Eeva

Satu Hassista tuli miehensä omaishoitaja: "Olen miettinyt, olisiko pitänyt jaksaa enemmän"

Satu Hassista tuli miehensä omaishoitaja: "Olen miettinyt, olisiko pitänyt jaksaa enemmän"
Kansanedustaja Satu Hassi menetti puolisonsa, fyysikko Jukka Valjakan tammikuussa. Yli kymmenen vuotta Parkinsonin tautia sairastaneella Jukalla todettiin viime kesänä ALS. Luopumisen hetki tuli nopeammin kuin Satu oli osannut aavistaa.
Julkaistu: 1.8.2021

Aurinko valaisee tamperelaistalon ruokailuhuoneen ja herättelee ikkunalaudalla sätkyttelevän pörriäisen. Kansanedustaja Satu Hassi, 70, kaappaa hyönteisen hellästi käteensä ja vapauttaa sen puutarhaan.

Puoliso Jukka Valjakka olisi tehnyt samoin. Jukka kasvoi osaksi luontoa jo pikkupoikana asuessaan merituulen ympäröimänä Kotkassa, Tiutisen saarella.

Intohimoisen eränkävijän harrastukset käyvät ilmi valokuvakirjasta, jonka Satu kokosi miehelleen 70-vuotislahjaksi. Kuvissa Jukka vaeltaa tunturissa rinkka selässään, korjaa mökin kattoa ja purjehtii Inarinjärvellä Lapissa.

”En olisi arvannut tätä kirjaa kootessani, että siitä tulisi pian muistoalbumi.”

Satu Hassin puoliso Jukka Valjakka menehtyi ALS-tautiin. ”Vaikeinta on ymmärtää, että ihminen, jonka kanssa vietin yli puolet aikuiselämästäni, on siirtynyt muistojen joukkoon", Satu Hassi sanoo.

Jukka menehtyi 71-vuotiaana 18. tammikuuta 2021 liikehermoja rappeuttavaan ALS-tautiin. Hän ehti sairastaa yli kymmenen vuotta myös toista neurologista sairautta, Parkinsonin tautia.

Kumpaankaan ei ole parantavaa hoitoa, mutta Parkinsonin etenemistä pystytään hidastamaan lääkityksellä.

”Vaikka tiesin, että ennen pitkää joudun luopumaan Jukasta, hetki oli edessä nopeammin kuin osasin aavistaa. Jukan ALS todettiin vasta viime kesänä, sillä sen oireet olivat tavallaan peittyneet Parkinsonin oireiden alle.”

ALS-diagnoosi oli Jukalle ja Sadulle kova isku, sillä sairaus on etenevä ja vaikeuttaa lopuksi hengittämistä ja syömistä.

”Diagnoosin jälkeen Jukka sanoi potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että joutuu jättämään minut emmekä voi vanheta yhdessä.”

Rakkaan kumppanin kuolema tuntuu yhä Sadusta epätodelliselta. Pimeä tammikuu on vaihtunut alkukesän vihreyteen, mutta ikävä nousee esiin arvaamattomasti.

”Vaikeinta on ymmärtää, että ihminen, jonka kanssa vietin yli puolet aikuiselämästäni, on siirtynyt muistojen joukkoon. Että yhtäkkiä Jukkaa ei enää ole. Hänestä muistuttavat vain kodin valokuvat, tavarat ja hänen kunnostamansa huonekalut.”

”Jukka sanoi potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että joutuu jättämään minut emmekä voi vanheta yhdessä.”
Satu Hassi

Ensikohtaaminen jäi mieleen

Satu Hassi tutustui fysiikan lehtorina työskennelleeseen Jukka Valjakkaan 1990-luvun alkuvuosina työryhmässä, joka kirjoitti lukion fysiikan oppikirjaa. Kiinnostus matematiikkaan ja fysiikkaan oli Sadun kohdalla herännyt jo lapsena: koulutukseltaan hän on sähkötekniikan lisensiaatti.

Jukka oli fyysikko mutta myös humanisti. Opettajana hän osasi kertoa asiat havainnollisesti ja mielenkiintoisesti. Valjakka toimi myös ylioppilastutkintolautakunnassa.

