Apu

Satojen tarinoiden talo - Apu esittelee uuden, upean Eduskuntatalon



Satojen tarinoiden talo - Apu esittelee uuden, upean Eduskuntatalon

Suomen itsenäisyyden symboliksi vuonna 1931 rakennettu Eduskuntatalo on entistä ehompi peruskorjauksen jälkeen. Apu pääsi tutustumaan talon upeaan arkkitehtuuriin ja tarinoihin sen takana.
Teksti Apu-toimitus

Valo. Valo on ensimmäinen, johon Eduskuntatalossa vieraileva kiinnittää huomionsa.

Valo läikkyy isoista ikkunoista, se valaisee kunnostettuja seinäpintoja, kattoja ja lattioita. Marmoriportaikot hohtavat valoa, ja jokainen yksityiskohta ja taideteos kertovat tarinaansa paremmin kuin vuosina ennen remonttia.

Kaksi vuotta kestänyt talon peruskorjaus on yli tuhannen ammattilaisen ja käsityöläisen taidonnäyte. Pääsuunnittelija oli arkkitehti Peter Verhe Arkkitehtitoimisto Helin&Co:sta, ja peruskorjauksen tehnyt työporukka löytyi ympäri Suomea. 

Lähdetään aluksi liikkeelle eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsbergin kanssa. Myöhemmin seuraan liittyy amanuenssi Tiina Tuukkanen.

Rainer Hindsberg ja Tiina Tuukkanen tuntevat talon kuin omat taskunsa ja myös 1 500 taideteoksen kokoelman. Kaikki on esillä, kellariin taidetta ei varastoida.

Mitenkään itsestään selvää ei ole, että Eduskuntatalo on siinä, missä se on. Arkkitehti Eliel Saarinen oli jo luonnostellut taloa Tähtitorninmäelle. Sitten vuonna 1924 järjestettiin kilpailu parlamentin sijainnista.

Paikaksi valittiin Tähtitorninmäen sijaan kallioinen Arkadianmäki Läntisen viertotien, nykyisen Mannerheimintien varrella Helsingin Etu-Töölössä.

Seuraavana vuonna järjestettiin Eduskuntatalon suunnittelukilpailu, jossa voiton vei arkkitehtitoimisto Borg-Sirén-Åberg ehdotuksellaan Oratoribus. Se on latinaa, ja tarkoittaa ”Puhujille”.

Kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, vasta päälle kolmekymppinen arkkitehti J.S. Sirén sai lopullisen suunnittelutyön hoidettavakseen. 

Talon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1926, ja itsenäisyyden monumentiksi rakennettu talo vihittiin käyttöön 7. maaliskuuta vuonna 1931.

Eduskuntatalon arkkitehtuurista löytyy viitteitä siitä, että Sirén oli inspiroitunut muun muassa Tukholman kaupungintalon arkkitehtuurista ja Berliinin Reichtag-rakennuksesta.

Pääaula on nyt alkuperäisessä asussaan. Se on tyhjää tilaa, koska sieltä on poistettu ulkopuolisten vierailijoiden sisäänkäynti ja sen myötä vahtimestarit ja turvatarkastus. 

Kansanedustajien kauniit puiset kaapit ovat entisellään. 

Kiivetään toiseen kerrokseen, kuppilaan. Sen pöydät ja tuolit on suunnitellut vuonna 1929 sisustusarkkitehti Werner West

Yhden oven yläpuolella oleva reliefi eli kohokuvio on kuvanveistäjä Gunnar Finnen tekemä kuten monet muutkin Eduskuntataloa koristavat reliefit.

Se on nimeltään Haavoittunut leijona. Sen symboliikka liittyy vuoden 1918 sisällissotaan ja  kuningashaaveisiin Suomen itsenäistyessä. Kansanedustajat auttavat haavoittunutta leijonaa, ja sen kohottaessa päätään se melkein törmää pään yläpuolella olevaan kruunuun.

Finnen reliefejä on myös kuppilan alapuolella sijaitsevassa eduskunnan ravintolassa. Ne kertovat suomalaisista luonteenpiirteistä. 

