You can only fail if you stop trying. Sanat on kirjoitettu suurilla kirjaimilla huoneentauluun, jonka 19-vuotias australialainen Rebecca Lomas jakoi Instagramissa kohta kaksi vuotta sitten talvella. Se oli käyttäjänimellä @strongisthenewskinny94 esiintyvän Lomasin ensimmäinen postaus kuvapalveluun. Kuvan alla Lomas kertoo, kuinka hän haluaa itselleen uuden elämäntavan, lihakset ja rusketuksen. Sittemmin Lomas on ladannut palveluun yli 3 000 kuvaa. Niissä on tsemppihuoneentauluja (Skinny girls look good in clothes, fit girls look good naked, Sweat is the fat crying), kuvia terveellisistä ruoka-annoksista sekä tietenkin kuvia Lomasista itsestään. Suuressa osassa niistä hän esittelee litteää vatsaansa pukeutuneena toppiin ja pieniin urheilu- tai alushousuihin. Näillä kuvilla Lomas on kerännyt tililleen yli 110 000 seuraajaa. Eikä hänen tilinsä ole ainutkertainen. Tunniste #StrongIsTheNewSkinny löytää yksin Instagramista yli 175 000 kuvaa. Lisää löytyy muun muassa Pinterestistä ja Twitteristä. Yhteistä kuville on, että ne esittelevät pyykkilautavatsoja, hyvin muodostuneita hauiksia ja pakaroita sekä ruokaa ja erilaisia kannustusviestejä. Sellaisia kuin Challenge yourself daily; I am, I can and I will tai You Earn Your Body. Näyttää siltä, että urheilullisesta, lihaksikkaasta ja hyvinvoivasta vartalosta – ja sen esittelystä – on tullut globaali trendi, joka hätyyttelee jo laihuutta uutena ulkonäkönormina. Kuinka tässä näin on käynyt?
Kun Barack Obama viisi vuotta sitten valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, naistenlehtien päähuomio kohdistui Michelle Obamaan. Lehdet kiiruhtivat kilvan kehumaan Michellen hyvin treenattuja hauiksia ja ojentajia. Toki myös tarkat treeniohjeet Michelle-lihasten saamiseksi kerrottiin. Sittemmin rouva Obama on vakiinnuttanut asemansa hyvinvoinnin ja terveiden elämäntapojen globaalina ikonina. Viime elokuussa samaan rintamaan astui englantilaismalli Daisy Lowe, joka lanseerasi The Sunday Times lehden kanssa Fit not Thin -kampanjan. Sen ajatuksena on kannustaa naisia tavoittelemaan laihuuden sijaan terveyttä ja hyvää kuntoa oikeanlaisella harjoittelulla ja ruokavaliolla. Lowe on itse kertonut kampanjoinnin taustalla olevan halu päästä tasapainoon, olla hyvinvoiva mieluummin kuin kroonisesti nälkäinen, stressaantunut tai onneton. ”Sitä paitsi”, Lowe sanoo lehdessä. ”Rakastan sitä, että naisella on vatsa – se on kaunista. Haluan Beyoncén vartalon”. Lausunnosta tekee erityisen se, että sen esittäjä on huippumalli, joiden on tähän saakka odotettu mahtuvan nollakoon vaatteisiin ja näyttävän lähinnä riutuneilta androgyyneilta. Nyt hekin haluavat lihasta. Ja mitä mallit edellä, sitä muut perässä. New York Post -lehden mukaan newyorkilaisnaiset vaihtavat nyt sankoin joukoin joogatunteja kovaan lihaskuntoharjoitteluun. Myös suomalaisesta liikunta ja hyvinvointikeskus Elixiasta kerrotaan, että ankara cross fit -tyyppinen harjoittelu on verottanut perinteisten ryhmäliikuntatuntien suosiota. Kuluneena syksynä Elixia lanseerasi uuden HIT-tunnin, jossa harjoitellaan kuntosalilla ohjatusti pienryhmissä. Ryhmiä vetävät personal trainerit, henkilökohtaiset kuntovalmentajat, joiden kysyntä on kasvanut kuluneen vuoden aikana valtavasti. Personal trainereita vuosia kouluttanut FAF Finland on järjestänyt tänä vuonna kolme kertaa enemmän koulutuksia kuin aiempina vuosina. FAFin kursseilta valmistuu tänä vuonna liki 200 kuntovalmentajaa ja kilpailevan Trainer4You -yrityksen kursseilta liki 600. Töitäkin riittää: yksistään pääkaupunkiseudulle on kuluneena vuonna perustettu jo toistakymmentä uutta kuntokeskusta tai -salia. Hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat, eräänlainen keskittyminen omaan itseen epävarmassa taloustilanteessa, on todella kasvanut trendiksi. Ja niin kuin aina, sitä kannattelee tavallisten aktiivikuntoilijoiden suuri joukko, jolla ei ole aikomustakaan raportoida jokaisesta ateriasta tai harjoituksesta koko maailmalle.
