Tuulilasi

Samsung ratkaissut sähköautojen toimintamatkaongelmat? – 20 minuutissa 500 kilometriä



Samsung ratkaissut sähköautojen toimintamatkaongelmat? – 20 minuutissa 500 kilometriä

Litium-ioni-akkuja valmistava Samsung SDI on julkistanut uuden sukupolven akustonsa Detroitin autonäyttelyssä.
Teksti Max Lange
Kuvat Samsung SDI

Korealainen elektroniikkajätti ei kertonut paljoakaan uudesta akustaan, mutta he lupailevat heidän akkuaan käyttävälle täyssähköautolle noin 600 kilometrin toimintamatkaa. 20 minuutin pikalatauksella saavutetaan puolestaan 80 prosentin lataus, jolloin sähköautolla päästään noin 500 km.

Samsung SDI:n uusi akkukenno on muodoltaan sylinterimäinen, samoin kuin Teslan Panasonicin kanssa yhteistyössä tehty akkukenno. Etenkin uudet start-up-yritykset, kuten Faraday Future ja Lucid Motors ovat olleet kiinnostuneita sylinterimäisistä akkukennoista, kertoo Samsung SDI tiedotteessaan.

Samsung SDI kertoo, että uudentyyppinen sähköauton akku on valmis massatuotantoon vasta vuonna 2021. Samsungin julkistuksesta voidaan kuitenkin päätellä, mihin suuntaan akkujen kehitys on menossa. Toki autoihin on tulossa lisää toimintamatkaa, mutta tärkeää on myös latausnopeus. Akuston kapasiteetin lisääminen yksinomaan nostaa turhaan auton painoa sekä hintaa.

Samsung SDI on toimittanut sähköauton akkuja mm. BMW:n ja VW:n malleihin.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Julkaistu: 11.1.2017