Satu ja Timo Jutilan yhteiset portaat
Puheenaiheet
Satu ja Timo Jutilan yhteiset portaat
Satu ja Timo Jutila tapasivat pari vuotta sitten. Se oli rakkautta ensi tapaamisella. Pariskunta on sen jälkeen ehtinyt menemään naimisiin, muuttamaan Helsingin Vuosaareen ja perustamaan yrityksen. Ja Timo on laihtunut 30 kiloa.
20.2.2015
 |
Apu

Päivä oli torstai, helteisen elokuun ensimmäinen vuonna 2013.

Timo Jutila ja Satu Mikkola tapasivat silloin toisensa sattumalta yhteisten tuttujen kautta. Timo Jutila oli liikkeellä työporukan, Satu Mikkola ystäviensä kanssa.

Jossain vaiheessa iltaa istuttiin samassa pöydässä, ja juttu alkoi luistaa harvinaisen vilkkaana ja luontevasti. Ihan kuin olisi ennenkin tavattu, kovin tutulta toinen tuntui.

Jälkeenpäin tapaaminen vaikuttaa niin kohtalonomaiselta, että pariskunta muistaa miltei kellonajan, jolloin heidän katseensa kohtasivat.

– Jossain vaiheessa iltaa huomasin kuuntelevani Jutin juttuja, rouva Satu Jutila kertoo.

– Alku oli aika varovainen, olihan meillä molemmilla jo taustamme. Alun jälkeen onkin sitten menty täysillä eteenpäin, Timo Jutila jatkaa.

Myöhemmin elokuussa Juti kysyi Sadulta, onko tämä käynyt koskaan Barcelonassa. Ei ollut, joten yhteinen matka varattiin saman tien.

Barcelonassa vietettiin viiden päivän loma.

– Sitten räjähti, matka oli vedenjakaja ja huomasimme, että jos reissussa sujuu hyvin, niin eiköhän arjessakin. Satu on ollut elämäni löytö, Juti sanoo.

Naimisiin Satu ja Juti menivät Helsingin maistraatissa viime joulukuun 19. päivä.

– Vietimme pienimuotoista juhlaa ystäväpiirissä, ja häämatkalle lähdimme heti seuraavana päivänä Dubaihin. Mukanamme oli 12-vuotias poikani Jere, Satu kertoo.

Jutiloitten tarinaa kuunnellessa tuntuu, että vakka on löytänyt kantensa.

Kun tapasimme Rovaniemellä Tunturirallissa, Satu ja Juti olivat lähdössä moottorikelkkasafarille kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. Viikkoa myöhemmin Helsingin harmaudessa tavatessa vaikutelma hyvin toisilleen sopivasta pariskunnasta vain vahvistuu.

Lappilainen, Rovaniemeltä kotoisin oleva Satu on temperamentiltaan nopeasti sähähtävä, perustamperelainen Juti ehdottomasti loivempiliikkeinen, vaikka puhetta hänellä piisaa. Hiljaiseksi miestä ei ole koskaan mainittu, ja Jussi Lähde onkin tehnyt yhdessä Jutin kanssa Juti-suomi-hokisanakirjan.

– Satu on kuumakalle, mutta en minäkään märehdi asioita pitkään. Olen oppinut, ettei paskaan kannata jämähtää kolmeksi päiväksi, Juti sanoo.

– Juti on välillä mököttäjä, mutta kyllä me osaamme selvittää asiat puhumalla. Keskinäinen huumori auttaa erimielisyyksissä. Ja kannattaa välillä miettiä elämänsä plussia ja miinuksia, Satu sanoo.

Niin kauan kuin plussia on enemmän kuin miinuksia, ovat asiat elämässä ja parisuhteessa hyvin.

Erilaiset taustat  ja tyystin erilaiset työurat eivät ole olleet esteenä Sadun ja Jutin yhteiselossa. Ehkä päinvastoin.

