Tuulilasi

Saksan autoteollisuuden lakot jatkuvat - tuhansia autoja jää valmistamatta



Saksan autoteollisuuden lakot jatkuvat - tuhansia autoja jää valmistamatta

Saksan hallituksen ja vahvan ammattiyhdistysliikkeen IG Metallin neuvottelut palkankorotuksista ja työajoista eivät ole johtaneet tulokseen. Työnseisaukset ja lakot hiertävät autoteollisuutta.
Kuvat All Over Press

Neuvottelut päättyivät 16 tunnin vääntämisen jälkeen tuloksettomina viikonloppuna. Työntekijöiden ulosmarssit ovat kestäneet joitakin tunteja, nyt tulossa on 24 tunnin lakko.

”Tämä asia on nyt saamassa aivan uudet mittasuhteet. Vuorokauden lakko aiheuttaisi nelinumeroisen reiän autojen tuotannossa. Tällä on vaikutusta paitsi autonvalmistajille myös tavarantoimittajille ”, sanoo BMW:n puhemies Jochen Frey Reutersille.

BMW:n Münchenin tehtaalla oli viime keskiviikkona kolmen tunnin työnseisaus, sen johdosta jäi yhtiön mukaan rakentamatta 250 autoa. Audin mukaan se yrittää nyt kiriä kiinni 700 auton tuotantovajetta, joka syntyi kahdesta työnseisauksesta Ingolstadtin ja Neckarlsumin tehtailla.

Saksan talous on kovimmassa kasvussa kuuteen vuoteen ja työttömyysluvut ovat ennätyksellisen alhaiset. IG Metall vaatii 8 % palkankorotuksia 3,9 metallityöläiselle ja insinöörille. Toinen vaatimus on työajan laskeminen väliaikaisesti 35 viikkotunnista 28:een, jos työntekijän pitää esimerkiksi hoitaa sairasta lasta tai sukulaista. Tämä jakso voisi kestää kaksi vuotta, minkä jälkeen työntekijä palaisi normaaliin työaikaan.

Hallituksen tarjous on 6,8 % palkankorotus, mutta työaikavaatimukseen se ei ole suostunut.

Julkaistu: 29.1.2018