Saksa joukkuemäen valtias, Suomi 8:s - Ahonen pysyy mäessä
Puheenaiheet
Saksa joukkuemäen valtias, Suomi 8:s - Ahonen pysyy mäessä
Saksan voittoon päättyneen olympialaisten joukkuemäen suurin uutinen oli suomalaisittain, että viimeisellään 132 metriä venyttänyt Janne Ahonen jatkaa uraansa. Nyt pitäisi enää erottaa Ahosen ura ja Suomen mäkihyppy toisistaan.
17.2.2014
 |
Apu

Suomen joukkue Anssi Koivuranta, Jarkko Määttä, Olli Muotka ja Janne Ahonen sijoittui kahdeksanneksi mäkihypyn joukkuemäessä Sotshissa. Voiton vei rakkaan vihollisensa Itävallan kolmen pisteen erolla kukistanut Saksa ja pronssia Japani.

Janne Ahonen oli kisan jälkeen melko rauhallinen, ehkä repaleisen kauden ja kärkimiesten mitoille yltäneen viimeisen hyppynsä (132 m) vuoksi.

- Jatkan ainakin ensi kauden. Tämän kauden suunnitelmat menivät hyvän alun jälkeen pieleen, mutta nyt minulla on hyvät pohjat, joilla mennä eteenpäin, Ahonen kertoi.

Uutinen on varmasti monelle mieleen, mutta Suomen mäkihypyssä on liian kauan menty piiloon Ahosen ja parin muun aiemman kestomenestyjän taakse.

Ahosen paluu vapautti nytkin valmennuksen ja nuoremmat hyppääjät isommista paineista, mutta laillaan myös vääristi lajin ja yleistä odotushorisonttia (taas kerran).

Terveenä pysyessään "Kuningaskotkalla" olisi ollut mahdollisuus Russki Gorkin mäkikisoissa kymmenen parhaan joukkoon, mutta edes Ahosen kaltainen urheilija ei voi tulla jo toisen lopettamisen jälkeen hyppäämään olympialaisten kärkijoukoissa. Alkutalvesta iskenyt mykoplasma jälkioireineen pitkittyi, kun sairasteluista ei maltettu toipua rauhassa; rytäkässä sekosi myös ponnistustekniikka.

Tilanne, jossa lupaavien, mutta vielä raakileiden Muotkan ja Määtän olisi kannateltava mäkijoukkuetta olympialaisissa, ei puolestaan ollut missään vaiheessa realismia.

Suurmäen hopeamiehen ja Japanin superveteraanin Noriaki Kasain, 41, valmentajaksi vuonna 2011 siirtynyt Janne Väätäinen jaksoi asetella sanansa diplomaattisesti, vaikka hän sai lähteä Vancouverin jälkeen Suomen päävalmentajan postilta kireissä tunnelmissa.

- Nyt pitää vain olla kärsivällinen. Pahin aallonpohja tuntuu Suomen mäkihypyssä olevan ohi. Totta kai tavoitteita pitää olla, mutta liika kiirehtiminen ja suhteettomat odotukset sotkevat helposti kaikkien tekemisen, Väätäinen kommentoi.

Hän jätti mainitsematta kuppikuntaisuuden, kyräilyn ja muut henkilövendettat. Urheilijat eivät moisia olekaan harrastaneet enää vuosiin, mutta muuten mäkiväellä on asiassa yhä parantamisen varaa.

Kommentoi »