Ajauduin uudenvuoden jälkeen kinkunsulatusjumppaan, joka pidettiin ulkona. Ja miten kivaa se olikaan huolimatta siitä, että jouduin tekemään kaikkea, mitä inhoan: burbeita ja askelkyykkyjä muun muassa.

Innostuin niin, että ilmoittauduin valmennukseen koko kevätkaudeksi. Kuntoilemme kerran viikossa porukalla ulkona, satoi tai paistoi. Kysyin ohjaajalta, mitä tehdään, jos sataa kaatamalla. ”Aina me jokin katos löydetään”, hän vastasi.

Korona lopetti monelta säännöllisen liikunnan. Minulta se katkaisi hyvin alkaneen pilatesharrastuksen. Olen yrittänyt jumpata kotona, sillä se on ainoa tapa pitää kolotukset loitolla. Olen hankkinut vastuskuminauhat ja punnerruslaudan, jossa on kahvat, koska ranteeni eivät kestä normipunnerruksia. Olen ladannut tabletille ja puhelimeen jos jonkinlaisia kunto-ohjelmia ja saanut fysioterapeutilta vahvistavia liikkeitä. Olen tehnytkin niitä kaikkia toisinaan ja vaihtelevalla teholla. Koirat ainakin tykkäävät ja innostuvat leikkimään, kun laskeudun lattiatasoon.

Kotona ihmistä kuitenkin laiskottaa. Työpäivän jälkeen on virkistävää käydä koirien kanssa kävelyllä, mutta sen jälkeen sohva ja Netflix vetävät tehokkaasti puoleensa. Olenhan jo yli kuudenkymmenen, ja tieteellisesti on todistettu, että meikäläisiltä kestää tosi kauan palautua päivän rasituksista.

Ei siis auttanut muu kuin sitoutua säännölliseen kuntoiluun. Viikoittaisen ulkojumpan lisäksi saimme kotiohjelman ja uuden ruoka­valion. Meillä on myös Facebook-ryhmä, jossa jaamme vertaistukea ja saamme vetäjältä lisäohjeita ja viikkotehtäviä. Toistaiseksi menee hyvin. Kerron sitten kevään lopuksi, miten tässä kaikessa kävi!