Apu

Sammakon muodonmuutos on aikamatka satojen miljoonien vuosien taakse – kun selkärankaiset nousivat vedestä maalle

Sammakon muodonmuutos on aikamatka satojen miljoonien vuosien taakse – kun selkärankaiset nousivat vedestä maalle
Sammakoiden metamorfoosissa kiteytyy koko eläinkunnan historia: alun perin vedessä kehittynyt olento nousee maalle ja alkaa valloittaa yhä uusia elinympäristöjä.
Julkaistu: 30.8.2021

Nykyisen tietämyksen mukaan elämä maa­pallolla kehittyi merissä, kunnes joskus historian hämärässä ensin kasvit, sitten hyönteiset ja lopulta sammakkoeläimet nousivat maihin.

Sammakot ovat siis meidän ihmistenkin kaukaisia sukulaisia. Linnut ja nisäkkäät polveutuvat matelijoista, kun taas matelijat polveutuvat sammakkoeläimistä.

Vanhimmat tunnetut sammakkoeläinten fossiilit ovat peräisin devonikaudelta, noin 360 miljoonan vuoden takaa.

Miksi sammakko­eläimet päätyivät aikanaan nousemaan maihin? Asiasta on erilaisia teorioita.

Rupikonnien kuteminen kestää jopa tunteja, ja karkeloihin osallistuu useita yksilöitä.

Selitys voi löytyä devonikauden oloista. Vesi oli täynnä eläimiä, joten ravinnosta ja elintilasta käytiin kovaa kilpailua. Maalla taas oli runsaasti hyönteisiä ja muuta syötävää odottamassa ottajaansa.

Kun selkärankaiset nousivat maalle, luurangot alkoivat vahvistua, koska enää ei ollut veden kannattelevaa voimaa ­tukemassa ruumista.

Myös sisäelimiä suojaava rintakehä, keuhkot sekä hengittämisen kannalta tärkeä ja muita ruumiinosia suojaava iho kehittyivät uusiin oloihin sopivammiksi.

Rupikonna tuottaa useiden metrien pituisia munanauhoja, joista jokaisessa voi olla jopa 7 000 munaa.

Suomessa niukasti lajeja

Nykyajan sammakkoeläimillä on hengittävä iho, ja se vaihtuu säännöllisesti. Jotta hyviä ravintoaineita ei menisi haaskuun, sammakko saattaa syödä irronneen ihonsa.

Sammakkoeläinten tieteellinen nimi Amphibia tulee kreikan kielen sanasta amphibios. Se viittaa kaksois­elämään vedessä ja maalla.

Maailmassa on yli 6 000 sammakko­eläinlajia, noin kymmenesosa selkärankaisten lajien määrästä. Suomessa niistä elää viisi: sammakko, viitasammakko, rupikonna, vesilisko ja rupilisko.

Vesilisko ja rupilisko eivät nimistään huolimatta ole liskoja, vaan ne kuuluvat salamanterieläinten lahkoon.

Niukka lajimäärä kertoo paljon maamme luonnon olosuhteista. Vaihtolämpöisinä sammakkoeläimet tarvitsevat runsaasti aurinkoenergiaa pitääkseen yllä elintoimintojaan.

Jo hieman Suomen eteläpuolella Virossa ja Etelä-Ruotsissa elää toista­kymmentä sammakkoeläinlajia, eli vähäinenkin aurinkoenergian lisäys vaikuttaa suuresti niiden elinmahdollisuuksiin.

Toukat kehittyvät aluksi sammakonkudun suojissa. Pian lampi on täynnä pieniä nuijapäitä.

Maailman pohjoisin laji elää Suomessa

Rupikonna (Bufo bufo) on ­Suomen suurin ja näyttävin sammakkoeläin.

Vaihtolämpöisen otuksen elämä Pohjolassa ei ole ruusuilla tanssimista, mutta konnalla on keinonsa selvitä kylmässä ilmastossamme.

Rupikonna on Suomen sammakko­eläinten ikänestori: terraariossa sen ­tiedetään eläneen jopa 40-vuotiaaksi. Luonnossa rupikonnan elämä on niin ­vaarallista, että keskimääräinen elinikä jää muutamaan vuoteen.

Sammakko (Rana temporaria) on maailman pohjoisimpana elävä sammakkoeläin. Sen voi tavata jopa Jäämeren rannoilta ja Lapin tunturialueilta. Rupikonna on lähes yhtä karaistunut: myös sen levinneisyys ulottuu selvästi napapiirin pohjoispuolelle, Sodankylän seutuville.

Rumankaunis rupikonna ja muut sammakkoeläimet kertovat paljon ympäristön tilasta. Maailmanlaajuisesti on havaittu, että sammakkoeläimet ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Syitä ovat muun muassa ympäristömyrkyt, lampien ja ­pikkuvesistöjen tuhoutuminen sekä auton alle jääminen.

Rupikonna sukeltaa lammen pohjassa. Se on yhtä kotonaan vedessä kuin maalla.

Kudun kerääminen laitonta

Varttuneemmat lukijat muistanevat, kuinka ennen vanhaan lapsilla oli tapana kerätä sammakoiden kutua. Enää se ei ole sallittua. Rupikonna ja muut sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja. Sammakontoukkia kannattaakin vain katsella tai kuvata.

Tämän vuoden keväänä löysin kotini läheltä lammen, joka oli täynnä rupikonnia ja sammakoita. Vilistipä siellä ­muutama salamanterikin.

Minulla on pieni vedenkestävä kompaktikamera, ja sen avulla pystyin kuvaamaan uivia sammakoita.

Kutupuuhiin keskittyneet konnat eivät olleet moksiskaan lammessa vyötäröä myöten kahlanneesta kuvaajasta, ja ­pääsin katsomaan sammakkoeläimiä ­silmästä silmään. Yksi räpyläniekka jopa törmäsi uidessaan kamerani linssiin!

Kuin muisto eläinkunnan aamuhämärästä: rupi­konnan mulkosilmät ilmestyvät vedenpintaan, kun otus nousee ­hengittämään ilmaa.

Muodonmuutoksen ihme

Sammakkoeläimissä on erityisen kiehtovaa niille ominainen muodonvaihdos eli metamorfoosi, ja sen seuraamiseen kotilampeni tarjoaa oivalliset puitteet.

Kutemisen jälkeen lampi on täynnä rihmamaisia munanauhoja. Pian niistä kuoriutuu pieniä poikasia, joilla on nuijamainen pää ja pitkä pyrstö sekä ulkokidukset hengittämistä varten. Seuraavaksi toukalle kehittyy suu, ja sitten ulkokidukset muuttuvat sisäisiksi kiduksiksi.

Muutamien päivien kuluessa toukille kehittyvät jalat. Kasvinsyöjästä tulee peto, jolloin suoli lyhenee, suu leviää ja kidukset muuttuvat keuhkoiksi. Muodonmuutoksen loppuvaiheessa sammakko saa tarvitsemansa energian syömällä surkastuvan pyrstönsä.

Nyt vedessä alkunsa saanut eläin on valmis elämään myös kuivalla maalla.

Artikkelin kirjoittaja ja kuvaaja Juho Rahkonen ikuisti kotilammellaan kelluvan rupikonnan vesitiiviillä kompaktikameralla.
1 kommentti