”Olen kuullut monelta Jukan entiseltä oppilaalta, että hän oli hyvä opettaja. Jukka osasi kehittää fysiikan tehtäviä vaikka keittiöstä, linnuista tai runoista.”

Ensikohtaaminen on jäänyt Sadulle mieleen.

”Aluksi hän vaikutti todella ujolta ja hiljaiselta. Sitten luin Jukan tekstejä, joista paistoi läpi äly ja huumori. Kyllä minä iskin häneen nopeasti silmäni, mutta en kehdannut heti tehdä lähempää tuttavuutta. Jukka oli tuolloin menettänyt juuri ensimmäisen vaimonsa.”

Satu puolestaan oli eronnut vuosia aiemmin kahden tyttärensä isästä. Jukan tavatessaan hän oli yksinhuoltajaäiti ja vihreiden kansanedustaja.

”Jukan oli vaikea uskoa, että julkisesti tunnettu ihminen voisi välittää hänestä oikeasti, mutta ajan myötä hän alkoi luottaa siihen.”

Jukasta muistuttavat kodin valokuvat, tavarat ja hänen kunnostamansa huonekalut.

Vapaa-ajalla pariskunta nautti lukemisesta ja viihtyi luonnossa. Heillä oli jopa samoja tapoja: molemmat söivät aamiaiseksi itse tehtyä jogurttia ja marjoja ja keittivät kahvit vastajauhetuista pavuista.

Suhde eteni nopeasti. Naimisiin pari meni vuoden seurustelun jälkeen vuonna 1995.

Aina yhteiselon ja poliitikon työn yhdistäminen ei ollut helppoa. Työtahti tiivistyi, kun Satu Hassi valittiin ympäristöministeriksi Paavo Lipposen hallitukseen vuonna 1999. Satu ehti työskennellä myös kymmenen vuotta Euroopan parlamentissa, mikä tarkoitti viikoittaista matkustamista Brysseliin ja Strasbourgiin.

”Meppiaika oli raskasta, mutta Jukka ei puuttunut ehdokkuuksiini. Hän sanoi, että ne ovat minun valintojani.”

Pari jakoi samanlaisen arvomaailman.

”Jukkakin oli yhdenvertaisuuden puolella ja ymmärsi, että jos sössimme tämä planeetan pilalle, ihmiskunnalle käy huonosti.”

Vaikka Satu oli tottunut liikkumaan luonnossa lapsesta saakka, Jukan mukana hän oppi tuntemaan tunturit ja meren entistä paremmin.

”Jukka osasi selviytyä merellä hurjissakin myrskyissä. Tunturivaelluksilla hänellä oli ihanan rento tyyli. Hän tiesi myös, miten vaelluksilla herkutellaan. Meillä oli aina kivaa yhteisillä matkoillamme.”

Rintasyöpä ja Parkinsonin tauti

Rintasyöpä todettiin rutiinitarkastuksessa vuonna 2000. Leikkauksen jälkeen Satu Hassi sai sytostaattihoitoja. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Tukka hattuhyllyllä.

”Jukka suhtautui minuun todella kultaisesti ja oli iso tuki sairastamiseni aikana. Viljelimme syövästä mustaa huumoria. Se auttoi jaksamaan.”

Neljätoista vuotta sitten Satu ja Jukka tekivät kaupat nykyisestä kodista. Tampereen Pispalanharjulla sijaitseva kolmikerroksinen puutalo viehätti molempia, vaikka lattiasieni oli alkanut tehdä tuhojaan ja talo vaati täydellistä remonttia.

Aviopari entisöi talon kauttaaltaan.

”Kun nyt mietin, niin elämämme on ollut todella puuhakasta. Kesäisin vaelsimme Lapissa rinkka selässä tai meloimme. Kun talon remontti alkoi valmistua, pitikin jo ruveta korjaamaan kattoja Jukan perheen mökillä Kotkan saaristossa. Jukka oli taitava käsistään: hän osasi nikkaroida mitä tahansa.”