Tampereen wolf Fitness Clubilla kolisee rauta. Hannamari Ålander, 28, pamauttaa 20-kiloiseen tankoon 15 kilon levypainot ja alkaa tehdä maastavetoja tukiraudan päältä. Kymmenen vetoa nousee kevyesti kaikkiaan 50 kilon vastuksella. ”Lisää levyjä”, määrää vieressä seisova valmentaja Harri Forsberg. Reilu vuosi sitten Ålander ei olisi voinut kuvitellakaan nostelevansa moisia painoja. Aktiivijumpparina hän oli tottunut pienillä painoilla tehtäviin pitkiin sarjoihin. Harjoittelu muuttui, kun Ålander oli nähnyt muutaman jakson Jutta Gustafsbergin tv-sarjaa Jutta ja superdieetit. Gustafsberg on fitness-ammattilainen, ja hänen nimeään kantavissa ohjelmissa pyritään tekemään sohvaperunoista aktiivikuntoilijoita. Tavoitteina ovat tietenkin kiinteä ja lihaksikas vartalo sekä ”kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi”. Sarjaa katsoessaan Ålander oivalsi, että hänen siihenastinen treeninsä oli ollut pielessä. ”Tajusin, että jos haluan muuttaa kroppaani, pienillä painoilla vispaaminen ei auta.” Ålander päätti hankkia itselleen valmentajan ja lihakset. Nyt Ålander työntää vähä vähältä tangon päihin lisää painoja. Lopulta tangossa on sata kiloa rautaa. ”Happi! Perse alas ja veto! Helppoa on! Pelkkää ilmaa!” ”Kaksi vielä! Yksi vielä! Vielä viimeinen pois! Hyyyväääää!” Seuraavana vuorossa ovat hauiskäännöt. Aiemmin on jo tehty muun muassa rinnallevetoja ylätaljalla. Tahti on kova ja tauot lyhyitä. Ålanderin harjoitusohjelma on aikamoinen rääkki. Pelkkä takareisien ja pakaroiden osuus sisältää muun muassa yhden jalan Smith-kyykkyjä, 60 kilon painoilla tehtäviä syväkyykkyjä ja 150 kilon vastuksella pumpattavaa jalkaprässiä. Prässin jälkeen tulevat vielä maastavedot, reisikoukistukset ja lantionnostot. Lepopäivän jälkeen vuorossa ovat selkä-, hauis- ja vatsalihakset, sitten etureidet ja pohkeet ja lopulta vielä olkapäät, rinta, ojentajat ja vatsalihakset. 8 päivää, neljä eri ohjelmaa. Jokaiselle vartalonosalle omansa. Ålanderin tavoitteina ovat muun muassa V-mallinen selkä, pyöreät olkapäät ja pakarat sekä muodokkaat reidet. Vajaan vuoden harjoittelun jälkeen tulokset ovat alkaneet näkyä. ”Kroppani on tiivis, sporttinen ja lihaksikas. Ei löysä. Pidän siitä. Joskus aiemmin olen tarkkaillut painoa ja vaakaa, mutta nyt vaa’an lukemat eivät kiinnosta. Haluan vahvan ja muodokkaan, terveennäköisen vartalon”, Ålander kertoo. ”Harjoittelun myötä pääni on koventunut. Uskallan yrittää enemmän kuin ennen enkä anna helposti periksi. Harjoittelussa edistyminen on myös tuonut uutta itsevarmuutta. En ole enää yhtä ujo kuin aikaisemmin.” Ålander asettelee käsiinsä nahkaiset vetoremmit viimeisiä maastavetoja varten. Käsiin ja tankoon pyöritettävillä remmeillä saa tangosta lujemman otteen. Valmentaja Forsbergin mielestä näpräys kestää turhan pitkään. ”Hei! Mitä sinä teet! Melkein kahvilla kävit.”
