Kulttuuri
Image

Satumainen matka

Satumainen matka

Kolumni | Prinsessa Kaguyan taru on kaunis ja kiihkeä, kirjoittaa Katja Kallio.
Teksti Katja Kallio
Mainos

Prinsessa Kaguyan taru on kaunis ja kiihkeä, kirjoittaa Katja Kallio.

Tokio, Shinagawan kaupunginosa muutama vuosi sitten. En tiedä yhtään, missä olen. Talot ovat pieniä ja muratin peitossa, valokin on oudon tummaa ja vihreää. Yhtäkkiä maisema muuttuu, pelkkiä kolkkoja toimistorakennuksia silmänkantamattomiin. Olen aivan yksin. Paikallisia ei näy, enkä edes osaisi kysyä missä olen. Kysymyskin tuntuu yhtäkkiä väärältä, kun oikea olisi: miksi olen täällä, tai jopa: kukas minä oikein olinkaan? Juuri silloin autioiden pilvenpiirtäjien lomasta erottuu pikkuinen ovi, ja ovessa kyltti.

Täydellinen hetki puhuvan kissan tai velhon astua esiin, jotta todellinen matka itseen voi alkaa.

Japanilaisen Studio Ghiblin animaatioelokuvissa tapaa olla kyse juuri tästä, oman itsen ja oman tien löytämisestä seikkailun kautta. Sankari tosin on nyt nuori tyttö, melkein lapsi vielä. Isao Takahatan uutuuselokuva, mykistävä Prinsessa Kaguyan taru ei ole poikkeus, vaan saman teeman traaginen muunnelma.  

Prinsessa Kaguya perustuu 1000-luvulta peräisin olevaan japanilaiseen kansantaruun. Köyhä bambunleikkaaja löytää bambun varresta pikkuruisen Kuun vauvaprinsessan, ja ottaa hänet kasvattaakseen. Iloinen, kiihkeä lapsi kasvaa, nauttii maalaiselämästä ja oppii perinteet ja tavat, jotka ovat sitoneet sukupolvet yhteen. Kun bambumetsästä löytyy kultaa ja arvokkaita kankaita, bambunleikkaaja uskoo Taivaan tahtovan prinsessalle ylhäistä elämää pääkaupungissa, ja idylli sortuu.

Studio Ghiblin Hayao Miyazakin kanssa perustanut Takahata on osallistunut monien elokuvien tekemiseen mutta ohjannut omiaan harvakseltaan. Meillä tunnetuin lienee vuoden 1994 Pompoko, hurlumhei-henkinen ekosatu, jossa eripuraiset supikoirat yhdistävät taikavoimansa ja ryhtyvät taistoon kotimetsänsä puolesta.  Kuuprinsessan arvoitus ehti askarruttaa Takahataa melkein puoli vuosisataa ennen kuin Kaguyaa alettiin kahdeksan vuotta sitten valmistella. Lopputulos on kiihkeä ja kaunis ja jäntevä. Piirrosjäljen taustalla on itämaisten tussitöiden sivellintekniikka. Monesti tulee mieleen liikkuva maalaus, tai aukikiertyvät kuvarullat. Jälki on niin herkkää, ettei se varmaan kestä edes valoa, ja siksi tätä taideteosta kuuluu säilyttää elokuvateatterin pimeydessä.  

Monien Ghiblin sankarittarien, kuten Kissojen valtakunnan Harun tai Henkien kätkemän Chihiron määränpää ei ole matka vaan kotiinpaluu voimistuneena ja itsenäistyneenä. Monia väijyy muodonmuutos houkutuksena ja uhkana: jos muuttuu uuden maailman osaksi, ei pääse takaisin kotiin. Prinsessa Kaguyan toive on käänteinen. Hän tahtoisi jäädä Maahan, rypeä ihmisen elämässä tavalla, johon ei kyennyt silloin kun siihen oli mahdollisuus, kun palatsin rajoitukset ja karmaisevat kosijat jähmettivät hänet. Ghiblin sankarittarista Kaguya on traagisin ja samalla tavallisin, kuin kuka tahansa kuolemaa silmiin katsova ihminen, joka katuu katkerasti jokaista elämän hukkaan heitettyä hetkeä. Kotiinpaluu, Kuun ikuinen rauha ja puhtaus ja kylmyys, ei ole palkinto vaan niin suuri rangaistus, että olisi ollut kenties parempi jättää koko matka tekemättä.

Mutta ei sankarittarella ole vaihtoehtoa. Hänet pakotetaan matkalle, koska hänessä on ainesta. Harvoissa ja valituissa on. Heidän kauttaan sitten yritetään opettaa kaikkia muita tomppeleita, jotka eivät kuitenkaan mitään opi, mutta hiljentyvätpähän edes hetkeksi ennen kuin niillä on taas nälkä ja jano.  

Mitä Shinagawan aavetornien keskelle ilmestyneessä ovessa sitten luki? Good Day Books. Englantia. Antikvariaatti. Sisältä löytyi Anne Tylerin romaani An Accidental Tourist. Se on kertomus ihmisestä, joka mieluiten ei koskaan matkustaisi vaan pysyisi kotona, arkirutiineihin kiinni köytettynä.

Ajan ja ulottuvuuksien portit sulkeutuivat huokaisten edessäni. Jos kirjaa maksaessani oven ohi kulki kissa tai muu airut, se pysähtyi hetkeksi, katsoi minua ja uutta amulettiani, ja jatkoi sitten matkaansa. Hei kaverit, se kuiskasi sitten, unohtakaa. Väärä hälytys. Tämäkin kuuluu katsomon puolelle. ■

Julkaistu: 20.11.2014