”Jukka oli iso tuki sairastamiseni aikana. Viljelimme syövästä mustaa huumoria. Se auttoi jaksamaan.”
Satu Hassi

Runsaat kymmenen vuotta sitten elämään ilmestyi varjo, kun Jukalla diagnosoitiin Parkinsonin tauti.

”Aluksi Jukka yritti salata sairautensa minulta, ja suorastaan painostin hänet lääkäriin. Jukan oli vaikea hyväksyä toimintakykynsä heikkenemistä. Hän oli niin taitava ja vahva, ja tottunut tekemään kaiken itse.”

Kun oikea käsi vapisi, Jukka alkoi luennoilla kirjoittaa taululle vasemmalla kädellään. Lääkitys auttoi hillitsemään oireita niin, että Jukka jäi pois töistä normaalissa eläkeiässä, 63-vuotiaana.

Satu ja Jukka remontoivat Tampereen Pispalanharjulta ostamansa kolmikerroksisen puutalon omakseen. ”Koti on täynnä muistoja yhteisestä elämästämme.”

Satu Hassista tuli miehensä omaishoitaja: ”Aloin olla ihan loppu”

Arki alkoi vaikeutua kolme vuotta sitten, kun Jukka Valjakka kaatui pahasti ja liikkuminen kävi vaivalloiseksi. Taloa remontoitiin niin, että Jukka pystyi asumaan keskikerroksessa.

Lähihoitajakoulutuksen saanut sukulainen kävi auttamassa silloin, kun Satu oli töissä Helsingissä. Siitä huolimatta vastuu arjen pyörittämisestä ja Jukan hoidosta jäi yhä enemmän Sadun kontolle.

Helpotusta toi leikkaus, jossa Jukalle asennettiin syväaivosimulaattori.

”Se paransi liikkumista ensin todella paljon, mutta sitten Jukka kaatui taas niin, että luita meni rikki. Sen jälkeen hän oli haluton kävelemään ja alkoi valittaa, että jalat eivät kanna. Puoli vuotta myöhemmin siihen löytyi syy, ALS.”

Viimeistään ALS-diagnoosin jälkeen Sadusta tuli käytännössä omaishoitaja. Viime syksynä hän osallistui eduskunnan kokouksiin etänä kahtena päivänä viikossa ja kahtena hän matkusti Helsinkiin.

”Välillä tuntui surrealistiselta osallistua valiokuntakokoukseen samalla, kun autoin Jukkaa syömään. Kansanedustaja ei voi saada sijaista esimerkiksi omaishoitovapaata varten. Jos olisin ollut pidempään poissa, vaihtoehtona olisi ollut tehtävästä eroaminen, enkä halunnut sitä.”

”En pelkää omaa vanhuuttani, mutta Jukan sairautta läheltä seurattuani toivon tietysti, että saisin viettää viimeiset vuoteni terveenä”, Satu pohtii.

Kotona yöt muuttuivat katkonaisiksi. Satu joutui heräämään usein vähintään kerran yössä puolisoaan auttamaan.Tampereen yliopistollisesta sairaalasta ja sosiaalitoimesta tarjottiin monenlaista tukea, mutta eniten Satu olisi kaivannut kotiin yöpäivystäjää.

”Aloin olla ihan loppu jatkuvasta univelasta, ja toivoin, että olisin saanut edes yhtenä yönä viikosta nukkua kunnolla. Meillä kävi kyllä kerran viikossa kodinhoitaja, joka auttoi Jukkaa suihkussa käymisessä. Yöpäivystäjää emme saaneet.”

Viimeiset puolitoista kuukauttaan Jukka vietti sairaalassa. Satu ei päässyt loppuaikoina käymään siellä lainkaan tiukkojen koronarajoitusten vuoksi. Tammikuun puolivälissä Satua pyydettiin kuitenkin sairaalaan, koska Jukka oli muuttunut levottomaksi.

”Vein Jukalle yhtä lempiherkkuamme, itse leivottua runeberginpiirakkaa, ja syötin sitä hänelle lusikalla. Välillä Jukka torkahteli, mutta havahtui jälleen hereille.”

