Sähköiset barrikadit
Puheenaiheet
Sähköiset barrikadit
Poliitikot joutuvat miettimään sanomisiaan ja tekemisiään entistä tarkemmin. Päätöksenteko tulee läpinäkyväksi. Eläköön vallankumous!
21.8.2012
 |
Apu

Meneillään on vallankumous, merkittävin yhteiskunnallinen muutos sitten teollistumisen. Meidän aikamme vallankumous on sähköinen ja sosiaalinen.

Internetin, mobiililaitteiden, sosiaalisen median ja verkostojen voima on järisyttävän suuri. Yksistään Facebookilla on niin paljon käyttäjiä, että jos se olisi valtio, se olisi väkiluvultaan kolmanneksi suurin heti Kiinan ja Intian jälkeen.

Arabikevään aikana vapauden ja demokratian vaatimukset levisivät kulovalkean tavoin maasta toiseen sosiaalisen median välityksellä. Talouden ylivaltaa vastustava Occupy Wall Street -liike sai hetkessä maailmanlaajuista kannatusta, ja huippuvaikuttajat Kreikan pääministeristä Venezuelan presidenttiin ilmoittautuivat liikkeen tukijoiksi.

Luulenpa, että Putinia vastustavan performanssiryhmä Pussy Riotin vankeustuomio olisi ollut vieläkin kohtuuttomampi, elleivät mielipidejohtajat ympäri maailman olisi nostaneet äläkkää Twitterissä ja muissa sosiaalisissa verkostoissa.

Yritykset joutuvat nykyisin kuuntelemaan asiakkaitaan ja toimimaan eettisesti, sillä palaute kehnoista tuotteista ja luokattomasta palvelusta tulee välittömästi. Huono maine kiirii laajalle ja haittaa bisnestä.

Poliitikot joutuvat miettimään sanomisiaan ja tekemisiään entistä tarkemmin. Päätöksenteko tulee läpinäkyväksi. Eläköön vallankumous!

Kommentoi »