Jutin pitkä ja hieno ura jääkiekkoilijana, maajoukkueen kapteenina ja myöhemmin sen joukkuueenjohtajana johtoryhmässä tunnetaan hyvin.

Satu on aikoinaan urheillut piirinmestaruustasolla yleisurheilussa ja hiihdossa.  Ammatiltaan hän on erikoissairaanhoitaja, joka teki pitkän uran Rovaniemen Lapin keskussairaalassa sisätautikirurgian puolella.

– Vuosina 2010–2011 suoritin tekonivelhoitajan tutkinnon ja muutin neljä vuotta sitten Helsinkiin työskentelemään Ortonin yksityissairaalaan. Sitten alkoi tuntua siltä, että elämässä voisi tehdä jotakin muutakin työtä. Olin jo antanut kaikkeni sairaanhoitajan työssä.

Myös Tampereen miehen tie johti puolitoista vuotta sitten pääkaupunkiseudulle.

Yhteinen koti on ollut viime kesästä lähtien meren äärellä Vuosaaren Aurinkolahdessa, ja uusperheeseen kuuluu Sadun poika. Jutin aikuiset lapset, vuonna 1992 syntynyt poika ja vuonna 1993 syntyneet kaksostytöt asuvat ja ovat töissä Tampereella, mutta yhteyttä pidetään tiiviisti puolin ja toisin.

Jutille Sadun tapaaminen ja joulukuussa solmittu avioliitto on merkinnyt isoa elämänmuutosta. Hän on laihtunut kolmekymmentä kiloa, ja aikomuksena on pudottaa vielä lisää painoa.

– Siinä ei ole tarvittu mitään vippaskonsteja, ja painonpudotuksessakin pitää tavoitteet asettaa itse, ei kenenkään muun toiveiden mukaan. Niin Juti on tehnyt, Satu kehaisee miestään.

– Juu, ei ihmedieettejä, vaan kunnollista kotiruokaa ja enemmän liikuntaa. Ne ovat painonpudotuksen ohella vaikuttaneet merkittävästi paitsi elämän myös unenlaatuuni, Juti sanoo.

Pariskunta käy yhdessä kuntosalilla ja tekee pitkiä kävelylenkkejä Vuosaaressa.

– Malminkartanon täyttömäen 426 porrasta on ollut äärettömän hyvä ja usein toistamamme treeni, he kertovat.

Juti sanoo, että sitoutuminen on tärkeää painonpudotuksessa. Ja miten hyvältä tuntuu, kun vaatekoko alkaa pienentyä.

– Pitää olla kärsivällinen ja toisaalta itseään ei saa sitoa liian tiukkaan liekaan. Sallin itselleni mättöpäiviä, mutta niiden jälkeen kaipaan nykyään kunnon kävelylenkille.

Ammattijääkiekkoilijan uran fyysisiä jälkivaikutuksia ovat muun muassa rikkinäiset polvet. Siksi kävely ja pyöräily sopivat Jutille liikuntamuotoina, jäällä hän ei kuvittele luistelevansa nykyään edes huvikseen.

– Juti tarvitsee tekonivelen polveensa jossain vaiheessa, Satu sanoo alan asiantuntijana.

Omaa asiantuntemustaan Juti aikoo näyttää Sadulle ensi kesänä, kun tämä on ensin käynyt keväällä golfkurssin. Satu vannoo oppivansa lajin hyvin.

– Ai, aiotko voittaa minut jo ensi juhannuksena, Juti heittää.

Yhteiset harrastukset ja elämäntavat johdattivatkin luontevasti yhteiseen työhön ja yrityksen perustamiseen.

Tähtitaivas, sellaisena Juti Sadun koki. Yhteinen ystävä sen keksi, kun Jutin puheessa toistui Satu, Satu ja taas vain Satu.

– Että sellainen tähtitaivas minulle!