Kaksi päivää Sadun vierailun jälkeen Jukka nukkui pois.

”Olen miettinyt, että tavallaan menetin Jukan jo aiemmin. Kun ALS-diagnoosi viime kesänä tuli, sitä Jukkaa, johon aiemmin olin tutustunut, ei enää ollut.”

Kuolinavusta puhuttaessa esiin on otettu usein vaikeat, ALS-taudin kaltaiset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa potilaalle sietämätöntä tuskaa. Satu on kiitollinen, että Jukka ei joutunut kokemaan taudin pahinta loppuvaihetta.

”Mutta kyllä minusta aikuisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus päättää, haluaako kuolinapua. Kannatan eutanasiaa, vaikka ymmärrän, että lääkäreille se on aina mutkikkaampi asia.”

Taulussa kotka halaa hellästi vihreää naista. Satu Hassi hankki ruokahuoneen seinällä riippuvan maalauksen kolmekymmentä vuotta sitten, jolloin hänet oli valittu ensimmäisen kerran eduskuntaan.

Kun Satu myöhemmin tapasi Jukan, hän näki Olli Viirin maalaamassa taulussa symboliikkaa: Jukka oli Kotkan poika, Satu vihreä poliitikko.

Kuluneena keväänä taulu sai jälleen uuden merkityksen.

”Huomasin, että naista halaavan kotkan kynsi painuu naisen reiteen. Lempeästä hellyydestään huolimatta se aiheuttaa naiselle myös kipua.”

Viime aikoina tunteet ovatkin velloneet ristiriitaisina. Satu kertoo lukeneensa Reko ja Tina Lundánin kirjan Viikkoja, kuukausia, joka kertoo koskettavasti syövästä sekä sairastuneen että omaisen näkökulmasta. Hän on keskustellut myös muiden läheistensä menettäneiden kanssa tunteista, joita herää puolison kuoleman jälkeen. Syyllisyys on monelle tuttu seuralainen.

”Minäkin olen potenut syyllisyyttä ja miettinyt, olisiko pitänyt jaksaa ja osata enemmän.”

Satu Hassi on pohtinut omaishoitajien jaksamista ja ristiriitaisia tunteita. Syyllisyys on monelle tuttua. ”Minäkin olen miettinyt, olisiko pitänyt jaksaa ja osata enemmän.”

Vakavasti sairastuneen ja häntä hoitavan puolison tarpeet asetetaan Sadun mielestä omaishoidossa usein vastakkain. Sairas ei tule ajatelleeksi, että arjen ylläpitäminen käy kumppanille koko ajan raskaammaksi.

”Se on toki luonnollista, mutta sosiaali- ja terveyspalveluissa se pitäisi ottaa huomioon.”

Kansanedustajana Satu Hassi on keskittynyt ympäristö-, talous- ja energiapolitiikkaan sekä kaavoitukseen ja tasa-arvokysymyksiin. Sosiaali- ja terveysasioihin hän on tutustunut lähinnä palvelujen asiakkaana.

”Omaishoitajan ja parantumasti sairastuneen on vaikeaa löytää tietoa tarjolla olevasta avusta. Meillekin tarjottiin erilaisia palveluja, mutta koska jokainen hakemus käsiteltiin erikseen, kenelläkään ei ollut käsitystä kokonaisuudesta. Ammattilainen selvitti meidän kokonaistilanteemme vasta, kun en enää jaksanut hoitaa Jukkaa kotona.”

Satu Hassi uskoo, että monen pitkäaikaissairaan, vanhuksen ja omaishoitajan tilannetta helpottaisi, jos apua koordinoisi ammattilainen, joka tuntee järjestelmät.

”Näin omaishoitajat jaksaisivat paremmin ja pitkäaikaissairaat pystyisivät ehkä asumaan kotona kauemmin.”

”Välillä tulee yhä päiviä, jolloin kaikki on raskasta. Olenkin päättänyt, etten yritä tukahduttaa surua. Annan sen tulla ja mennä menojaan”, leskeksi jäänyt Satu Hassi sanoo.

