Apu

Salamajärven kansallispuisto, metsäpeuran mailla

1


Salamajärven kansallispuisto, metsäpeuran mailla

Salamajärvi on eteläisimpiä paikkoja Suomessa, jossa voi kokea erämaan tunnelman. Suomenselän karulla vedenjakaja-alueella elää myös metsäpeura.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Olen aika kranttu erämaan tunnelmasta: siellä pitää olla niin hiljaista, että voi kuulla korviensa soivan. Merkittäviä asutuskeskuksia, tehtaita tai valtateitä ei saa olla lähimailla. Erämaassa pitää voida kulkea tuntikausia näkemättä muita ihmisen toiminnan jälkiä kuin laavuja ja pitkospuita. Pohjoisen Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan rajamailla, Kivijärven, Kinnulan ja Perhon kunnissa sijaitseva Salamajärven kansallispuisto täyttää hyvin nämä kriteerit. Puiston pinta-ala on 62 neliökilometriä, ja se on linnuntietä mitattuna reilun kymmenen kilometrin pituinen. Suorakaiteen muotoisella puistolla on leveyttäkin viitisen kilometriä, joten retkeilijä pääsee mukavasti katoamaan sinne. Kansallispuiston suojeluarvoa lisää sen etelärajalta alkava vielä tiukempi, pienempi suojelualue Salamanperän luonnonpuisto. Luonnonpuistot on perustettu koskemattoman luonnon säilyttämiseksi ja tutkimustarkoituksiin. Siellä saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin. Myös Salamajärven kansallispuistossa on tavallista tiukemmin suojeltu alue, Heikinjärvennevan rajoitusosa, jossa liikkuminen polkujen ulkopuolella on kielletty maaliskuun alusta heinäkuun puoliväliin lintujen ja muiden eläinten pesinnän turvaamiseksi. Olen käynyt Salamajärven kansallispuistossa seitsemän kertaa, vaikka puisto on kaukana kaikesta – tai oikeastaan juuri siksi. Jokin siinä paikassa aina vetoaa. Jokainen reissu on ollut erilainen, vaikka paikat ovat tulleet tutuiksi.

Puistossa piisaa pitkospuita.

Toukokuussa parikymmentä vuotta sitten tein ystäväni kanssa puistoon ensimmäisen visiittini, kolmen päivän eräretken. Vietimme kaksi yötä teltassa ja vaelsimme pitkiä taipaleita polkujen ulkopuolella, vaikka suo oli upottavaa. Nuorena sitä jaksaa ja viitsii. Muistan vieläkin sen hetken, kun ylitettyämme laajan suon tulimme kansallispuiston sydämessä sijaitsevaan metsäsaarekkeeseen ja kuulimme ryskettä. Metsäpeurojen lauma käyskenteli kivipohjaisessa männikössä. Siinä kohtaamisessa oli jotain väkevää ja alkuvoimaista – jotain samanlaista ovat varmasti tunteneet ne metsästäjät, jotka 1500-luvulta alkaen levittäytyivät näille karuille mutta riistasta rikkaille metsä- ja järvimaille.

Lintutornista avautuva Heikinjärvenneva on puiston komeimpia avosoita.

Entisaikain erämaaihmisten elämästä on yhä jäänteitä siellä täällä puistossa. Tervanpoltto oli seudun tärkein elinkeino 1600–1800-luvuilla, ja siitä ovat muistona tervapirttien lahoavat jäänteet ja kraatterimaiset painaumat metsänpohjassa. Soilta niitettiin heinää. Metsäpeura on itseoikeutetusti Salamajärven kansallispuiston tunnuseläin. Se on sama eläinlaji (Rangifer tarandus) kuin pohjoisempana elävä poro ja Pohjois-Amerikan karibu, mutta metsäpeura on niistä erillinen alalaji. Metsäpeuran pitkäjalkaisesta ja rotevasta olemuksesta näkee, että se on sopeutunut pohjoisen havumetsävyöhykkeen runsaslumisiin metsiin. Tunturipeura ja siitä kesytetty poro taas ovat avomaiden asukkeina lyhytjalkaisempia ja hieman sirompia. Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Ilman Venäjän laajoja erämaita metsäpeuraa ei päästäisi ihailemaan nykypäivän Salamajärvellä, sillä laji metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1800-luvulla.

Iltahetki Koirasalmessa.

Toisen maailmansodan jälkeen Vienan Karjalassa, silloisessa Neuvostoliitossa säilyneitä metsäpeuroja alkoi taas vaeltaa Suomeenkin, ja Kuhmon seudulle Kainuuseen vakiintui pysyvä kanta. Nyt osat ovat vaihtuneet niin, että metsäpeura on uhattuna Venäjällä salametsästyksen ja porojen kanssa risteytymisen vuoksi, kun taas Suomessa laji on turvassa ja riittävän kaukana poronhoitoalueen eteläpuolella. Kainuun lisäksi metsäpeuroja elää vain Suomenselällä, muun muassa Salamajärven kansallispuistossa, jonne niitä palautettiin 1980-luvulla. Siirtoistutukset onnistuivat yli odotusten, ja nykyisin sarvipäitä liikuskelee alueen salomailla noin 900.

Metsäpalojen jäljet näkyvät vanhoissa keloissa.

Salamajärven kansallispuisto on pinnanmuodoiltaan tasainen, korkeita mäkiä tai jylhiä vuorenseinämiä ei ole. Sitäkin enemmän löytyy vaihtelevaa metsäsaarekkeiden, soiden ja sokkeloisten järvien mosaiikkia, joka tarjoaa retkeilijälle jokaisen mutkan takana jotain uutta nähtävää. Puiston erikoisuuksia ovat pirunpellot, pakkasrapautumisen muodostamat laajat kivikot. Myös metsät ovat täynnä kiviä – on kuin jättiläinen olisi käynyt ripottelemassa niitä sinne tänne.

Lohkareiden muodostamat pirunpellot kertovat Salamajärven karuudesta.

Vuonna 1982 perustetussa kansallispuistossa on paljon entistä talousmetsää, joka ei ole vielä ehtinyt muuttua vanhaksi aarniometsäksi. Mutta aika kyllä hoitaa sen. Ikimetsiäkin puistosta löytyy, esimerkiksi Koirajoen aarnialueelta. Hyvä paikka aloittaa tutustuminen Salamajärven kansallispuistoon on Koirasalmen luontotupa, jossa on tarjolla myös majoituspalveluita. Puiston rajalle pääsee kuitenkin monelta suunnalta metsäautoteitä pitkin.

Kuvaaja nauttii erämaan rauhasta Heikin­järven rannalla.

Luontopolkuja löytyy moneen makuun. On perheen pienimmillekin sopivia parin kilometrin lenkkejä, kun taas himovaeltaja voi kulkea peninkulmien taipaleita. Kaikkiaan puistossa on merkittyjä polkuja noin 60 kilometriä. Salamajärven kansallispuisto on A-luokan retkikohde kaikkina vuodenaikoina. Joskin paksuimman lumihangen aikaan metsäpeurat siirtyvät puiston erämaista lähemmäksi peltoja, joilta ne löytävät helpommin ruokaa. Kevät on aina suolla vilkasta aikaa, kun lintujen pesintä alkaa. Esimerkiksi Heikinjärvennevan lintutornista on hienoa seurata viklojen, joutsenten, kurkien, hanhien ja muiden siivekkäiden elämää. Hyvällä tuurilla itse päähenkilökin, metsäpeura, ilmestyy suon reunaan.

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 25.4.2017