Kun googleen naputtaa sanat strong is the new skinny, hakutulokset ovat nuorten naisten blogeja. Yksi bloggareista on yhdysvaltalainen Sophie. Blogissaan hän kirjoittaa ymmärtäneensä monta asiaa teinityttöjen elämästä vasta löydettyään fitness-harrastuksen lukuisten eri dieettien jälkeen. Hänen mukaansa Strong is the new skinny tarkoittaa sitä, että kenenkään ei enää tarvitse olla pieni ja heikko vain siksi, että kauneusihanne niin vaatii. Sophie on suorapuheinen ja hänen näkemyksensä usein kirkkaita. Osin liioiteltuja, mutta samalla varsin vastaanpanemattomia. Esimerkiksi tällaisia: Tiedoksi vain, että teinitytöt ovat niin hemmetin ailahtelevaisia siksi, että heillä on jatkuvasti vitunmoinen nälkä. Vannon, että jokaisen teinitytön angstia lisää 300 prosenttia se, että hän on 1) onneton, koska on dieetillä ja nälkäinen, 2) onneton, koska on dieetillä, mutta söi juuri kakkua ja harkitsee nyt kakun oksentamista tai 3) onneton, koska on antanut periksi dieetistä ja nöyrtynyt olemaan taas ”läski”. Sophiella on myös teoria siitä, miksi nuoret naiset ovat suostuneet elämään tällaisessa kurjuudessa. Hänen mukaansa se johtuu siitä, että tytöt yksinkertaisesti huomaavat varhain, että sellaiset asiat kuin työllistyminen, johtavaan asemaan pääseminen ja sosiaalinen hyväksyntä ovat huomattavasti helpompia saavuttaa, jos onnistuu näyttämään hyvältä. Yleensä se on tarkoittanut laihuutta. Mutta ei enää, Sophie riemuitsee. Löydettyään fitnessin ja voimaharjoittelun Sophie kertoo tajunneensa, kuinka heikko ja avuton hän on aiemmin ollut. Hän arvelee, että teini-iän jatkuva painon tarkkailu ja itsensä nälkiinnyttäminen on tehnyt hänelle hallaa monin tavoin. Siksi hän toivoo nykynuorten valitsevan laihuuden sijaan voiman, pystyvyyden ja hyväkuntoisuuden: Miten erilaista elämäni olisikaan ollut, jos minua olisi aina rohkaistu olemaan vahva eikä laiha. Olisivatko arvosanani olleet parempia, ellen olisi näännyttänyt itseäni 13-vuotiaasta lähtien? Olisinko päässyt parempaan yliopistoon? Olisiko minusta tullut parempi juoksija, jos minua olisi rohkaistu, piru vieköön, syömään eikä olemaan dieetillä? Olisivatko jopa suhteet perheeseeni ja ystäviini olleet paremmat? Sophie, kuten moni muukin, siis uskoo, että luja harjoittelu parantaa paitsi fyysistä, myös henkistä hyvinvointia. Että lihasten mukana kasvavat itsetunto ja kaikkinainen sitkeys. Innokkaimmat, kuten Strong is the new skinny -hokeman tehokkaasti tuotteistanut, samannimistä blogia pitävä Marsha Tieken Christensen, puhuvat jopa uudesta voimaantumisesta.
Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen jos kenen pitäisi tietää, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Kinnunen on paneutunut ruumiillisuuteen ja sen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kytköksiin aina siitä lähtien, kun hän 1990- ja 2000-lukujen taitteessa tutki kehonrakentajia väitöskirjaansa varten. Kun Kinnusen Pyhät bodarit tarkastettiin vuonna 2001, määrätietoinen kehonrakennus oli vielä niin pienen piirin hommaa, että tutkimuskin tehtiin Yhdysvalloissa. ”Muistan, miten minua kummastutti ja kiinnosti se silloisten mittapuiden mukaan friikki elämätapa ja eksoottinen alakulttuuri. Siinä oltiin niin hirvittävän tarkkoja ruuan, levon ja harjoittelun suhteen. Kun Los Angelesissa menimme haastateltavien kanssa yhdessä syömään, olin todella ihmeissäni siitä, miten heistä jokaisella oli päässään tarkka kaloritaulukko ja he osasivat sanoa mistä tahansa ruuasta, paljonko siinä on kaloreita”, Kinnunen kertoo helsinkiläisessä kahvilassa samalla, kun lohkaisee palan valkosuklaabrowniestaan. ”Nyt tätä samaa tekevät tavalliset ihmiset.” Ilmiö hämmästyttää Kinnusta, vaikka hän itse jo toistakymmentä vuotta sitten tutkimuksessaan ennusti, että kehorakennuskulttuuri leviää ja arkipäiväistyy. ”En koskaan kuvitellut, että se tapahtuisi tässä mittakaavassa.” Kinnusen mukaan kyse on – jälleen kerran – amerikkalaisperäisestä, Kaliforniassa syntyneestä muodista. Se on osa laajempaa terveyden ja liikunnallisuuden trendiä, joka puolestaan on syntynyt vastareaktiona pitkälle edenneelle teknologisoitumiselle ja sen mukanaan tuomalle istuvalle elämäntyylille. Markkinarakoon on kasvanut kokonainen teollisuudenala, joka kulkee käsi kädessä kosmetiikka- ja vaateteollisuuden kanssa. Yhteistä näille kaikille teollisuudenaloille on, että ruumis on jotain, jota muokataan. Nyt vain ”kauneuden” sijaan terveydestä ja hyvinvoinnista on tehty se tavoite ja tarve, jonka saavuttamiseksi täytyy kuluttaa erilaisia palveluita ja tuotteita, kuten kuntokeskusjäsenyyksiä, lisäravinteita, treenivaatteita ja personal trainereita. ”Kyse on valtavasta bisneksestä, jolla on läheinen kytkös esimerkiksi Hollywoodiin.” Hollywood-tähdet ovatkin omalla esimerkillään edistäneet ilmiön leviämistä. Amerikkalaiset viihdelehdet ovat jo hyvän aikaa sitten panneet merkille esimerkiksi sellaisten näyttelijättärien kuin Cameron Diazin, Jessica Bielin ja Hillary Swankin muodonmuutoksen. Ja kun jokin ulkonäköstandardi lyö läpi Hollywoodissa, se tekee sen pian myös muualla maailmassa. Jopa misseiltä vaaditaan tätä nykyä laihuuden sijaan – tai lisäksi – nimenomaan treenattua vartaloa. ”Vielä 1990-luvulla missin rasvaprosentti saattoi olla 25, nyt sen on oltava mieluiten alle 20”, Kinnunen sanoo. Tutkijan mukaan muutos on ollut raju. ”Vielä 1980-luvulla se, mikä nyt näyttää mielestämme terveeltä ja hyvältä, olisi luokiteltu ruumiinkuvahäiriöksi. Niin ikään nämä erilaiset proteiinijuomat ja fitness-patukat, joita nyt löytyy jokaisesta marketista, olivat vielä 1990-luvulla suorastaan dopingia.” Nyt, 2010-luvulla, Kinnunen on valmis asettamaan sopusuhtaista lihaksikkuutta korostavan trendin osaksi ulkonäköihanteiden historiallista jatkumoa, heti laihuuden perään. Vaikka muutosta ohjaavat kaupalliset intressit ja kauneusteollisuus, Kinnunen näkee siinä muutamia hyviä puolia. ”On tutkitusti terveellistä syödä säännöllisesti, välttää roskaruokaa ja liikkua. Ei siis voida sanoa, että kyseessä olisi vain keinotekoinen kulttuurin tuote.” Myös uuden trendin paljon hehkutettu voimaannuttava vaikutus on tutkijan mukaan mahdollinen. ”Kulttuurissa on olemassa erilaisia lohkoja tuottaa naiseutta. On ilman muuta parempi, jos sitä voi tuottaa liikkumalla ja harjoittelemalla, eikä vain loputtomalla laihduttamisella.” Kinnusen mukaan jopa fitness-kisojen suosion kasvua voidaan tästä näkökulmasta pitää tervetulleena muutoksena, sillä ne tarjoavat monelle nuorelle naiselle varteenotettavan vaihtoehdon perinteisille missihaaveille. ”Missikisat ovat kammottava patriarkaalinen instituutio. Niihin verrattuna fitness on suorastaan feminismiä ja sikäli demokraattinen kilpailumuoto, että fitness-kisoihin voi osallistua aikuisellakin iällä ja niissä voi pärjätä tekemällä itse töitä sen sijaan, että kaikki olisi kiinni synnynnäisistä avuista.”
