Apu

Papu on Sami Yaffan kolmas dobermanni: ”Olin jo unohtanut, miten työläitä ne ovat pentuina – energisiä ja jääräpäisiä”

Papu on Sami Yaffan kolmas dobermanni: ”Olin jo unohtanut, miten työläitä ne ovat pentuina – energisiä ja jääräpäisiä”
Puoliso Meeri Koutaniemi on innostanut Sami Yaffan luovana taiteilijana tekemään muutakin kuin musiikkia. Tärkeä on myös Papu-koira.
Julkaistu: 12.6.2021
Sami Yaffa, oikealta nimeltään Sami Takamäki, on soittanut monissa bändeissä, jotka ovat jääneet rockin historiaan. Jo 16-vuotiaana hän soitti Pelle Miljoona Oy:ssä ja sen jälkeen Hanoi Rocksissa, New York Dollsissa, Joan Jett and The Blackheartsissa, Hellacoptersissa ja Michael Monroen yhtyeessä.
Viime vuosina Yaffa on tehnyt paljon muutakin kuin soittanut rivimuusikkona rockia: hänen juontamansa tv-sarja Soundtracker on levinnyt maailmalle Netflixin kautta. Lisäksi Yaffalta on julkaistu hänen ­piirtämänsä sarjakuvakirja Punkin seikkailut: Taistelu Platinamiestä vastaan. – ja onpa Yaffa myös pitänyt näyttelyn kuva- ja keramiikka­taiteilijana.
Nyt hän tehnyt myös ensimmäisen sooloalbumin. The Innermost Journey to Your Outermost Mind julkaistaan syyskuussa. Levyllä Yaffa muun muassa laulaa itse.
– Kun tehtiin Hanoi Rocksin ensimmäistä levyä: piipitin studiokopissa hennolla äänellä taustoja ja näin lasin läpi, kun muut repeilivät laululleni ­tarkkaamossa. Se musersi itsetuntoni vuosikymmeniksi, Sami kertoo.
Miksi teet soololevyn vasta nyt, yli 40 vuotta bändeissä soitettuasi?
Olen aina ollut tyytyväinen siihen musiikkiin, mitä bändit ovat tehneet. Pidän itseäni onnekkaana, että olen saanut soittaa niin kovien biisintekijöiden bändeissä ja tehdä niille biisejä itsekin. Muutama vuosi sitten minulta alkoi syntyä kappaleita, jotka ­kuulostivat enemmän minulta kuin ­miltään bändiltä.
Miten kuvailisit omaa musiikkiasi?
Isoimmat esikuvani bändeinä ovat sellaisia kuin The Clash ja Rolling Stones, jotka ovat musiikillisesti monipuolisia. Niiden levyiltä pystyy löytämään vaikkapa kantria, funkia, reggaeta ja rock’n’rollia. Samaa moni­puolisuutta haluan toteuttaa omalla levylläni.
Vaatiko laulamaan ­ryhtyminen rohkaistumista?
Alun perin tarkoitus oli, että soololevyllä on eri laulajia. Vaikka olen laulanut ­taustoja 40 vuotta ja pysyn äänessä, soololaulajana ­oleminen vaatii erilaista lähestymistä.
Taustalla vaikutti myös kokemus ­studiosta, kun tehtiin Hanoi Rocksin ensimmäistä levyä: piipitin studiokopissa hennolla äänellä taustoja ja näin lasin läpi, kun muut repeilivät laululleni ­tarkkaamossa. Se musersi itsetuntoni vuosikymmeniksi.
"Olen tasapainoisempi kuin ennen. Meeri vaikuttaa paljon. Hän on myös luova – ja ikiliikkuja, joka saa aikaan paljon. Sellainen minäkin olen aina ollut.”
Oletko innostunut tekemään musiikin lisäksi kaikkea muuta vasta muutettuasi viisi vuotta sitten Suomeen asuttuasi 1980-luvun alusta lähtien Ruotsissa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa?
Olen säheltänyt aina kaikenlaista, mutta Suomessa se tulee nyt näkyviin paremmin. Maalasin jo 1990 luvulla asuessani New Yorkissa ja Sami Yaffa: Sound Tracker syntyi asuessani yhä USA:ssa. Muun muassa Sebastian Bachilla (tuolloin suositun Skid Row -yhtyeen laulaja) oli seinällään töitäni.
