Tuulilasi

Salakuvissa Toyota Corolla iM



Salakuvissa Toyota Corolla iM

Näissä salakuvissa näette vuoden 2019 Toyota Corolla iM:n, jota testattiin Los Angelesissa.
Kuvat Automedia

Toyota uusii Corollan hatchbackinsa 2019, vaikka siitä ei ole kuin kolme vuotta, kun se lanseerasi hiukan vastaavan version jo kuopatun Scion-brändin alla.

iM on kuitenkin sidottu maailmanlaajuisesti myytävään Aurisiin, mitä ei ole tullut uutta versiota sitten 2012. Auris saanee seuraavan sukupolven versionsa 2020.

Corollan hatchback toimii hyvänä esikuvana sedanille, sillä ne tulevat olevan enemmän yhdenvertaisia keskenään kuin aikaisemmin.

iM tehdään yhtiön modulaariselle TNGA-alustalle, jonka pohjalle tehdään myös Prius ja Camry. Autoon on tulossa joitakin kuljettajaa avustavia järjestelmiä, mutta ainakaan Yhdysvaltain markkinoille ei ole tulossa kaikkein kehittyneintä teknologiaa, sillä kustannukset ja hinta halutaan pitää suhteellisen alhaalla.

Moottorivalikoima lienee ainakin Yhdysvalloissa sama kuin Toyotan nykyisissä bensaversioissa. Hybridkin on tulossa tarjolle, mutta muille markkina-alueille.

(Lähde: Automedia)

Julkaistu: 16.12.2017