Tuulilasi

Samalta huoltoasemalta bensiiniä, biokaasua, sähköä ja vetyä

Samalta huoltoasemalta bensiiniä, biokaasua, sähköä ja vetyä

Mikkeliläinen Miktech ideoi Suomeen Multifuel-huoltoasemaa, josta voisi tankata tavallisten polttoaineiden lisäksi biokaasua, sähköä ja vetyä.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Timo Pyykkö, A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Tällainen huoltoasema olisi toteutuessaan ensimmäinen Suomessa, kertoo Miktechin projekti-insinööri Fia Nurminen. Aseman sijainniksi kaavaillaan Mikkelin Santalahden aluetta. Huoltoaseman pilottikäyttö olisi tarkoitus aloittaa jo ennen Mikkelin asuntomessuja vuonna 2017. Mikkeli on sijainniltaan erinomainen, sillä esimerkiksi 5-tien varrella ei ole tällä hetkellä yhtään uusiutuvien polttoaineiden tankkausmahdollisuutta.

Uusiutuvien polttoaineiden lisäksi asemalla tarjottaisiin fiksua liikkumista tukevia palveluita, kuten vuokra- ja yhteiskäyttöautoja. Multifuel-projektia tukevat useat eteläsavolaiset toimijat.

Asiasta ensimmäisenä Suomessa uutisoi Yle Etelä-Savo.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Julkaistu: 11.6.2014