Tuulilasi

Salakuvissa Seat Leon



Salakuvissa Seat Leon

Seat on kertonut, että se tulee julkistamaan uuden sukupolven Leonin ensi vuonna. Autosta tulee espanjalaisbrändin ensimmäinen sähköinen auto.
Kuvat Automedia

Neljännen sukupolven Leon on yksi avainmalli Seatin isolle uusien autojen tulvalle lähivuosina. Seat on kertonut, että Leonista tulee lataushybridiversio vuonna 2020. Salakuvaajamme saivat ensimmäiset otokset Seatin testiautosta.

Seatin vauhti tulee olemaan raju lähivuosina.

”Tämä on isoin ponnistuksemme koskaan. Ensin tuli Ateca, sitten Arona, Ibizan uudistus ja kasvojenkohotus Leonille, mutta vasta nyt olemme kiihdyttämässä tahtia; kolmen seuraavan vuoden aikana tulemme julkistamaan kuusi tai seitsemän uutta mallia, suurin osa niistä on täysin uusia”, Seatin tutkimuksesta ja kehityksestä vastaava johtokunnan jäsen Matthias Rabe sanoo.

Uuden sukupolven Leon tehdään VW Groupin MQB-alustalle, jolle on tehty myös esimerkiksi Skoda Octavia ja VW Golf. Tietojemme mukaan Seat aikoo kuitenkin pidentää akseliväliä hiukan saadakseen lisää avaruutta sisätiloihin.

Kolmiovinen versio putoaa kokonaan mallistosta, kaikki uudet Leonit ovat viisiovisia.

Moottorivalikoimasta löytyy 1,0- ja 1,5-litraiset bensiinikoneet ja 1,6-litrainen diesel. Myös 48V mieto hybridi saattaa tulla valikoimiin jo ennen lataushybridiä, joka siis tulee vuonna 2020. Sillä voi ajaa pelkällä sähköllä noin 50 kilometriä.

Kuvien perusteella auto ei poikkea paljon edellisen sukupolven Leonista, tosin keula muuttuu jonkin verran.

”Ei tämä uusi auto ole mikään vallankumous, pikemminkin kehitystä. Mutta tavoitteenamme onkin ollut, että meillä on selkeä suunnitteluidentiteetti kaikissa tulevissa autoissamme”, Rabe sanoo.

Julkaistu: 25.5.2018