Miten puolisosi Meeri ­Koutaniemi vaikuttaa aktiivisuuteesi?
Olen paljon tasapainoisempi nyt kuin ennen. ­Siihen Meeri vaikuttaa ­paljon. Hän on myös luova tyyppi – ja ikiliikkuja, joka saa aikaan ­paljon. Sellainen minäkin olen aina ollut. Autamme toisiamme. Mutta on sanottava, että saan enemmän aikaan Meerin ansiosta – ja Meeri saisi aikaan enemmän ilman minua.
– Hankimme Meerin kanssa mökin. Tykkään olla siellä Meerin ja Papu-koiran kanssa.
Miten olet viihtynyt Suomessa?
Tosi hyvin. On ollut nasta tulla takaisin. Pelkäsin, miten sopeudun, kun olin ollut poissa 36 vuotta lähdettyäni loppuvuodesta 1980. Mutta nastaa on ollut, diggaan ihan vain olla Suomessa.
Onko Suomi muuttanut sinua?
Olen erakoitunut! Hankimme Meerin kanssa mökin. Tykkään olla siellä Meerin ja Papu-koiran kanssa. Puuhailla kaikkea.
Mökki sijaitsee tunnin matkan päässä Helsingistä. Siellä voi vain piipahtaa, mutta pyrimme olemaan siellä kyllä aina pidempään. Minulla on kirjoitusduuneja, joihin mökillä on hyvä keskittyä. Häippäsin sinne just ­kirjoittamaan Ylen Radio Sami Yaffan toista ­tuotantokautta koiran kanssa.
Tosiaan, olet tehnyt myös radio-­ohjelmaa.
Koronan hyvä puoli on ollut se, että olen alkanut tehdä kaikenlaista, mitä en ­aikaisemmin ole tehnyt. Keramiikkaa, radio-ohjelmia… mutta tuntuuhan tämä siltä, että tekee kolminkertaisen määrän duunia ja saa neljäsosan siitä liksasta kuin tavallisesti. Että kyllä minä niitä keikkoja kaipaan! Ja olihan outoa, kun ­keikat loppuivat vuosi sitten kuin seinään, kun olin keikkaillut yhtäjaksoisesti 40 vuoden ajan.
– Dobermannit ovat parhaita koiria, vaikka olinkin jo unohtanut, miten työläitä ne ovat pentuina. Energisiä ja ­jääräpäisiä. Onneksi pahin vaihe on Papun kanssa nyt jo ohi.
Papu-koira on ollut paljon esillä sinun ja Meerin sivuilla sosiaalisen median kanavissa. Millainen koiraihminen olet?
Tämä on jo minun kolmas dobermannini. Ensimmäisen, Gretan hankin vuonna 1994. Sen jälkeen tuli Elvi. Molemmat ­elivät yksitoistavuotiaiksi. Ajattelin, että yli kaksikymmentä vuotta koirien kanssa saa riittää, mutta muutama vuosi Elvin kuoleman jälkeen alettiin Meerin kanssa ajatella koiran hankkimista, tietenkin ehdotin dobermannia. Ne ovat parhaita koiria, vaikka olinkin jo unohtanut, miten työläitä ne ovat pentuina. Energisiä ja ­jääräpäisiä. Onneksi pahin vaihe on Papun kanssa nyt jo ohi.
Kerro jokin salaisuutesi!
Rakastan tennistä. Käyn pelaamassa Meerin veljen Laurin, Riku Rantalan ja Otso Tiaisen kanssa. Olen myös ollut ­valtava Björn Borg -fani pienestä pitäen. Yksi elämäni hienoimpia kokemuksia oli päästä lämmittelemään Hellacoptersin kanssa Rolling Stonesin Tukholman-­keikkaa. Oman keikkani jälkeen jorasin VIP-­katsomossa Satisfactionia ja ­huomasin, että vieressä joraa Björn Borg.

Sami Yaffa

  • Syntyi: 4.9.1963 Espoo.
  • Ura: basisti, yhtyeitä mm. Pelle Miljoona Oy ja Hanoi Rocks, ­S­­ound-tracker-tv-sarjan ­juontaja, kuvataiteilija.
  • Perhe: vaimo Meeri Koutaniemi, lapsi.
  • Ajankohtaista: Tuore single Last Time, soolo- albumi syyskuussa.
Kommentoi »