Vaihtelevainen, Järkkymätön ja Vaiteliaan arka kuvaavat miehiä, ja yksi ainoa, Puhekipeä - hanhi vierellään - kuvaa naista.

Kahvilan kabinetti sijaitsee kuppilan takana ja on yksi kolmesta entisestä Naisten seurusteluhuoneesta. 

Peruskorjauksen maalaustöissä on etsitty tarkasti rakennuksen alkuperäistä värimaailmaa. Vain joissakin käytävissä on vähennetty sävyjen määrää seinäpintojen hoidon helpottamiseksi.

Kahvilan kabinetin, entisen Keltaisen naisten huoneen seinät ovat nimensä mukaisesti keltaiset. 

Funkkisnojatuolien verhoilussa on käytetty keltaista, punaista ja ruskeaa. Tuolit suunnitteli Elsa Arokallio, ja niissä on Maija Kansasen suunnittelemat tekstiilit. Irma Kukkasjärvi teki verhoilukankaista uudet tulkinnat Eduskuntatalon 1980-luvun remontin yhteydessä. 

– Takaseinällä oleva taulu on arkkitehti Sirénin eduskuntatalosta tekemä piirros. Se on harvoja Sirénin alkuperäisiä piirustuksia. Osa tuhoutui, kun arkkitehdin piirustuskonttori paloi sodassa, Rainer Hindsberg kertoo.

Huoneen taideteoksista isokokoisin on taidemaalari Lennart Segerstrålen taulu Navis Republicae. Työ on kilpailuehdotus suuren valiokunnan seinän koristamiseksi, ja taiteilija suunnitteli sen mosaiikkityöksi. Teosta ei koskaan toteutettu.

Toinen naisten salongeista on nimeltään Harmaa naisten huone. Huoneen värisävyt ovat nimensä mukaiset, ja ikkunalaudalta löytyy yksi talon taideaarteista.

Pienoispatsas näyttää murjottavalta pikkupojalta, ja pikkupoika se onkin. Lapsen pahantuulisuutta tarkkanäköisesti kuvaavan patsaan nimi on Ville pahalla päällä. Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen teki sen vuonna 1983.

Puhemiesneuvoston huoneen seiniä peittävät vakavailmeisten miesten muotokuvat.

Päätyseinällä on Eero Järnefeltin vuonna 1913 maalaama muotokuva P.E. Svinhufvudista. Hän oli yksikamarisen eduskunnan ensimmäinen puhemies vuonna 1907. Suomen kansa muistaa hänet kuitenkin paremmin tasavallan kolmantena presidenttinä.

Puhemiesneuvoston huoneesta siirrytään ympyränmuotoiseen istuntosaliin. Se lienee Eduskuntatalon tunnetuin paikka, kansalle yhtä tuttu kuin talon julkisivu. 

Sentti sentiltä kunnostetun salin kupolikatto on sokeriruokoa. Se oli aikoinaan suosittu akustinen materiaali.

– Australiasta löytyi onneksi vielä yhden tehtaan varastosta tätä materiaalia, jota tarvittiin muutamaan kohtaan kattoa. Kupolin materiaali, kokolattiamatto ja seinien kangasverhoilu ovat akustisesti hyvä ratkaisu, Rainer Hindsberg sanoo.

Peruskorjauksen jälkeen eniten julkista huomiota ovat herättäneet istuntosaliin palautetut kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen kullatut kipsipatsaat. Veistokset ovat Raivaaja, Henkinen työ, Usko, Sadonkorjaaja ja Tulevaisuus, jossa on ainoa naisfiguuri. Patsaan käsivarrella oleva lapsi on tulevaisuus, joka tervehtii kansanedustajia.

– Alunperin juuri ne olivat istuntosalissa, ja nyt ne päätettiin palauttaa saliin vuonna 1969 sijoitettujen pronssiveistosten tilalle. Nyt pronssinen Tulevaisuus-ryhmä on toisessa kerroksessa, neljä muuta yleisösisäänkäynnin tuntumassa, amanuenssi Tiina Tuukkanen sanoo.

Wäinö Aaltosen ohje oli alun perin, että pronssipatsaat kullataan, mutta sitä ei koskaan tehty. 1960-luvun esteettiset ihanteet eivät puoltaneet kultausta. 

