Suomi on sillä tavalla pieni maa, että tänne mahtuu yksi puheenaihe kerrallaan. Tänä kesänä se on ollut rasismi – ja tulee olemaan niin kauan kuin perussuomalaiset ovat hallituksessa. Rasismi on aihe, josta kaikilla on mielipide mutta josta on vaikea sanoa mitään kauhean kiinnostavaa tai älykästä. Keskustelu muuttuu helposti itsestäänselvyyksien toistamiseksi tai kilpahuutamiseksi (jos se on keskustelua missään vaiheessa ollutkaan).

Huomaan, että se vaikuttaa mielentilaani. Olen välillä ärtyisä. Mutta kuten aina, kirjojen lukeminen auttaa. Erityisesti hyvien kirjojen. Niissä mikään ei ole itsestään selvää.

Sara Al Husaini valittiin 2021 vuoden pakolaisnaiseksi. Vuonna 1992 syntynyt helsinkiläinen opiskelija, aktivisti ja ex-muslimi julkaisi äskettäin omakohtaisen esikoisromaaninsa nimeltä Huono tyttö. Se kertoo elämästä perheessä, jossa tytöillä ei ole samoja oikeuksia kuin pojilla.

Irakista Kuopioon päätyneen perheen välit kärjistyvät, kun päähenkilö Saara haluaa parikymppisenä luopua uskosta ja huivista. Pari kuukautta myöhemmin hänen vanhempansa ja veljensä huijaavat Saaran mukaansa ”lomamatkalle” Irakiin ja pakottavat hänet siellä naimaan serkkunsa. Vihkimisen jälkeen serkku raiskaa Saaran joka yö. Muutaman viikon päästä Saara pääsee takaisin Suomeen ja kieltäytyy enää tapaamasta miestään. Lopulta hän saa avioeron.

Al Husaini on kertonut julkisuudessa, että Huonon tytön tarina on joitakin nimiä ja paikkoja lukuunottamatta totta. Päähenkilön nimi kirjassa on Saara eikä Sara. Nimi vastaa tapaa, jolla ”Sara” arabiaksi lausutaan. Muutos kenties kuvastaa sitä etäisyyttä, jonka Al Husaini on kokemuksiinsa kirjoittamalla saanut.

Kirjan tapahtumat ovat, tietenkin, järkyttäviä. Sen takia lukeminen hieman jännitti. Traumaattisista kokemuksista syntyy usein keskinkertaista taidetta. Pakkoavioliitosta kertova romaani voisi helposti pelkistyä uhrin kärsimyksiin ja epäreiluuden tunteisiin. Al Husaini kuitenkin välttää ilmeisimmät kärsimysviihteen kliseet kirjoittaen konkreettisesti ja tarkkanäköisesti.

Kirjan lauserakenteet ovat välillä omaperäisiä eivätkä sanavalinnat suomen kielessä kaikkein luontevimpia, mutta tämäkin tuntuu kääntyvät enemmän eduksi. Koska valtaosa tekstistä on sujuvaa ja kiinnostavaa, ei haittaa, että kengännauhat välillä ”raukeavat” eivätkä aukea. Oikeastaan hauskempaa niin. Al Husaini myös sotkee henkilöhahmojensa puhekielessä luontevasti sekaisin arabiaa ja suomea, niin kuin kahden kielen puhujat tekevät.

Romaani on kiinnostava sukellus sellaisen henkilön mieleen, joka ei tunne olevansa kotonaan oikein missään. Suomessa jo ulkonäkö erottaa valtaväestöstä, mutta Irakissa Saara kaipaa kotiin.

Pakkoavioliiton käsittelystä tekee kiinnostavaa se, että vaikka Al Husaini ei hyväksy vanhempiensa toimintaa, hän kykenee lopulta kuitenkin ymmärtämään heitä. Teoksen lopussa kuvataan sovintoa. Ja alusta asti Huonossa tytössä kerrotaan ihmisten välisestä lämmöstä, suukottelusta, välipaloista ja hassuttelusta muslimiperheessä ja suvussa. Samaan aikaa dokumentoidaan kaikki ne rakenteelliset tavat, joilla naisia tuossa yhteisössä alistetaan.

Tämä on aitoa tolkun ihmisyyttä – ei se, että rasistien kanssa tehdään kompromisseja.

Riikka Purran kirjoitukset maahanmuuttajista ovat nyt osa suomalaista poliittista todellisuutta. Niitä on vaikea unohtaa. Sanat eivät ole vain sanoja, kuten valtiovarainministeri itse yritti selittää. Sanat ovat tekoja. Sanojen kautta opitaan maailma, katsotaan maailmaa ja muutetaan maailmaa.

On eroa siinä, kauhisteleeko mustia säkkejä ulkopuolelta vai kertooko elämästä sellaisen sisällä.

Ja hauskaa kyllä, juuri se kohta Al Husainin kirjassa, jossa ”säkit” tulevat puheeksi, todistaa, miten hyvin kirjailija itse on kotoutunut Suomeen. Hän kirjoittaa teoksen loppupuolella, että ei itse enää käytä huivia eikä kaapuja. Mutta hänen siskonsa käyttää ja saa jatkuvasti kuulla niistä huomautteluja. ”Miksi sinulla on tuo säkki yllä”, vieraat ihmiset kysyvät usein.

Sisko on itse kuulemma niin lempeä, että vastaa kohteliaasti, jos vastaa. Saara sen sijaan puolustaa siskoaan suoremmin. Tavalla, jopa sopinee vastaukseksi myös Riikka Purralle.

”Mitä se teille kuuluu? Hankkikaa ullataalasmaat saatana elämä!”

Sara Al Husaini: Huono tyttö. Otava, 2023

Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka luki viime viikolla viisi kirjaa.