Mondo

Sattui kerran Malawissa



Sattui kerran Malawissa

Reissussa koettua: lukijamme Siri Törölä pääsi hurjaan kyytiin Malawin yössä – ja päätyi vieraaksi savimajaan.
Teksti Siri Törölä
Kuvat Anja Reponen

Hurja kyyti Afrikan yössä vei Siri Törölän vieraaksi savimajaan.

Lilongwen pääbussiasemalla seisoo vieri vieressä kymmeniä minibusseja. Ympärillä ihmiset puskevat toistensa ohi matkatavaroitaan kantaen. Olemme viettäneet muutaman päivän Malawissa eteläisessä Afrikassa, ja nyt tarkoitus on suunnata pääkaupungista kohti Malawijärveä ja Nkhata Bayn kaupunkia.

Pysäytämme keski-ikäisen, kiireisen oloisen miehen ja hän neuvoo meidät ystävällisesti oikeaan bussiin. Auto on tupaten täynnä: värikkäisiin mekkoihin pukeutuneita äitejä lapsineen, muutama nuorempi mies, kanoja, matkatavaroita ja ruokasäkkejä.

Suoraa yhteyttä Nkhata Bayhin ei ole, joten meidän on vaihdettava bussia matkalla. Kuljettaja jättää meidät pieneen kylään, jossa pauhaa paikallinen popmusiikki.

Yritämme turhaan etsiä Nkhata Bayhin vievää kyytiä. Tunnin odottelun jälkeen selviää, että busseja on kyllä mennyt mutta emme vain ole bonganneet niitä. Tien varressa on muitakin kyydin odottelijoita. He kertovat, ettei uusia busseja enää tule tänä iltana. Kun paikalle ajaa sininen pickup, seurue ehdottaa, että hyppäisimme kyytiin kuten hekin.

Sulloudumme kymmenen muun kanssa auton avolavalle ja viiletämme muutaman tunnin Malawin mustassa yössä.

Sitten eteen tulee tiesulku.

Ruskeisiin maastopukuihin pukeutuneet vartijat tivaavat jotain kuljettajalta. Yhtäkkiä he pistävät kuskimme rautoihin ja vievät miehen mennessään. Paikalliset vaikuttavat rauhallisilta, vaikka matkamme tyssää keskelle ei-mitään. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä muiden kanssa odottelemaan tien laitaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vieressä istuva nuori mies selittää englanniksi, ettei kuskilla ollut vaadittavia papereita rahaa vastaan kyyditsemiseen. Nuorukainen esittelee itsensä Nelsoniksi ja sanoo olevansa matkalla kotiin. Hän kertoo opiskelevansa lukiossa läheisessä kaupungissa.

Odotamme, mutta ohi kulkee vain mosambikilaisia rekkoja, joiden kuskit puhuvat pelkkää portugalia. Olo alkaa olla toivoton.

Kolmen tunnin jälkeen tapahtuu ihme: kuski palaa takaisin ratin taakse ja matka jatkuu. Kyydissä Nelson arvelee, ettemme enää tänä yönä ehdi Nkhata Bayhin. Hän ehdottaa, että tulisimme hänen perheensä luokse, jotta saisimme katon päämme päälle. Kylä sijaitsee matkan varrella.

Nelsonin koti on savimaja, jossa ei ole paljon huonekaluja, sähköstä puhumattakaan. Ovella meidät ottaa vastaan kirjavaan malawilaiseen hameeseen ja paitaan pukeutunut nainen, Nelsonin äiti. Hän ei ole vielä ehtinyt mennä nukkumaan, ja nuoremmatkin sisarukset heräävät ääniin.

Nelson ryhtyy tarjoilemaan teetä samalla kun hänen äitinsä järjestää meille pienen talon kolmesta huoneesta yhden. Nuoremmat sisarukset käyvät kurkistelemassa meitä nurkan takaa. Vietämme elämämme ensimmäisen yön savimajan lattialla.

Aamulla Nelson kiipeää papaijapuuhun ja noutaa aamupalaksi hedelmiä. Sitten hän lämmittää pihanuotiolla meille pesuvettä. Peseydymme kaisloista rakennetun sermin takana keskellä pihaa.

Nelson lähtee esittelemään meille kolmestakymmenestä savimajasta koostuvaa kylää. Tutustumme hänen isoisäänsä ja muihin kyläläisiin. Nelson kysyy, kuinka kauan haluaisimme hänen perheensä luona vierailla – kaksi viikkoa, kuukauden… Kiitämme tarjouksesta, mutta on viisainta jatkaa matkaa.

Jätämme Nelsonille kiitokseksi taskulampun. Kylässä ei ole sähköä, ja ainoa valonlähde pimeän laskeuduttua on kynttilä. Kyläläisille annamme valokuvia Suomesta ja lapsille saippuakuplanestettä ja lakritsia.

Ennen lähtöä saamme lounaaksi malawilaista perinneruokaa nsimaa. Puurokakkunen syntyy yleensä maissista, mutta nyt se on tehty kassavajuuresta. Kiitämme ja sovimme pitävämme yhteyttä sähköpostitse. Nelson pääsee tietokoneelle aina koulussa ollessaan.

Matka Nkhata Bayhin kestää tunnin. Olemme olleet lähempänä kuin luulimmekaan. Siitä huolimatta olemme iloisia, että sattui ja tapahtui. Pääsimme tutustumaan malawilaiseen arkeen.n

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa,  josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.

Julkaistu: 16.10.2015