Tuulilasi

SEC nosti kanteen Teslan Elon Muskia vastaan harhaanjohtamisesta


Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinoita valvova SEC on nostanut kanteen Teslan pääjohtajaa Elon Muskia vastaan. SEC syyttää Muskia virheellisen ja harhaanjohtavan informaation jakamisesta tweeteissään koskien Teslan yksityistämistä.
Kuvat All Over Press

Kanne toimitettiin Manhattanin liittovaltion tuomioistuimeen. Sen mukaan Musk tiesi tai ei välittänyt siitä, että hän johti sijoittajia harhaan twiittaamalla, että on yksityistämässä Teslaa ja rahoitus on jo varmistettu. Musk myös kertoi twiiteissään, että sijoittajien tuki on varmaa.

”Totuus on, että Musk ei ollut edes keskustellut, saati varmistanut yhdenkään potentiaalisen avainsijoittajan sopimusten ehtoja kuten osakkeiden hintaa”, SEC sanoo kanteessaan.

Musk vastasi heti SEC:n kanteeseen tiedotteella.

”SEC:n perusteeton toiminta tekee minut hyvin surulliseksi ja pettyneeksi. Olen aina toiminut totuudenmukaisesti ja läpinäkyvästi sijoittajia kohtaan. Suoraselkäisyys ja rehellisyys on aina ollut yksi elämäni tärkeimpiä arvoja”, Musk sanoi.

Kanteen jättämisen jälkeen Teslan osakekurssi putosi 10 %.

Musk on yksi korkeimman profiilin johtajista, joita SEC on syyttänyt tällaisista asioista.

Julkaistu: 28.9.2018