Apu

Sari Essayah ei pelkää koronaa, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Syöpä näkyy jollain tavalla jokaisen suomalaisen arjessa – kolmasosa sairastuu tähän tautiin"

Sari Essayah ei pelkää koronaa, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Syöpä näkyy jollain tavalla jokaisen suomalaisen arjessa – kolmasosa sairastuu tähän tautiin"
Syövän sairastaneella Essayahilla on jäljellä enää muutama kontrollikäynti.

Kansanedustaja Sari Essayah sairastui viime vuonna rintasyöpään. Hän iloitsee nyt siitä, että tauti löytyi ajoissa ja oli leikattavissa. Roosa nauha -kampanjan tunnusta rinnassaan kantanut Essayah toivoi, että suomalaiset osoittaisivat solidaarisuutta syöpään sairastuneita kohtaan.

– Nyt kerätään varoja ensimmäistä kertaa kaikkien syöpien tutkimusta varten, ei pelkästään rintasyövän. Se on tärkeä asia, hän kertoi Urheilumuseon avajaisissa

Essayah kertoi saaneensa kansalaisilta paljon tukea sairautensa aikana.

– Sain paljon palautetta, viestejä ja esirukouksia puhelimeeni sekä sähköpostiini. Se oli ehdottomasti sellainen asia, joka kantoi. Syöpä koskettaa väistämättä, sillä kolmasosa sairastuu tähän tautiin. Se näkyy jollain tavalla jokaisen suomalaisen arjessa.

Koronaa hän ei pelkää, vaikka kuuluukin riskiryhmään.

– Olen koko ajan osallistunut normaalisti eduskuntatyöhön.

Essayahilla on jäljellä vielä neljä kontrollikäyntiä, minkä jälkeen hän siirtyy normaaleihin tarkistuksiin.

– Veikkaan, että jaksoin hoidot hyvin osittain urheilun ansiosta.

Julkaistu: 12.10.2020
Kommentoi »