Nyt kultaiset kipsiveistokset sopivat saliin erinomaisesti. Ne valaisevat salin yleisilmettä.

Istuntosalin koristeellisten korinttilaistyylisten pylväiden kapiteelit eli yläpäät ovat metallikullattua valurautaa. Gunnar Finne on suunnitellut nekin, ja korinttilaistyyliin hän on yhdistänyt art decoa.

– Puhemiehen istuimen yläpuolella, katonrajassa on Finnen tekemä friisi, jossa on Suomen itsenäistymisen päivänmäärä 6.12.1917. Salissa on sen lisäksi yhdeksän friisiä. Ne ovat yhdeksän historiallisen maakunnan vaakunat.

– Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy Karjalan maakunnan vaakunaan. Ehkä sodan aikana vaakunassa oleva toinen sapeli oli katkaistu, Rainer Hindsberg kertoo.

Kuka sen teki ja milloin, sitä ei tiedetä. Peruskorjauksessa katkaistu sapeli jätettiin sellaiseksi, koska sekin kuvastaa tiettyä aikakautta.

Salin nykyaikaista äänestystekniikkaa testattiin kesällä kahden sadan varusmiehen avulla. Siinä vaiheessa pulpetit oli jo entisöity. Upean käsityön teki Mikael Holma, jonka palkittiin pari viikkoa sitten Taito-Finlandialla.  

Valtiovarainvaliokunnan huoneessa, seinällä puheenjohtajan pöydän takana, on Pekka Halosen iso Tukinuitto-maalaus.

– Maalaus lahjoitettiin vuonna 1925 Geneveen Kansainväliselle työjärjestölle, ILOlle. Se oli siellä liimattu suoraan järjestön toimitilojen seinään kiinni. ILOn muuttaessa uusiin tiloihin, maalaus saatiin takaisin Suomeen. Ateneumin konservaattorit hoitivat siirron ja kunnostuksen. Eduskuntatalon 1980-luvun korjaustöiden yhteydessä se päätettiin sijoittaa suuren valiokunnan huoneeseen, Tiina Tuukkanen kertoo.

Niin Pekka Halosen kuin kuvanveistäjä Hannes Autereen töissä näkyy agraari-Suomen kuvasto. Autereen valtiovarainvaliokunnan huoneessa olevan puukaapin pienoisveistokset kuvaavat suomalaisia ammatteja.

– Suomi oli pitkään maatalousvaltainen maa, ja agraarikuvastolla haluttiin välttää sisällissodan kahtiajakoa. Arkkitehti Sirén vaikutti taloon valittuun taiteeseen ja valvoi koko ikänsä talon kunnossapitoa, Tiina Tuukkanen sanoo.

Monen parlamenttitalon tavoin Eduskuntatalossa ei ole esillä yhtäkään asetta.

J.S. Sirénin kädenjälki näkyy kaikkialla talossa. Hän suunnitteli lattiamosaiikit, hissinovien ja portaikkojen kaiteiden ornamentit, kaikki valaisimet, seinillä olevat kellot ja katonrajassa olevat ilmastointiaukkojen ritilät. Värimaailman suunnittelussa Sirénillä oli apunaan taide- ja koristemaalari Bruno Tuukkanen, jonka kattomaalauksia on muun muassa Valtiosalissa, puhemiehen käytävällä ja ravintolassa.

Nuorella arkkitehdillä oli vankka itseluottamus taitoihinsa ja näkemyksiinsä. Siksi Eduskuntatalo on kokonaistaideteos ja edelleen käytössä oleva, toimiva ja nykyaikainen parlamenttitalo.

Tuoreesta Apu-lehdestä (49/2017) löydät lisää kuvia ja yksityiskohtia uudistetusta Eduskuntatalosta.

Lue myös: 

Mitä eduskunnan kulissien takana tapahtuu? Apu vietti päivän Eduskuntatalossa - tässä kattava reportaasi

Ilkka Kanervan monipolvinen ura: Olin Eduskuntatalossa jo vuoden 1970 vaalien jälkeen joka viikko

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Timo Pyykkö

Julkaistu: 11.12.2017