Vaikeimpia ovat illat

Jukan kuoleman jälkeen vaikeimmiksi osoittautuivat illat. Koti oli hiljainen ja talvi pimeä. Satu myi ensi töikseen kotona olleen sairaalasängyn ja palautti muut apuvälineet, jotta ne eivät muistuttaisi Jukan sairaudesta. Hautajaisiin osallistui koronan vuoksi vain lähipiiri.

”Kotona tuntui aavemaiselta. Mietin, alkaako minua pelottaa öisin. Onneksi ei alkanut, mutta pidin pimeään aikaan tiettyjen huoneiden ovet kiinni ja rapussa yövaloa päällä. Onneksi ystävämme Marjatta oli niin kultainen, että pyysi minut alkuajaksi luokseen Lappiin.”

Voimia ovat vaatineet myös perunkirjoitukseen ja viranomaisilmoituksiin liittyneet paperityöt.

”Jukalla oli tapana säästää liikaakin tavaraa, ja hänen arkistonsa olivat aina sekaisin. Olen kantanut vintiltä kymmeniä laatikoita etsiessäni tiettyjä papereita.”

Toisaalta siivoaminen on ollut myös vapauttavaa.

”Jukan sairaus hallitsi kotiamme monta vuotta. Nyt tuntuu, että valtaan taloa pala kerrallaan takaisin. Välillä tulee yhä päiviä, jolloin kaikki on raskasta. Olenkin päättänyt, etten yritä tukahduttaa surua. Annan sen tulla ja mennä menojaan.”

Kesää Satu Hassi viettää puutarhatöissä Pispalassa ja Merikarvian-mökillä, joka ostettiin muutama vuosi sitten. ”Onneksi Jukka ehti nauttia siitä.”

Puutarhatöissä Satu havahtuu vieläkin välillä ajatukseen, että on riennettävä pikaisesti sisälle katsomaan, kuinka Jukka voi.

”Sellaista elämäni pitkään oli. Jo lyhyeltä kauppareissulta palatessani tilanne oli usein se, että Jukka huusi apua.”

Uuden elämänvaiheen äärellä

Kun voimat palaavat, Satu aikoo jatkaa elämäkertansa jatko-osan kirjoittamista. Lapsuus- ja nuoruusvuosista kertova Mannerheim-solki ja punalippu ilmestyi kolme vuotta sitten.

”Katson nyt nuoruuden Satua hellyydellä. Vaikka ajauduimme kavereiden kanssa maailmaa parantaessa välillä hölmöyksiin, rakastan kuitenkin niitä nuoria, joita olimme.”

Satu ei ole ehdolla kesäkuun kunnallisvaaleissa, eikä hän aio lähteä mukaan seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Politiikassa Satu on oppinut arvostamaan tekoja: pienistäkin askelista muodostuu ajan kanssa suuri muutos.

”Tulin ajatelleeksi, etten ole aiemmin asunut yksin. Ehkä se tekee minulle hyvää.”
Satu Hassi

Iloa elämään tuovat kaksi tytärtä ja neljä lastenlasta, joita Satu toivoo pandemian hellittäessä näkevänsä jälleen useammin. Uutta parisuhdetta hän ei aio etsiä.

”Samanikäisiä, miehensä menettäneitä ystäviä on paljon. Olen hyväksynyt, että tulen viettämään loppuelämäni yksin.”

Elämänmuutos on kuljettanut Sadun myös uuden, ennenkokemattoman vaiheen ääreen.

”Olen pitänyt itseäni aina itsellisenä naisena, mutta Jukan kuoltua tulin ajatelleeksi, etten ole aiemmin asunut yksin. Ehkä se tekee minulle hyvää. Haaveilen, että saisin viettää ensi joulun meren rannalla jossain kauniissa paikassa ja että voisin istahtaa valmiiseen ruokapöytään. Lukea ja kävellä rannalla. Olla vain.”

Satu Hassin henkilöhaastattelu on julkaistu Eevassa 06/2021.

Seuraa Eevaa myös Facebookissa ja Instagramissa:

2 kommenttia