Säilytä joulun herkut oikein
Terveys ja hyvinvointi
Säilytä joulun herkut oikein
Joulupöytä notkuu kinkuista, laatikoista, salaateista ja riisipuurosta aamusta iltaan. Usein ruokamyrkytys iskee kotona, jos raaka-aineita tai valmiita ruokia on säilytetty huolimattomasti.
Julkaistu 22.12.2016
Apu

Huolellinen käsien pesu ennen ruoan laittoa ja sen eri vaiheissa on tärkeää. Eri ruoka-aineille, esimerkiksi lihalle ja leivälle, on hyvä olla omat leikkuuvälineensä. Huonovointisen kannattaa pysytellä poissa keittiöstä.

Yleisimpiä ruokamyrkytyksen aiheuttajia ovat vihannekset. Muista siis pestä ne huolellisesti, viljelymaasta riippumatta. Useimmat lihat, kuten kana, porsas ja jauhelihat, tulee valmistaa täysin kypsäksi. Naudalla ja lampaalla voi herkutella myös mediumina.

Kun ruoka on valmista, se tarjoillaan nopeasti. Ylijäänyt ruoka viilennetään kylmähauteessa ja nostetaan oikeaan säilytyslämpötilaan. Valmis ruoka säilyy 2–6-asteisessa jääkaapissa kahdesta kolmeen vuorokautta.

Kertaalleen kypsennetty tai valmistettu ruoka säilytetään jääkaapin ylimmällä hyllyllä, joka on usein kaapin lämpimin paikka. Hyvin suojattuna maku ja haju eivät leviä muihin tuotteisiin. Tuore liha ja kala säilytetään jääkaapin keskiosassa, kana kylmimmässä alahyllyllä.

Päivämäärämerkinnät ovat oiva keino tutkailla ruoan tuoreutta. Muista kuitenkin, että tuotteen avaaminen vaikuttaa sen säilyvyyteen. Toisaalta säilyvyyttä voi pidentää omilla toimilla. Luonnonvarakeskuksen mukaan esimerkiksi kananmunien merkinnöissä on viilattavaa.

Nyt lähtökohtana on, että munia säilytetään huoneenlämmössä, vaikka useimmat säilyttävät munat jääkaapissa. Siellä ne säilyvät selvästi pakkauksen merkintää pidempään.

Teksti: Noora Takamäki

Lähteet: Evira, Luonnonvarakeskus, saasyoda.fi

Kommentoi »