä työkalua. Myös näyttelijä Judi Dench käyttää sitä, ja on yhä skarppi.
– Ties miten nuoria ja fiksuja meistä Nasun kanssa vielä tulee!
Seela Sella ei osaa edes ajatella näyttelemistä työnä.
– Olen onnellisimmillani ollessani näyttämöllä, ja onnellisuus kumpuaa työstä. Mikään ei korvaa sitä iloa.