Lokakuun puolivälissä Rebecca Lomas eli @strongisthenewskinny94 julkaisi Instagramissa kaksiosaisen ennen-jälkeen kuvan, joka Lomasin mukaan kertoo hänen ”kehityksestään” hiukan reilun kuukauden aikana. Kuvissa on kaksi torsoa, joita maallikko kuvailisi erittäin hoikiksi. Mutta Lomas itse tietää paremmin: Ensimmäisessä kuvassa olin tosi turvonnut, koska noihin aikoihin en treenannut niin paljon kuin yleensä enkä syönyt niin terveellisesti kuin yleensä. Toisessa kuvassa näkyy myös hiukan peppuedistymistä, mistä olen tosi iloinen. Vastaavanlaiset kuvaparit kuuluvat olennaisesti niihin edistymis ja voimaantumistarinoihin, joita sosiaalisessa mediassa kerrotaan. Tavallista on myös, että käyttäjän profiilissa kerrotaan käyttäjän pituus ja paino sekä se, paljonko painoa on tiputettu esimerkiksi parin kuukauden takaisesta. Päivityksetkään eivät aina ole pelkkää kepeää kannustusta ja vitsailua, vaan mukaan mahtuu runsain määrin raportteja siitä, kuinka paljon kunakin päivänä on treenattu tai syöty – tai laihduttu. Toistuvia ovat myös kertomukset siitä, kuinka ”lipsahdusten” jälkeen on palattu ruotuun ja rankaistu itseä tiukalla dieetillä tai ylimääräisellä harjoittelulla. Omien kuviensa lisäksi käyttäjät postailevat kuvia siitä, miltä he haluaisivat näyttää. Millainen on esimerkiksi tavoiteltava takapuoli, vatsa tai selkä. Mitä tarkemmin kuviin ja teemaan paneutuu, sitä tutummalta niiden viesti alkaa kuulostaa. Lihaksikkuuden vaatimus kulkee käsi kädessä hoikkuuden vaatimuksen kanssa, ja näiden täyttymistä seurataan paikoin lähes fanaattisesti. Puhetapa on tuttu ja muistuttaa pitkälti perinteistä anoreksiapuhetta. Luisen laihuuden vain on tavoitteena korvannut lihaksikas hoikkuus. Tämä on huomattu laajemminkin. Hiljattain Strong is the new skinny hehkutus on alkanut herättää yhä kriittisempää keskustelua siitä, onko ilmiö sittenkään niin voimaannuttava ja vapauttava kuin ensi kuulemalta vaikuttaa. Muiden muassa hyvinvointisivusto FitBottomedGirls.comin perustaja, hyvinvointi ja kuntovalmentaja Jennipher Walters muistuttaa nettilehti Huffington Postin blogissaan, että näennäisen tervehenkisestä sanomastaan huolimatta Strong is the new skinny hokeman taustalla on jälleen yksi ulkoapäin tuotettu vaatimus näyttää tietynlaiselta. Vain painopiste on erilainen. Siinä missä ennen piti olla nollakokoinen, nyt pitäisi omata näkyvät lihakset ja pystyä tekemään mahdottoman monta punnerrusta. Samaan aikaan täytyy tietysti olla myös mahdollisimman hoikka. Waltersin ja muiden kriitikoiden kysymys kuuluu, voidaanko tällöin enää puhua ollenkaan voimaantumisesta ja emansipaatiosta vai vain uudesta, pakottavasta normista. Yhtälö