
Siskonpeti-sarjastakin tuttu komedienne Sanna Stellan, 41, saa kevättalvella kolmannen lapsensa. Näyttelijä kertoi voivansa erinomaisesti ja nauttivansa kokonaisvaltaisesti odotuksesta.
– Parhaillaan minulla on menossa hehkuva keskiraskaus, jolloin kuvittelen olevani uskomattoman upea jumalatar. Vatsani ei ole vielä niin suuri, että pyörisin menemään kuin kumipallo. Minusta on suorastaan ihanaa esitellä masua ihmisille, Sanna heitti Hevisaurus-elokuvan lehdistötilaisuudessa.
Sannan olo onkin helpottanut selvästi sitten syys-lokakuun ja raskauden alkuaikojen, jolloin jatkuva väsymys vaivasi häntä. Samaan aikaan näyttelijä paiski kiivaasti töitä.
– Ensimmäinen kolmannes oli todella uuvuttava, kun en vielä uskaltanut kertoa kenellekään olevani raskaana, vaikka olin ihan töttöröö. Olisin vain halunnut jäädä kotiin nukkumaan, mutta töitä oli aivan järjettömästi, Sanna muistelee.
Lapsiluku täynnä?
Näyttelijällä on entuudestaan 3- ja 6-vuotiaat lapset. He odottavat jo innoissaan perheen uusinta tulokasta ja arvailevat tämän sukupuolta.
– Lapset ovat todella riemastuneita vauvasta. He odottavat, että meille tulisi viisi lasta, sillä serkkunikin sai juuri viidentensä. Luulen kuitenkin, että lapsilukumme on nyt täynnä, sillä ikänikin tulee jo vastaan, Sanna nauroi.
Näyttelijä arvelee myös, että kolmen lapsen, kissan- ja koiranpennun hoivaamisessa riittää hänelle aivan tarpeeksi tehtävää. Toisaalta hän on valmiskin keskittymään nyt perheeseensä.
– Arkeni on kaaoksen siirtämistä ja ”tulipalojen” sammuttelua. En tiedä, oppiiko sotkua ikinä sietämään, mutta siltä on vain pakko ummistaa silmänsä.
– Sain kuitenkin meditoida kolmekymppiseksi asti aivan tarpeeksi ja elää hedonistista elämää. Nyt on ehkä aikakin mennä muiden ehdoilla.