Apu

Saukko kalastelee talvisessa Kuusamossa - tunnusmerkkinä liukuradat joen rannalla

Saukko kalastelee talvisessa Kuusamossa - tunnusmerkkinä liukuradat joen rannalla
Sulana pysyttelevä joki on kuin elämänlanka keskellä koillismaalaista, pakkasen puremaa erämaata. Vaikka elohopea putoaa jopa –35 asteeseen, saukot kalastelevat ja leikkivät yhtä eloisasti kuin aurinkoisena kesäpäivänä.

Viime tammikuussa, kaamoksen aikaan, tein kahden kuvaajaystäväni kanssa retken Kuusamon ja Sallan erämaisiin maisemiin. Tarkoituksemme oli kuvata tykkylumen peittämiä vaaramaisemia, jäätyneitä jokikanjoneita ja, jos onni olisi myötä, myös alueen eläimiä.

Majoituimme Sallassa, tunnin ajomatkan päässä Kuusamosta. Eräänä aamuna säätiedotus lupasi pelkkää harmautta, ja lähdimme kohti Kuusamoa parempien valojen perässä. Koko ajomatkan katsoin Rukan huipulla olevan Saaruan yläaseman nettikameran reaaliaikaista kuvaa ja kiristelin hampaitani: siellä oli upeat valot, mutta me olimme kymmenien kilometrien päässä.

Näin, kuinka pilvisyys lisääntyi myös Rukalla, ja aloin jo alistua siihen, että emme saa kunnon kuvia tänä päivänä, koska emme ehtisi vaaran laelle ennen pilvilauttaa. Tammikuun alkupuolella Kuusamon korkeudella on todella hämärää myös keskipäivällä, varsinkin jos taivas on pilvessä.

Aallokkokoski on vuolas ja pitkä koski, joka pitää Kitkajokea sulana jopa kilometrin matkan.

Saukko sukeltelee kuvausetäisyydellä

Vähän ennen Rukaa näimme tien vieressä sillalla joukon kuvaajia jalustoineen ja pitkine putkineen. Pysäytimme automme ja menimme juttelemaan. Muutama kuvaaja olikin vanhoja tuttujamme, ja he kertoivat tähtäilevänsä saukkoja.

Maisemavalojen menettämisen aiheuttama pettymys vaihtui mielessäni palavaksi innostukseksi: en ollut nähnyt saukkoa luonnossa, ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus!

Otimme sillalta saukoista muutaman varmistuskuvan, mutta otukset olivat liian kaukana. Kuvaajaystäviemme neuvomana lähdimme hiipimään lähemmäs saukkoja. Rämmimme lumihangessa jalustat ja pitkät putket ojossa kuin talvisodassa taistelleet isoisämme.

Pääsimme noin sadan metrin päässä olevalle jokisuvannolle, jossa kaksi saukkoa oli kalastamassa. Ne eivät välittäneet meistä lainkaan, joten ryhdyimme kaikessa rauhassa kuvauspuuhiin.

Saukoista näkyy välillä vain vilahdus pinnalla.

Keskitalven hämärässä ja purevassa pakkasessa kuvaaminen oli teknisesti vaativaa, mutta elämys oli hieno.

Yleensä saukosta ei näy hännänpäätäkään, vaan ainoa merkki siitä ovat 15–20 sentin levyiset, avantoon tai sulaan päättyvät liukuradat joen rannalla.

Saukot ovat taitavia mäenlaskijoita. Kuten jokainen hiihtäjä tai pulkalla laskenut tietää, lumen päällä liukuminen kuluttaa paljon vähemmän energiaa kuin hangessa kahlaaminen. Tosin saukot usein nollaavat energiansäästönsä kiipeämällä takaisin mäen päälle ja laskemalla huvikseen alas. Älykkäillä eläimillä on näköjään kyky myös nautiskella elämästä.

Jos on saukkoa vaikea päästä näkemään, vielä hankalampaa on sen pesän löytäminen. Saukko menee ja tulee pesäänsä mielellään huomaamattomasti, minkä vuoksi sisäänkäynti on yleensä veden alla. Itse pesä on yleensä joen tai järven rannassa kannon tai puun juuren alla oleva kolo. Saukon lisääntymisestä ja pesimisestä tiedetäänkin varsin vähän.

Saukko on terävähampainen petoeläin, jolle maistuvat kalat, ravut ja muut vesieläimet.