onkin hankala. Yhtäällä ovat yleisesti positiivisiksi mielletyt asiat, kuten kuntoilu, terveys ja hyvinvointi. Toisaalla ovat muun muassa Instagramin edustamat ääripäät. Taina Kinnusen mielestä raja näiden välillä kulkee siinä, mikä itse kunkin tekemistä motivoi. ”Valitettavasti se taitaa olla pieni vähemmistö, joka keskittyy vain liikunnan iloon ja voimantuottoon. Valtaosalle kyse on ennen muuta ulkonäön rakentamisesta. Ruumis on siis edelleen jotain, jota täytyy muokata. Ja kun tiedämme, että jopa puolet länsimaisista naisista on tyytymättömiä ulkonäköönsä, emme oikein voi puhua vain yksilöpsykologiasta ja heistä, joilla touhu pysyy kohtuudessa.” Kinnusen mukaan ilmiön kärjistyneimmät seuraukset näkyvät jo Suomessakin. Hän kertoo viime aikoina törmänneensä toistuvasti parikymppisiin naisiin, joille tietynlaisen vartalon ja ulkonäön hoitamisesta on tullut täysipäiväistä työtä. ”Tiedän eräänkin nuoren naisen, joka on näiden nykyvaatimusten mukaan erittäin terveen ja hyvännäköinen, mutta taustalta löytyy muun muassa syömishäiriö. Se on kova hinta ’terveeltä’ näyttämisestä.” Ongelma siis on, että olipa ihanne millainen hyvänsä, aina löytyy joukko, joka on valmis viemään sen äärimmäisyyksiin. Ja ääripäässään terveyden tavoittelu muuttuu lopulta terveyden rekonstruoimiseksi, eli terveyden esittämiseksi. ”Terveyspuhe alkaa siis tuottaa pakkomiellettä ja sairautta”, Kinnunen kärjistää. Siksi tutkija haluaakin muistuttaa, että niin yleviltä kuin terveys ja liikunnanedistämistavoitteet kuulostavat, pohjimmiltaan kyseessä on jälleen yksi kulttuurisesti tuotettu ihanne tai vaatimus, johon liittyy suuren mittakaavan kaupallisuutta, teollisuutta sekä paljon epäterveitä piirteitä.
Sunnuntaina 20. lokakuuta @Strongisthenewskinny94 latasi Instagramiin viisi kuvaa. Niistä selviää, että tuona päivänä Rebecca Lomas söi aamiaiseksi ruispaahtoleivän avokadolla, kananmunalla ja yhdellä ekstravalkuaisella. Lounaaksi hän nautti kulhollisen jotain, joka näyttää mysliltä ja marjapuurolta. Päivän kolmas kuva oli Lomasin reisistä. Kuvavn alapuolella hän kertoo aloittaneensa aamun 45 minuutin RPM-tunnilla ja tehneensä sen päälle vielä 4 kilometrin kävelylenkin. Neljännessä kuvassa on slogan, joka kuuluu näin: ”Fitnessisssä ei ole kyse siitä, että olisi parempi kuin muut. Kyse on siitä, että olisi parempi kuin on ennen ollut”. Viides kuva kannustaa juoksemaan. Seuraavaan päivään mennessä jokainen kuva on kerännyt 900–1 500 tykkäystä. ■
Hanna Hyvärinen on tamperelainen kirjoittaja, jonka maastavetotulos on toistaiseksi 50 kiloa. Timo Pyykkö on helsinkiläinen valokuvaaja, joka käy kuntosalilla vain töidensä puolesta.