Tähtitaivaasta saatiin tämän vuoden alussa perustetun yhteisen yrityksen nimi, joka rekisteröitiin virallisesti viikko sitten. Sen nimi on TT-Taivas Oy.

Maajoukkueen valmennusjohdossa viime vuonna työnsä jättäneellä Jutilla oli jo aiemmin ollut oma yritys, mutta viime syksynä alkoi yhteinen yritys tuntua realistiselta ratkaisulta.

Satu ei haikaillut entisen työnsä perään, ei myöskään Juti, joka näki miten ahkerasta ja jämptistä Sadusta olisi apua markkinointiin ja koulutukseen keskittyvässä yrityksessä.

Juti on edelleen mukana Tapparan ja SaunaOnlinen asiakastilaisuuksissa, ja hän on reissannut esitelmöimässä muun muassa Hongkongia ja Unkaria myöten.

Sadun ja Jutin TT-Taivas-yrityksen leivissä hän käy puhumassa yrityksille ja erilaisille yhteisöille asiasta, jonka tuntee perin pohjin omasta kokemuksestaan.

Jutin esityksissä ei käytetä Powerpointeja, vaan yleisön sytyttävää puhetta tiimityöstä. Ja tietenkin Tampereen murteella, josta Juti ei luovu. Hän sanoo, että murteet ovat suomen kielen rikkaus.

– Esityksissäni kerron, miten joukkue rakentuu, miten tiimityö onnistuu ja missä ovat syyt, jos se ei onnistu. Itselläni on kaksi hienoa esimerkkiä onnistumisesta, vuoden 1995 jääkiekon MM-kulta, jolloin olin maajoukkueen kapteeni ja vuoden 2011 MM-kulta, jolloin olin joukkueenjohtaja. Epäonnistumisista on myös kosolti esimerkkejä, ja osaan kertoa, mikä meni persiilleen.

Juti puhuu yhteistyön merkityksestä, johtajuudesta, päätöksenteosta, joukkueen tähdistä ja ehdottomasti myös sivurooleissa olevista.

– Jokainen yksilö on arvokas osa joukkuetta, myös ne, jotka eivät nouse tähdiksi. Oma kokemukseni liittyy tietenkin jääkiekkoon, mutta sieltä saamiani kokemuksia voi hyödyntää kaikenlaisiin työyhteisöihin. Joka hommassa oppiminen on kaiken lähtökohta.

Juti mainitsee esimerkkinä oppimisesta viime vuoden jääkiekon MM-kisat Minskissä.

– Lähtökohta oli huonoin mahdollinen, kun jouk-

kueesta jäi viime hetkillä pois moni kokenut pelaaja. Kuusitoista ensikertalaista kasvoi kuitenkin kielteisistä puheista huolimatta joukkueeksi, kun he oppivat tuntemaan toisensa ja luottamaan itseensä joukkueena.

Hän sanoo, että sitten oltiinkin jo MM-finaalissa ja voitettiin hopeaa. Maalivahti Pekka Rinteellä oli onnistumisessa tärkeä osuutensa, mutta ehdottomasti myös ehjäksi kasvaneella, toisiinsa luottavien joukkueen pelaajilla.

Satu vastaa tällä hetkellä yhteisen yrityksen toimistotyöstä ja markkinoinnista.

– Sadun asiantuntemus ravitsemusasioissa ja kuntoliikunnassa on myös hyväksi, Juti sanoo.

Yhteinen tämä hetki ja tulevaisuus näyttävät nyt perheenä ja työelämässä niin valoisilta, ettei kummankaan tarvitse olla hyökkääjän tai puolustajan roolissa, jossa Juti teki pitkän ammattilaisuransa jäällä.

– Olemme alusta saakka viihtyneet hyvin yhdessä, Satu sanoo. Johon Juti, että eteenpäin mennään luottavaisin mielin.

Teksti: Liisa Talvitie

Kuvat: Kari Kaipainen

Kommentoi »