Saukko on rauhoitettu eläin

Saukko on näätäeläin, joka on sopeutunut vesielämään erinomaisesti. Sen ruumiin pituus on noin 60 sentistä lähes metriin ja paino reilut kymmenen kiloa. Se parittelee mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta Suomen kylmässä ilmastossa useimmiten keväällä. Parin kuukauden kantoajan jälkeen naaras synnyttää kesän alkajaisiksi 1–5 poikasta.

Saukot voivat elää eläintarhassa jopa yli kymmenvuotiaaksi, mutta vapaina luonnossa niiden elinikä jää yleensä 3–4 vuoteen.

Saukko oli aikanaan arvostettu riistaeläin silkinpehmeän turkkinsa vuoksi. 1800-luvun puolivälissä nahkoja vietiin ulkomaille kymmeniätuhansia. Niistä valmistettiin muun muassa turkkeja ja koristeita venäläisten pappien asus­teisiin.

Metsästys tuhosi saukkokannan niin perusteellisesti, että 1910-luvulla Suomesta saatiin enää alle sata saukonnahkaa.

Vuosikymmenien kuluessa saukko oli välillä rauhoitettu, mutta rauhoitus peruttiin kalanviljelyksille aiheutuneiden vahinkojen vuoksi. Vuonna 1974 saukko rauhoitettiin uudelleen.

Nykyisin saukkoja elää kaikkialla Euroopassa, paitsi Islannissa ja Välimeren saarilla. Metsästys ei ole enää niille sellainen uhka kuin takavuosina, mutta ympäristömyrkyt ovat haitanneet niiden lisääntymistä. Saukko on vesistöjen huippupeto, joka häärii ravintoketjun ylimmällä portaalla, joten muihin eläimiin kertyneet myrkyt vaikuttavat erityisesti saukkojen terveyteen.

Edistystä on onneksi tapahtunut: teollisuuden tiukentuneiden ympäristölupien ja kehittyneiden puhdistusmenetelmien ansiosta suomalainen vesiluonto on puhtaampaa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Kuten monelle muullekin nisäkkäälle, saukolle tieliikenne on pahimpia uhkia. Esimerkiksi Ruotsissa on rakennettu saukkoja varten alikulkutunneleita, jotta ne eivät jäisi autojen alle.

Tämä kaveri sai meiltä lempinimen mursu. Saukolla on herkät tuntoviikset, joiden avulla se pystyy seuraamaan saaliskalojen liikkeitä pimeässäkin.

Vanhat saukot ovat uskollisia reviirilleen

Älykäs, hauska ja helposti koulutettava saukko oli ennen vanhaan jopa kotieläin. On helppo kuvitella, että niin veikeää otusta mielellään pidettiin lemmikkinä. Taitavasti kalastelevat kesysaukot huolehtivat siitä, että niiden omistajilta ei kala loppunut.

Kunnon kulinaristin tapaan saukko arvostaa rasvaisia arvokaloja, kuten lohia, jos sellaiseen pääsee kyntensä iskemään, mutta pääasiassa saukon ravinto koostuu ahvenista, hauista, särjistä ja muista särkikaloista. Niitä on helpompi pyydystää kuin kuhaa tai siikaa.

Saukko pyydystää ruokansa mieluiten matalasta vedestä. Aikuinen yksilö kuluttaa noin 1–1,5 kiloa kalaa päivässä. Sille maittavat myös sammakot, ravut ja muut vesieläimet.

Vaikka saukon voi hyvällä tuurilla päästä näkemään päivälläkin, useimpien nisäkkäiden tapaan se on yöeläin ja aktiivisimmillaan silloin, kun sitä ei näe.

Saukon elämä on kokonaan sidoksissa veteen. Se on taitava uimari, mutta ei pysty itse tekemään avantoa jäähän. Siksi se valitsee reviirinsä sillä perusteella, että avoveteen pääsee pulahtamaan kovassakin pakkasessa.

Saukolla on laaja saalistusalue, jota se kiertelee ympäri vuoden. Varsinkin varttuneet saukkosedät ovat hyvin uskollisia omalle reviirilleen.

Kuusamon Kives­koskella asuu kymmenittäin koskikaroja.

Hämärä talvipäivämme Kuusamossa Kitkajoen varrella on sujunut rattoisasti saukkojen toimia seuraillen. Siinä lähes unohtaa oman nälän ja palelemisen – näyttihän mittari reilusti yli 20 asteen pakkasta.

Saukkoa moinen ei haittaa, koska sen tuuhea turkki on vedenpitävä ja se voi kastumatta ja paleltumatta kalastella hyytävän kylmässä joessa – vaikka koko talvisen päivän.

Julkaistu: 28.12.2019
Kommentoi »