Sauna on ihmelääke
Terveys ja hyvinvointi
Sauna on ihmelääke
Saunahullu kansa on jo pitkään tiennyt, että saunominen on hyväksi niin mielelle kuin kehollekin. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on saatu asiasta myös mustaa ­valkoiselle.
26.10.2017
 |
Apu

Säännöllisen saunomisen on todettu olevan yhteydessä alhaisempaan sydän- ja verisuonisairauksien, muistisairauksien sekä verenpainetaudin riskiin. Siis juuri niihin sairauksiin, jotka kuuluvat suomalaisten kansantauteihin. Yksin sydän- ja veri­suonitaudit ovat suurin yksittäinen suomalaisten kuolinsyy. Lähes puolet työikäisistä menehtyy ­johonkin sydän- tai verisuonitautiin. Myös äkilliset ja krooniset keuhkosairaudet ovat harvinaisempia paljon saunovilla.

Erityisen ilahduttavia saunomisen edut ovat miehille, jotka kärsivät naisia useammin suomalaisten kansantaudeista. 4–7 kertaa viikossa saunovilla miehillä on puolet pienempi riski kärsiä kohonneesta verenpaineesta kuin kerran viikossa saunovilla. 2–3 kertaakin saunovilla riski on neljänneksen ­pienempi. Siispä sauna kannattaa ehdottomasti lämmittää muulloinkin kuin lauantaisin.

Saunominen nostaa kehon lämpötilaa, mikä ­laajentaa verisuonia. Suonien sisäkalvon toiminta paranee ja kohentaa verenpaineen tasoa. Hikoilu puolestaan poistaa kehosta nestettä, mikä alentaa verenpainetta. 

Yksi verenpainetta alentava syy on todennäköisesti myös rentoutuminen, joka ehkäisee stressiä. Stressi on yksi korkean verenpaineen aiheuttajista.

Kukapa suomalainen ei pitäisi saunomisesta? Nyt sen voi tehdä vieläpä hyvinvoinnin nimissä.

Lähteet: Itä-Suomen yliopisto, THL

Teksti Noora Takamäki, kuva Fotolia

1 kommentti